Arkisto: huhtikuu 2017

Uutiset Janne Hakkarainen

#Väylänvaltaus – mielenilmaus toimivien tilojen puolesta

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) järjestää mielenilmauksen tiistaina 2.5. klo 12–13 liittyen viime aikaisiin tila-asioihin:

– Telluksesta Pegasukseen siirtyvät opiskelutilat
– Yleisopetustilojen suunnittelun jäädyttäminen
– Itsenäisen opiskelun tilojen puute sekä Linnanmaalla että Kontinkankaalla
– Suomen Yliopistokiinteistöjen (SYK) liian korkea vuokrataso
– Yliopiston viestinnän olemattomuus

Kutsumme kaikki Oulun yliopiston opiskelijat valtaamaan Linnanmaan kampuksen vihreiden naulakoiden alueen. Tarkoituksena on osoittaa opetukseen suunniteltujen tilojen toimimattomuus. Tule paikalle näyttämään, että opiskelijat tarvitsevat laadukkaat opetusympäristöt.

Olemme erittäin huolestuneita siitä, miten yliopisto pystyy takaamaan nykyaikaiset ja riittävät opiskelu- ja työskentelytilat opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Kritisoimme yliopiston tapaa tehdä päätöksiä ja tiedottaa niistä. Opiskelijoita tulee tiedottaa heitä koskevista asioista jo ennen kuin päätöksiä tehdään.

Lisätiedot:

Joel Kronqvist
hallituksen puheenjohtaja
040 523 1821, joel.kronqvist@nulloyy.fi

Miina-Anniina Heiskanen
hallituksen jäsen, kampuskehittäminen
050 407 9489, miina-anniina.heiskanen@oyy.fi

Uutiset Aino-Kaisa Manninen

OYY: Nykyaikaisille opetustiloille pikainen tarve

Kannanotto 25.4.2017

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) on erittäin huolestunut yliopiston päätöksestä keskeyttää uusien yleisopetustilojen hankesuunnittelu. Hankesuunnittelu koskee kaikkien tiedekuntien yhteiskäytössä olevia luentosaleja sekä itsenäisen opiskelun tiloja.

Maanantaina 24.4. pidetyssä Yleisopetustilat 2018 -tilatyöryhmän kokouksessa kävi ilmi, että hankesuunnitelman keskeytyksen syynä on muun muassa se, että ehdotetut suunnitelmat eivät olisi lisänneet opetustilojen määrää lainkaan, vaikkakin tilat olisivat olleet nykyaikaiset ja laadukkaammat. Ylioppilaskunta vaatii, että hankesuunnitelmaa laajennetaan siten, että se palvelee tilaratkaisuillaan tulevaa opiskelijamäärän kasvua laadullisesti sekä määrällisesti.

Tällä hetkellä  ylioppilaskunta kannattaa  kaikkien opetustilojen käyttöprosentin nostoa arkipäivinä virka-aikaan. ”Ylioppilaskunta on huolissaan siitä, että yhä useammin luennot järjestetään ilta-aikaan. Läsnäolopakollinen iltaopetus on erityisen ongelmallista perheellisille opiskelijoille, työssäkäyville opiskelijoille ja opetushenkilökunnallekin”, toteaa kampuskehittämisestä vastaava hallituksen jäsen Miina-Anniina Heiskanen.

Ylioppilaskunta suhtautuu myös erittäin varauksella ajatukseen siitä, että kaikki opetuskäyttöön soveltuvat tilat otetaan käyttöön esimerkiksi siirreltävien väliseinien avulla. Ylioppilaskunta näkee tämän lyhyen aikavälin tilapäisenä ratkaisuna, mutta ei kestävänä ratkaisuna opetustilakysymykseen. Esimerkiksi Saalastinsalin valjastaminen opetuskäyttöön jaettavilla väliseinillä epäilyttää muun muassa melu- ja kalusto-ongelmien vuoksi. Vaikka nykyistä tilankäyttöä tehostamalla voidaan saada aikaan myös hyviä ratkaisuja, on ensisijaisen tärkeää turvata opetuksen laatu. Nykyisten tilojen kalustusta ja AV-välineistöä tulee ehdottomasti uusia.

Yliopiston siirtyminen hiljalleen kohti vuorokauden ympäri auki olevaa kampusta nostaa myös itsenäisen opiskelun tilojen tarvetta. Tilat ovat jo nykyisellään riittämättömät. Oulun yliopiston tulee mielestämme panostaa hankesuunnitteluun varatut rahat (2,3 miljoonaa euroa) lyhentämättöminä nykyaikaisiin opetus- ja opiskelutiloihin.

“Hyvät ja nykyaikaiset opiskelutilat edesauttavat opiskelijoiden opinnoissa menestymistä ja 55 opintopisteen lukuvuositavoitteeseen pääsemistä. Nykyaikainen opiskelu vaatii myös monipuolisia itsenäisen työskentelyn tiloja. Kaikille opiskelijoille on tarjottava riittävästi tiloja, joissa omia opintoja on mahdollista edistää”, painottaa OYY:n hallituksen puheenjohtaja Joel Kronqvist.

Oulussa 25.4.2017

Joel Kronqvist
Hallituksen puheenjohtaja

Aino-Kaisa Manninen
Pääsihteeri

Lisätietoja:
Koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä,
kopoasiantuntija@nulloyy.fi, 040 525 7821.
Hallituksen jäsen Miina-Anniina Heiskanen, miina-anniina.heiskanen@nulloyy.fi, 050 407 9489

Uutiset Janne Hakkarainen

17: Oulun ylioppilaslehden uusi tapahtumakalenteri on avattu! Vappu is coming!

Luet viikoittain ilmestyvää OYY:n viikkokirjettä. Jos haluat oman viestisi viikkokirjeeseen, lähetä se (mieluiten suomeksi ja englanniksi) kuluvan viikon torstaihin klo 15 mennessä osoitteeseen viikkokirje@nulloyy.fi. Ei liitetiedostoja.

You’re reading the weekly OYY newsletter. If you wish to have your own message in the next newsletter, please send it to viikkokirje@nulloyy.fi by 3 p.m. this Thursday. No attachment files.

1. Oulun ylioppilaslehden uusi tapahtumakalenteri on avattu!
2. Vappu tulee / Vappu is coming!
3. Tule tekemään Vulcanaliaa / Come and make Vulcanalia!
4. Nysse tulee, oletko valmis? NSSS is coming, are you ready?
5. YTHS tiedottaa: Lisää tietosi Self-palveluun / FSHS: Enter your contact details to Self service
6. Amican ravintoloiden kesän aukioloajat / Opening hours of Amica restaurants in summertime
7. Jäsenkysely auki vielä viikon ajan – uusia palkintoja lisätty! Membership Survey is still open for a week – new prizes added!
8. Opiskele portugalia

Oulun ylioppilaslehden uusi tapahtumakalenteri on avattu!

Toive poikkitieteellisestä tapahtumakalenterista on viimein täytetty – Oulun ylioppilaslehden tapahtumakalenterisivusto avattiin torstaina 20.4.

Kalenteri on uusi ja ilmainen jäsenpalvelu Oulun yliopiston opiskelijoille. Kalenteriin tapahtumia voivat lisätä kaikki OYY:n alaiset aine– ja harrastejärjestöt.

Tapahtumakalenteriin ovat tervetulleita kaikki tapahtumat, joista järjestöt haluavat opiskelijoille tiedottaa: kalenterissa on tilaa niin bileille, hallituksen kokouksille, vuosijuhlille, urheilutapahtumille kuin kuorokonserteillekin.

Kalenterin käyttäjä voi valita, haluaako hän tarkastella joko kuukausi-, viikko- tai päivänäkymää. Tapahtumia voi etsiä asiasanoilla (kuten haalarit, lakitus, kuoro tai wappu) tai tapahtumajärjestäjien mukaan.

Tapahtumakalenterista on olemassa sekä suomenkielinen että englanninkielinen versio. Kielen vaihto onnistuu kalenterin yläpalkin linkkiä In English/Suomeksi –linkkiä klikkaamalla.

Tapahtumakalenteri löytyy osoitteesta www.oulunylioppilaslehti.fi/kalenteri. Kalenterisivulle pääsee myös klikkaamalla Oulun ylioppilaslehden yläpalkissa olevaa linkkiä. Koska kalenterisivusto on mobiilioptimoitu, se toimii vaivattomasti myös mobiililaitteilla.

Oletko oululainen järjestöaktiivi, joka ei ole vielä saanut tunnuksia kalenteriin? Ota yhteyttä päätoimittajaan (anni.hyypio@nulloyy.fi, 040 5267821).

2. Vappu tulee / Vappu is coming!

Vappu on vuoden hauskin opiskelijajuhla! Useat opiskelijajärjestöt järjestävät mielenkiintoista ohjelmaa sen aikana. Voit lukea niistä enemmän (muun muassa) täältä:

Vappu is the most fun student happening of the year! You can read more about Vappu events via the following links:

Humanistien vappu, Vappu of the students of Humanities:
https://www.facebook.com/events/1903858576496643/

Luonnontietelijöiden vappu, Vappu of the students of Natural sciences:
https://www.facebook.com/OLuT.ry/

Teekkareiden vappu, Vappu of students of Engineering:
http://www.paraswappu.fi/

General information about Vappu:
http://www.oyy.fi/en/wappu-the-ultimate-student-festival/

3. Tule tekemään Vulcanaliaa / Come and make Vulcanalia!

Vulcanalia on 6.9 yliopiston parkkipaikalla Linnanmaalla. Nyt etsitään talkoolaisia moniin eri tehtäviin. Aiempaa kokemusta ei tarvita ja vastineeksi saa muutakin kuin lämmintä kättä! Tule paikalle OYY:n toimistolle 3.5 klo 16:00 kuulemaan lisää. Katso tarkempi kuvaus täältä http://www.oyy.fi/tule-mukaan-vulcanalian-talkootiimiin/

Vulcanalia will be 6.9 at the university parking lot in Linnanmaa. Now we are looking for volunteers for many different tasks. Previous experience is not needed and your reward will be other than warm hand! Be there at the OYY office 3.5 at 16:00 to heaer more. Details here http://www.oyy.fi/tule-mukaan-vulcanalian-talkootiimiin/

4. Nysse tulee, oletko valmis?

Haluamme varoittaa teitä etukäteen, sillä ensi viikolla Oulun katukuvassa voi kuulua tavallista enemmän laulua. Kyseessä on pohjoismainen opiskelijakuorofestivaali Nordic Student Singers Summit, eli kätevästi NSSS, tai vielä tuttavallisemmin Nysse, järjestetään 4.-7. toukokuuta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseinen tapahtuma rantautuu Ouluun, joten nyt kannattaa ottaa tilaisuudesta vaari ja lähteä mukaan tapahtumahumuun.

Tapahtuman avaa kaikelle yleisölle avoin avajaiskonsertti Tuomiokirkossa torstaina 4.5. klo 18. Perjantai-iltana 5.5. tapahtuu ympäri Oulua, mutta tässä pari nostoa.

– Klo 19.00 Saalastinsalissa Linnanmaalla esiintyvät ruotsalaiset kuorot Den akademiska damkören Linnea, Linköpings Studentsångare ja SKÖN, Studentkören i Norrköping
– Klo 22.30 Ravintola Kantiksessa esiintyvät Teekkarikuoro, Polyteknikkojen kuoro ja Kaikukuoro Suomesta.

Torstain ja perjantain konsertteihin vapaa pääsy, tervetuloa!

Nyssen osallistujakuorot muodostavat juhlakulkueen läpi Oulun keskustan lauantaina 6.5. klo 13:30-14:30. Tämän jälkeen kokoonnumme Rotuaarille laulun ja juhlapuheen merkeissä. Koko tapahtuman huipentaa gaalakonsertti Ouluhallissa lauantaina klo 17. Tässä konsertissa pääsette kuulemaan tuhatkaksisataapäistä suurkuoroa ja Oulu Sinfoniaa. Tsekkaa ohjelmisto ja lippujen

saatavuus osoitteesta https://nsss2017.fi/suomeksi/gaalakonsertti/. Sivustolta löytyy myös muu tarpeellinen tieto festivaaliin liittyen.

NSSS is coming, are you ready?

We want to warn you beforehand, because come next week the streets of Oulu will be filled with song! The Nordic Student Singers' Summit, or more familiarly NSSS is held between 4 th and 7 th May. This is the first time the festival is held in Oulu, so we hope you come join us for the event!

The festival begins with the opening concert in Oulu cathedral on Thursday May 4 th at 6pm. Friday 5 th May is filled with events around Oulu, here are a couple of highlights:

7pm at Saalastinsali, Linnanmaa the performance of Swedish Choirs Den akademiska damkören Linnea, Linköpings Studentsångare and SKÖN, Studentkören i Norrköping.
10.30pm at restaurant Kantis the concert of Finnish choirs Teekkarikuoro, Polyteknikkojen kuoro and Kaikukuoro.

The concerts on Thursday and Friday are free of charge. Welcome all!

All participating choirs of NSSS will parade through the city centre on Saturday 6 th May from 2pm to 3pm. The NSSS festival ends with the magnificent gala concert in Ouluhalli on Saturday at 5pm.

The concert is a rare chance to come listen to a choir of 1200 singers together with Oulu Symphony Orchestra. It is also a great opportunity to celebrate Finland's 100 years of independence. For the program and tickets go to https://nsss2017.fi/gala-concert/. The website also features information of the whole festival.

5. YTHS tiedottaa: Lisää tietosi Self-palveluun / FSHS: Enter your contact details to Self service

YTHS on parantanut Self-palvelua opiskelijoilta saadun palautteen perusteella. Aloita Self-palvelun käyttö nyt ja täydennä sinne omat yhteystietosi. Valitse samalla, miten haluat tiedon (tekstiviesti tai sähköposti) palveluun tulleista ilmoituksista. Esimerkiksi sähköiset terveyskyselyt on opiskelijoille lähetetty Self-palvelun kautta. Jotta kysely tavoittaisi opiskelijan, hänen on pitänyt käydä lisäämässä omat yhteystiedot Self:iin. Lisätietoja: www.yths.fi/self

Based on your feedback, FSHS has been improved the Self service. Start using the Self service by entering your contact details and choosing your preferences of receiving notifications (by sms or email). More information: www.yths.fi/en/self

6. Amican ravintoloiden kesän aukioloajat / Opening hours of Amica restaurants in summertime

Kesän ajan Amican ravintoloiden aukioloajoissa on muutoksia

  • ravintolat Balance, Datagarage ja TellusCafe ovat suljettuina 1.5.-31.8.2017
  • Stories on suljettuna 23.5.-6.8.2017
  • Central Station on suljettuna 23.6.-20.8.2017 ja Central Cafe 23.6-6.8.2017
  • ravintola Aava on auki koko kesän (poikkeusaikataululla 23.6.-6.8.2017)

During the summertime Amica restaurants have changes in opening hours:

  • restaurants Balance, Datagarage and TellusCafe are closed 1.5.–31.8.2017
  • Stories is closed 23.6.–6.8.2017
  • Central Station is closed 23.6–6.8.2017 and Central Cafe is closed 23.6.–6.8.2017
  • restaurant Aava will be open the whole summertime (exceptions in opening hours 23.6.-6.8.2017)

7. Jäsenkysely auki vielä viikon ajan – uusia palkintoja lisätty! Membership Survey is still open for a week – new prizes added!

OYY:n jäsenkysely on vielä viikon auki. Palkintojen joukkoon on lisätty kolme langatonta Google Chromecast -mediatoistinta! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan siis neljä kahden lipun lippupakettia Elokuvateatteri Stariin ja kolme Google Chromecastia. Kysely: https://goo.gl/forms/zjqp59GFTz6AlNdU2

Student Union’s membership survey is open for another week, and we have added three Google Chromecast media players among the prizes. So as it stands, we will raffle off 4 2-ticket packages for movie theater Star and three Google Chromecasts. Survey can be found at: https://goo.gl/forms/RhbiMfoDW6RsOUpm1

8. Opiskele portugalia

Portugalin kielen alkeet I (4 op) 16.5-20.6, ti ja to ja II (4 op) (elokuussa) voi suorittaa Linnanmaalla ensimmäistä kertaa kesäopintoina Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston tarjoamana. Tutkinto-opiskelijoille kurssit ovat ilmaisia. Portugalin kieli on relevantti työelämäkieli mm. kauppatieteilijöille, teknillisten koulutusohjelmien opiskelijoille, kasvatustieteilijöille, luonnontieteilijöille, kuin myös humanisteille (esim. arkeologeille, antropologeille, kieltenopiskelijoille) ja kaivannaisalan opiskelijoille. Opiskeluvaihdon kanssa portugalinkieliseen maahan -tai ilmankin- portugalin kielitaito näyttää hyvältä tutkintotodistuksessa ja CV:ssä! Viimeinen ilmoittautumispäivä 2.5. Ilmoittautua voi täällä: https://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/ilmoittautumislomake_opinnot/?koulutus=portugalin-alkeiskurssi-osa-i-4-op-oy-ay905082y&toimipaikka=Oulu.

Bem-vindos!

Rekrytointi, Uutiset Henna Määttä

Hae hallinnon opiskelijaedustajaksi Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun johtoryhmään

OYY hakee yhtä varajäsentä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun johtoryhmään

Tiedekuntasi johtoryhmä on sinulle oivallinen paikka oppia ja päästä osaksi tiedekuntasi kehittämistä ja strategista johtamista. Tästä ei vaikuttamisen paikka paljoa parane!

Oulun yliopiston johtosäännön mukaan tiedekunnan johtoryhmän tehtävänä on tukea dekaania tiedekunnan johtamisessa ja kehittämisessä sekä strategian toimeenpanossa. Johtoryhmään kuuluvat tiedekunnan tutkimusyksiköiden johtajat ja muut dekaanin nimeämät henkilöt. Ylioppilaskunta voi halutessaan nimetä edustajan tiedekunnan johtoryhmään.

Kausi alkaa heti valinnasta ja päättyy 31.12.2017. Hakeminen pestiin tapahtuu osoitteessa halloped.fi. Valinnan tekee ylioppilaskunnan hallitus kokouksessaan saapuneiden hakemusten perusteella. Haku päättyy 3.5.2017 klo:14.00.

Kerro hakemuksessasi pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, omista tavoitteistasi johtoryhmätyöskentelyssä, motivaatiostasi sekä siitä, mitkä mielestäsi ovat opiskelijajäsenten tärkeimmät tehtävät. Hakukelpoisia ovat Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat.

 

Lisätietoja: koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä kopoasiantuntija@nulloyy.fi

Rekrytointi, Uutiset Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Tule mukaan Vulcanalian talkootiimiin!

[In English below]

Haluatko mukaan tekemään lukuvuoden suurimpia bileitä? Haluatko hyvää kokemusta tiimityöstä, ison tapahtuman järjestämisestä ja markkinoinnista? Ehkä pääset myös tapaamaan suosikkiartistiasi siinä samalla ;)

Vulcanalia on OYY:n järjestämä jokavuotinen tapahtuma jossa päräytetään lukuvuosi käyntiin musiikin ja muun oheisohjelman avittamana. Näissä 3500 hengen juhlissa riittää monenlaista puuhaa joten tule ihmeessä auttamaan! Ensimmäinen talkoolaisten kokoontuminen on keskiviikkona 3.5 OYY:n toimistolla eikä paikalle tuleminen vielä sido sinua mihinkään. Sinulta ei vaadita aikaisempaa kokemusta vaan can-do-asenne ja avoin mieli riittävät.

Vastineeksi panoksestaan talkoolaisille on luvassa huikea kokemus ja kaikenlaista pikkukivaa. Lisää kuulet kun tavataan :)

Facebook-tapahtuma https://www.facebook.com/events/203020250204271/

Do you want to be making the biggest party of the year? Do you want experience of teamwork, organising a big event and marketing it? Maybe you will get to meet your favourite artist at the same time ;)

Vulcanalia is an annual starting party of the academic year organised by the student union OYY. Program consists of music and other activities. This party of 3500 people takes a lot of hands to happen so you are needed on all kinds of tasks! The first meeting of the volunteer team is on Wednesday 3.5 at OYY office and just turning up won’t bind you to anything. No previous experience is needed but a can do attitude and an open mind are a must!

As a reward for their efforts the volunteers will get a great experience and other nice perks. You will hear more when we meet :)

Facebook event https://www.facebook.com/events/203020250204271/

Juuli, Kaisa ja Jenna
vulcanalia@nulloyy.fi
▁ ▂ ▃ ▄ ▅ ▆ █ 100 %

Uutiset Janne Hakkarainen

16: OYY’s office closed on Wed 26th April, Opintotuki: tarkista vuoden 2016 tulosi ja vuositulorajasi

Luet viikoittain ilmestyvää OYY:n viikkokirjettä. Jos haluat oman viestisi viikkokirjeeseen, lähetä se (mieluiten suomeksi ja englanniksi) kuluvan viikon torstaihin klo 15 mennessä osoitteeseen viikkokirje@nulloyy.fi. Ei liitetiedostoja.

You’re reading the weekly OYY newsletter. If you wish to have your own message in the next newsletter, please send it to viikkokirje@nulloyy.fi by 3 p.m. this Thursday. No attachment files.

1. OYY:n toimisto suljettu ke 26.4. / OYY’s office closed on Wed 26th April
2. Joko lahjoitit yliopistolle? Already a UniOulu donor?
3. Rauhala-klubi etsii vuoden opiskelijaa / Rauhala Club is looking for the student of the year
4. OYY, ESN and AIESEC present: Goodbye Orientation
5. Hae SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukuntaan! Application open for SYL’s Advisory Board for Development Cooperation!
6. Opintotuki: tarkista vuoden 2016 tulosi ja vuositulorajasi
7. Volunteer Projects & Internships for Summer! Vapaaehtoisprojekteja ja -harjoitteluja tarjolla kesäksi!

1. OYY:n toimisto suljettu ke 26.4. / OYY’s office closed on Wed 26th April

OYY:n toimisto on suljettu keskiviikkona 26.4. Toimisto on  auki normaalisti jälleen torstaina 27.4 klo 10–14.

OYY’s office is closed on 26th of April. OYY’s office is normally open from 10 am – 2 pm  again on Thursday 27th April.

2. Joko lahjoitit yliopistolle? Already a UniOulu donor?

Yliopiston Tule kasvamaan kanssanne –varainhankintakampanjan tulos on jo yli 7 miljoonaa euroa. Yli 500 opiskelijaa on osallistunut kampanjaan lahjoituksellaan.  Kutsumme lahjoittajat tekemään oman lahjoittajalaattansa Tellukseen 26.4. klo 10-13. Laatoista rakentuu yliopiston lahjoittajaseinä. Kiitos lahjoituksesta ja lämpimästi tervetuloa Tellukseen!

The fundraising campaign of the University of Oulu has already raised over 7 million euros.  More than 500 students have made a gift to the campaign. We invite all donors to leave their name on the university donor wall at Tellus 26 th April at 10 am -1 pm.

Thank you for your donation and welcome to Tellus!

3. Rauhala-klubi etsii vuoden opiskelijaa / Rauhala Club is looking for the student of the year

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubi ry pyytää esityksiä Vuoden Opiskelijaksi perjantaihin 26.4.2017 klo 16 mennessä. Vuoden Opiskelija palkitaan merkittävän suuruisella stipendillä.

Vuoden Opiskelijan valinnan kriteerinä on

– opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä
– opintojen hyvä etenemistahti.

Lue lisää OYY:n sivuilta.

Rauhala-klubi, the alumni club for former Student Union actives is asking for nominations for candidates for the Student of the Year award. The deadline for the nominations is 26.4.2017 at 4 PM. Student of the Year will be awarded a great stipend.

The student is expected to

– have been active in making a change for the better for students and
– is also required to have advanced well in their studies.

Read more on OYY’s website.

4. OYY, ESN and AIESEC present: Goodbye Orientation

You had some amazing experiences during your exchange in Oulu, experiences that are worth of a whole lifetime. You found many new friends and discovered at least a little bit about yourself too. We, the teams of ESN, OYY and AIESEC helped you to have a wonderful time during your stay in Oulu and now we also want to help you to get prepared for the emotions you will face after you leave. What: Goodbye Orientation

When: Wednesday 19 April 16:00
Where: University of Oulu, lecture hall L6
Event on Facebook: https://www.facebook.com/events/1890586131227016/

5. Hae SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukuntaan! Application open for SYL’s Advisory Board for Development Cooperation!

Innostutko globaalista vaikuttamisesta ja koulutuksen edistämisestä kansainvälisesti? Oletko sinnikäs viestijä, verkostoituja tai rahoituksen tuntija? Onko sinulla paloa antaa osaamisestasi pala maailmalle? OYY etsii idearikkaita ja motivoituneita tekijöitä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kehitysyhteistyöasiain neuvottelukuntaan (KENKKU).

Lue lisää OYY:n nettisivuilta: http://www.oyy.fi/hae-syln-kehitysyhteistyoasiain-neuvottelukuntaan-kaudelle-2017-2018/

Are you inspired by global development and promoting education internationally? Are you a persistent communicator, good at forming networks, or know a lot about funding? Do you want to put some of your knowledge to the use of the rest of the world? OYY is  looking for people with lots of ideas who are committed and motivated to join the Advisory Board for Development Cooperation (KENKKU) of SYL.

Read more on OYY’s website: http://www.oyy.fi/en/application-open-for-syls-advisory-board-for-development-cooperation-2/

6. Opintotuki: tarkista vuoden 2016 tulosi ja vuositulorajasi

Tarkista vuoden 2016 tulosi ja vuositulorajasi verkossa: www.kela.fi/asiointi. Jos vuositulosi ylittävät vuositulorajasi, voit palauttaa opintotukea vapaaehtoisesti 31.5.2017 mennessä. Jos et palauta tukea ajoissa, liikaa maksettu tuki peritään takaisin 15 prosentilla korotettuna etkä saa tukikuukausia enää uudelleen käyttöösi. Lisätietoja: www.kela.fi/opintotuki-omat-tulot

7. Volunteer Projects & Internships for Summer! Vapaaehtoisprojekteja ja -harjoitteluja tarjolla kesäksi!

Make your summer special and spend it abroad on an impactful project that will boost your career and give you international experience!

AIESEC in Oulu will provide you with an interesting volunteering or other projects abroad!  Find a variety of projects related to business, education, and other areas of expertise. Application period is open now!

We are happy to provide you with more information! Book a meet up with us in https://www.bit.ly/AOMeeting and let’s discuss further!

You can also check some projects for yourself in Opportunities Portal, signup @ https://opportunities.aiesec.org/ !

Vietä elämäsi kesä ulkomailla mielenkiintoisen ja vaikuttavan projektin parissa, joka auttaa sinua urallasi ja nettoaa sinulle arvokasta ja relevanttia ulkomaantyökokemusta!

AIESEC Oulu tarjoaa sinulle mahdollisuuden lähteä mielenkiintoiselle vapaaehtoisprojektille tai muulle projektille! Tarjolla on suuri määrä projekteja jotka keskittyvät bisnes- ja opetusalalle, mutta myös muiden alojen osaajille löydetään varmasti sopiva projekti. Hakuaika on auki nyt!

Tarjoamme mieluusti lisätietoja J! Varaa aika konsultaatiotapaamiseen osoitteessa https://www.bit.ly/AOMeeting ja keskustellaan lisää projekteista!

Voit myös katsoa projekteja itseksesi opportunieties portalistamme, rekisteröidy osoitteessa https://auth.aiesec.org/users/sign_in !

Uutiset Juuli Juntura

Hae SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukuntaan kaudelle 2017–2018!

Innostutko globaalista vaikuttamisesta ja koulutuksen edistämisestä kansainvälisesti? Oletko sinnikäs viestijä, verkostoituja tai rahoituksen tuntija? Onko sinulla paloa antaa osaamisestasi pala maailmalle?

OYY etsii idearikkaita ja motivoituneita tekijöitä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kehitysyhteistyöasiain neuvottelukuntaan (KENKKU). 15 jäsenjärjestöä ja 135 000 yliopisto-opiskelijaa edustava SYL on maan suurin opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta toimii SYL:n hallituksen neuvonantajana kehitysyhteistyöasioissa, ja hallinnoi SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita yhdessä kehitysyhteistyökoordinaattorin kanssa.

KENKKUn jäseniltä edellytetään sitoutumista tehtäviinsä ja motivaatiota, mutta KENKKU on nimenomaan tarkoitettu oman osaamisen kartuttamiseen. KENKKUn jäsenten odotetaan osallistuvan lähes kaikkiin kokouksiin kautensa aikana.

Kaudella 2017–2018 Guatemalan hankkeen hallinnoinnin lisäksi toiminta viedään uuteen suuntaan ja suunnitellaan esimerkiksi yhteishankkeita ja yritysyhteistyötä. Toimikausi alkaa elokuussa 2017 ja loppuu elokuussa 2018. Neuvottelukuntaan valitaan 15 jäsentä, joista osa on edelliskaudelta jatkavia jäseniä. Neuvottelukunta kokoustaa noin kerran kuussa Helsingissä, ja etätyöskentelee tarpeen mukaan. Kokouksissa on tarjolla lounas, ja edustajien matkakulut kokouksiin korvataan.

KENKKUn jäsenet jakautuvat pienryhmiin, joista jokaiselle valitaan puheenjohtaja ja viestintävastaava. Ryhmiin etsitään erilaisia motivoituneita ja sitoutuneita osaajia ja oppijoita:

1. Kehitysyhteistyöneuvottelukunnan viestintätiimin jäseniä

Tehtävässä hallinnoidaan Guatemalan kehitysyhteistyöhanketta ja perehdytään esimerkiksi vuosiraportteihin ja suunnitelmiin sekä ollaan yhteydessä paikallisiin kumppaneihin. Tehtävässä tarvitaan kiinnostusta hankehallintoon, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tiedonhakutaitoja, projektinhallintataitoja ja kykyä ymmärtää espanjankielisiä tekstejä. Guatemalan hanke jatkuu vuoden 2017 loppuun ja vuoden 2018 keväällä työstetään vielä hankkeen viimeistä raporttia.

2. Guatemalan hankehallintoryhmän jäseniä

Viestintätiimi pitää huolen kehitysyhteistyötoiminnan näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa, luo viestinnän sisältöjä ja ideoi viestinnän kehittämistä. Tänä vuonna viestintätiimi pääsee myös ideoimaan ja toteuttamaan joukkorahoituskampanjaa.

3. Rahoitustiimin jäseniä

Rahoitustiimissä pohditaan kehitysyhteistyön uutta suuntaa etenkin varainhankinnan näkökulmasta. Lisäksi rahoitustiimiltä odotetaan vahvaa panosta syksyllä mahdollisesti toteuttavaan joukkorahoituskampanjaan. Kuinka kehitysyhteistyötä voidaan jatkaa laadukkaasti muuttuvissa olosuhteissa ja esimerkiksi Ulkoministeriön rahoituslähteiden kaventuessa? Tiimin jäseniltä kaivataan idearikkautta ja näkemystä markkinointiin ja hankerahoitukseen.

4. Uusien projektien suunnittelutiimi

Tämän tiimin jäsenten odotetaan ottavan vastuuta uusien projektien suunnittelusta ja kumppanuuksien etsimisestä SYL:n ohjeiden mukaisesti.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 8.5. mennessä osoitteeseen hakemukset(at)oyy.fi. Kerro hakemuksessasi näkemyksistäsi ja kokemuksistasi toimintaan liittyen. Voit myös ideoida, miten parantaisit ylioppilaskuntasi ja opiskelijoiden tietämystä SYL:n kehitysyhteistyöasioista. Kerro hakemuksessasi myös kiinnostuksestasi erilaisiin tehtäviin yllä mainittujen profiilien perusteella ja kerro kielitaidostasi. Ilmoita myös mahdollisista pidempikestoisista esteistä kokouksiin osallistumiselle (esim. suunnitellut opinnot ulkomaille). SYL korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia ja toivoo tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.

Lisätietoa:

OYY:n kansainvälisten asioiden ja järjestöasioiden asiantuntija Juuli Juntura juuli.juntura@nulloyy.fi

Lisätietoa SYL:n kehitysyhteistyöstä:

https://syl.fi/syl/kehitysyhteistyo/

Rekrytointi Henna Määttä

Hae hallinnon opiskelijaedustajaksi arkkitehtuurin tiedekuntaan

OYY hakee yhtä varajäsentä arkkitehtuurin tiedekunnan johtoryhmään

Tiedekuntasi johtoryhmä on sinulle oivallinen paikka oppia ja päästä osaksi tiedekuntasi kehittämistä ja strategista johtamista. Tästä ei vaikuttamisen paikka paljoa parane!

Oulun yliopiston johtosäännön mukaan tiedekunnan johtoryhmän tehtävänä on tukea dekaania tiedekunnan johtamisessa ja kehittämisessä sekä strategian toimeenpanossa. Johtoryhmään kuuluvat tiedekunnan tutkimusyksiköiden johtajat ja muut dekaanin nimeämät henkilöt. Ylioppilaskunta voi halutessaan nimetä edustajan tiedekunnan johtoryhmään.

Kausi alkaa heti valinnasta ja päättyy 31.12.2017. Hakeminen pestiin tapahtuu osoitteessa halloped.fi. Valinnan tekee ylioppilaskunnan hallitus kokouksessaan saapuneiden hakemusten perusteella. Haku päättyy 26.4.2017 klo:14.00.

Kerro hakemuksessasi pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, omista tavoitteistasi johtoryhmätyöskentelyssä, motivaatiostasi sekä siitä, mitkä mielestäsi ovat opiskelijajäsenten tärkeimmät tehtävät.

 

Lisätietoja: Koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä kopoasiantuntija@nulloyy.fi

Uutiset Juuli Juntura

Ohjelmahaku vuoden 2017 Vulcanaliaan

Lukuvuoden avajaistapahtuma Vulcanalia järjestetään keskiviikkona 6.9.2017 Linnanmaalla Ylioppilaskadun ja Erkki Koiso-Kanttilankadun välisellä parkkipaikalla. Minkälaista ohjelmaa sinä järjestäisit Vulcanaliaan? Nyt haetaan päräyttävää aktiviteettia ja OYY:n piirissä olevilla järjestöillä on mahdollisuus tienata 250€!

Käytössänne on:
– Katettu n.8m2 teltta tapahtuma-alueella
– Pistorasia(t)
– Lavan käyttö mahdollisuuksien mukaan
– Äänentoiston käyttö mahdollisuuksien mukaan

Muuta huomioitavaa:
– Kävijämäärä 3000-3500 henkeä
– Ulkolämpötila syyskuussa
– Ohjelman tulisi olla aktivoivaa ja hauskaa, aitoa opiskelijakulttuuria

Laittakaa ohjelmaideanne ja sen toteutus mahdollisimman realistisesti kuvailtuna sähköpostilla osoitteeseen vulcanalia@nulloyy.fi. Hakemuksessa tulee perustella miten tämä idea houkuttelee kaikkia opiskelijoita ja tekee Vulcanaliasta entistä upeamman tapahtuman. Kertokaa myös tarvitsetteko esim äänentoistoa tai tuoleja. Muistakaa merkitä järjestävä järjestö ja vastuuhenkilö yhteystietoineen. Deadline on 7.5.2017 jonka jälkeen Vulcanalia-tiimi valitsee parhaat ohjelmanumerot.

Rekrytointi Henna Määttä

Täydennyshaku yliopistokollegioon

Hakukuulutus

Oulun yliopiston ylioppilaskunta hakee aktiivisia ja motivoituneita opiskelijaedustajia yliopistokollegioon. Haku päättyy torstaina 13.4.2017. Kaikkien haussa olevien toimipaikkojen kausi alkaa heti valinnasta ja päättyy 31.12.2017.

Hakeminen tapahtuu osoitteessa halloped.fi Kirjaudu oikeasta yläkulmasta oman yliopiston tunnuksilla (HAKA-kirjautuminen).

Yliopistokollegioon kuuluu 24 jäsentä, joilla on henkilökohtaiset varajäsenet. Yliopistokollegion jäsenistä 10 edustaa professoreita, 7 muita opettajia, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa sekä 7 opiskelijoita. Yliopistokollegion muut kuin opiskelijajäsenet valitaan vaaleilla siten kuin vaalijohtosäännössä määrätään. Yliopistokollegion toimikausi on neljä vuotta, lukuun ottamatta opiskelijaedustajia, joiden toimikausi on kaksi vuotta. Yliopistokollegio valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Yliopistokollegion tehtävät on määritelty yliopistolaissa. Yliopistokollegion tehtävänä on muun muassa päättää hallituksen jäsenmäärästä, valita yliopiston hallitukseen sen ulkopuoliset jäsenet sekä vahvistaa yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille.

Kerro hakemuksessani, miksi tehtävä kiinnostaa sinua. Mainitse myös, mikä on pääaineesi ja missä vaiheessa opintojasi olet.

Avoinna olevat paikat: kaksi varajäsentä

Uutiset Janne Hakkarainen

15: Answer membership survey, OYY’s office closed on Thu 13.4.

1. OYY:n toimisto suljettu to 13.4. / OYY’s office closed on Thu 13th April
2. Jäsenkysely / Membership survey
3. Amazing Oulu ilmoittautuminen auki/Amazing Oulu sign up is open
4. Yhteisjaosto 3/2017 / Joint Section Meeting 3/2017
5. Ohjelmahaku Vulcanaliaan / OYY is looking for programme to Vulcanalia
6. Opiskelija! Tule kuulemaan ja keskustelemaan EU innovaatioista ja digitalisaatiosta Tellukseen 25.4.2017! Student! Come to talk about European Union, innovations and digitalization @TellUS Stage on April 25th!
7. Wapun tapahtumia
8. Ylioppilaskunnan jäseniä valittiin kaupunginvaltuustoon / A few Student Unions members were elected to the city council

1. OYY:n toimisto suljettu to 13.4. / OYY’s office closed on Thu 13th April

OYY:n toimisto on suljettu torstaina 13.4. pääsiäisloman vuoksi. Toimisto on  auki normaalisti maanantaista keskiviikkoon klo 10–14 ja jälleen pääsiäisen jälkeen tiistaina 18.4. normaalisti.

OYY’s office is closed on 13th of April because of Easter Holiday. OYY’s office is normally open from Monday to Wednesday 10 am – 2 pm and again on Tuesday 18th April.

2. Jäsenkysely / Membership survey

Nyt on aika antaa risuja ja ruusuja! Vastaa OYY:n jäsenkyselyyn ja voita huimia palkintoja!

Kyselyn avulla pyrimme saamaan suuntaviivoja ylioppilaskunnan toiminnan ja palveluiden kehittämiseen. Kysely on anonyymi. Kysely on pyritty pitämään keveänä ja siitä pitäisi selvitä 10 minuutissa. Kysely sulkeutuu 2.5, joten parasta vastata ennen Wapun aloitusta!

18.4. 08:00 mennessä vastanneiden kesken arvotaan kaksi lippua kattokiltojen järjestämiin Wapun Wirallisiin Avajaisiin HopLopissa huhtikuun 20. päivä! Lisäksi Elokuvateatteri Stariin arvotaan 4kpl 2 lipun lippupaketteja kyselyn sulkeuduttua.

Kysely löytyy suomeksi osoitteesta https://goo.gl/forms/zjqp59GFTz6AlNdU2

It’s time to give the Student Union feedback! Answer our membership survey and win fabulous prizes.

Through this survey we aim to receive information on how to improve the Student Union’s activities and services. The survey is anonymous. The survey will close on the 2nd of May, so answer before you start your Wappu.

We will raffle off two tickets  to Wapun Wiralliset Avajaiset, the official opening party of Wappu celebration organized by all of the umbrella guilds. To participate in the raffle you must answer before 18th of April 08 AM. Also 4 sets of two-ticket packages to movie theater Star will be raffled off between those who answered in May.

Survey can be found here in English: https://goo.gl/forms/RhbiMfoDW6RsOUpm1

3. Amazing Oulu ilmoittautuminen auki/Amazing Oulu sign up is open

Keskiviikkona 10.5. kisataan taas. Starttaamme yhdeksältä torilla, josta joukkueet lähetetään lyhyen alkutehtävän jälkeen matkaan. Päivään sisältyy yli kymmenen rastia, joiden suorituksessa testataan kisaajien nokkeluutta ja tarmokkuutta. Maalissa nautitaan hyvästä seurasta ja ruoasta, ja saunakin on lämmin! Lisäksi jaetaan huikeita palkintoja päivän parhaimmille, kaikkien osallistujien kesken myös arvotaan jokin ylläri.

Kasaa siis neljän hengen pyöräilevä joukkue ja ilmoittaudu mukaan. Kannattaa olla nopea, sillä paikkoja on rajallinen määrä. Tämän vuoden ilmoittautuminen aukesi maanantaina  10.4. klo 9.00. Tapahtuma kustantaa vain 20€ per joukkue, rahalle saa siis todellakin tapahtumassa vastinetta!

Wednesday 10th of May we race again! The day starts at 9am from the market square where teams are sent off after a short task. The day includes over 10 different checkpoints, which tests team wit and enthusiasm. At goal there is good company, warm meal and sauna! There is also amazing prizes and a raffle among all the participants.

All you need is team of four with bikes and you can sign up. Do it quickly, because the places are limited.  Sign up opened on Monday 10th of April at 9am. The entry fee for the event is only 20€/team, you really get your money’s worth with this one.

Lue lisää/More info: http://www.oyy.fi/amazingoulu/

4. Yhteisjaosto 3/2017 / Joint Section Meeting 3/2017

Kolmannen yhteisjaoston teemana Tellus Stagella 18.4.2017 16:00 toimii ”Yhteinen ylioppilaskunta.” Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki opiskelijat! Kokoontumisen workshop-osiossa käydään läpi ylioppilaskunnan ja opiskelijajärjestöjen toimintaa ja siihen osallistamista opiskelijan koko opiskeluajan ajalta.

-Miten kukaan ei jää yksin ja kaikki pääsevät mukaan toimintaan?
-Miten opiskelijat saadaan aktivoitumaan toimijoiksi järjestöihin, yliopiston hallintoon ja yhteiskuntaan?
-Miten opiskelijat muunnetaan aktiivisiksi alumneiksi?

Käymme myös läpi ajankohtaisia koulutuspoliittisia, sosiaalipoliittisia ja kansainvälisiä asioita.

Facebook-tapahtuma:  https://www.facebook.com/events/733852323455120/

Welcome to the third joint section meeting where we will discuss communal student union – and how everyone can be a part of it. Meeting will be held at Tellus Stage, 18.4.2017 16:00.

We will have a workshop that will focus on the student union and organizations and how everyone can take part in events and operation from freshman year until graduation and beyond.

-How do we prevent loneliness?
-How can we activate students to be active in student organizations, university administration and society?
-How can we transform graduates into active alumni?

We will also go through current educational, social and international issues.

Facebook-event: https://www.facebook.com/events/733852323455120/

5. Ohjelmahaku Vulcanaliaan / OYY is looking for programme to Vulcanalia

Lukuvuoden avajaistapahtuma Vulcanalia järjestetään keskiviikkona 6.9.2017 Linnanmaalla Ylioppilaskadun ja Erkki Koiso-Kanttilan kadun välisellä parkkipaikalla. Minkälaista ohjelmaa sinä järjestäisit Vulcanaliaan? Nyt haetaan päräyttävää aktiviteettia, ja OYY:n piirissä olevilla järjestöillä on mahdollisuus tienata 250 €!

Lue lisää OYY:n nettisivuilta: http://www.oyy.fi/opiskelijalle/ylioppilaskunnan-tapahtumat/vulcanalia/

The opening party of the academic year, Vulcanalia, is on Wednesday the 6.9.2017 in Linnanmaa, on the parking lot between Ylioppilaskatu and Erkki Koiso-Kanttilankatu. What kind of programme would you like to organise in Vulcanalia? We are now looking for some amazing activities and student organisations have the opportunity to earn 250 €

Read more on OYY’s website: http://www.oyy.fi/opiskelijalle/ylioppilaskunnan-tapahtumat/vulcanalia/

6. Opiskelija! Tule kuulemaan ja keskustelemaan EU innovaatioista ja digitalisaatiosta Tellukseen 25.4.2017! Student! Come to talk about European Union, innovations and digitalization @TellUS Stage on April 25th!

Telluksessa järjestetään klo 12-13.30 Euroopan Alueiden komitean kansalaiskeskustelutilaisuus aiheesta ”Citizens contribution to EU Innovation and Digitalization Policies”, alustajina toimivat alueiden komitean Mikel Irujo Amezaga ja Oulun yliopiston vararehtori Matti Sarén, molemmilta noin 15 minuutin alustus. Mikel on entinen meppi, hän on espanjalainen, ja toimii alueiden komiteassa Älykkään erikoistumisen raportoijana.

The European Committee of the Regions (CoR) invites citizens to talk about Europe in local event at TellUS at 12-13.30! The topic of the event is “Citizens contribution to EU Innovation and Digitalization Policies”. Alternate Member of European Committee of the Regions Mikel Irujo Amezaga and the Vice Rector, Cooperation Affairs, University of Oulu Matti Sarén will give short introductions before the discussion.

7. Wapun tapahtumia

26.4. klo 21-02 Wappureivit @Areena
Tänä vuonna reivikansaa tanssittaa DJ:t ORION, MZA, MACIO, ZSAGE, ISMO L & HISTEC!
https://www.facebook.com/events/1792923491025045/

29.4. klo 22-04 Waatonaaton bileet @Tivoli
Tule hakemaan loppukiri Wapun viettoon Waatonaaton tapahtumasta!
https://www.facebook.com/events/278692442586581/

30.4. klo 19-00 Waaton bileet @Areena
Wapun päätapahtuma pärähtää tänä vuonna isompana kuin koskaa, kun lavalle astelee Movetron!
https://www.facebook.com/events/1401803023205854/

Lipunmyynti:
18.-21.4. klo 10-14 @Vihreät naulakot ja 20.4. klo 10-14 @Lääkis

Hinnasto: (Teekkaritarralla/ilman/ovelta)
Wappucombo 30e/32e sis. Wappureivit, Waatonaaton-, sekä Waaton bileet + narikat jokaiseen tapahtumaan
Reivit 8e/9e/10e sis. narikan
Waatonaaton bileet 8e/9e/10e sis. narikan
Waaton bileet 15e/16e/18e sis. narikan

8. Ylioppilaskunnan jäseniä valittiin kaupunginvaltuustoon / A few Student Unions members were elected to the city council

Lue lisää, read more at: http://www.oyy.fi/ylioppilaskunnan-jasenia-kaupunginvaltuustoon/

Uutiset Janne Hakkarainen

Ylioppilaskunnan jäseniä Oulun kaupunginvaltuustoon

Kuntavaalit järjestettiin 9. huhtikuuta. Yliopistotaustaisiksi opiskelijoiksi itsensä ilmoittaneista valittiin seuraavat henkilöt:

Jaana Isohätälä* VIHR 757 valitaan
Sebastian Tynkkynen PS 681 valitaan
Janne Hakkarainen VIHR 370 valitaan
Henna Määttä VIHR 352 valitaan
Susa Vikeväkorva VIHR 301 valitaan
Susanna Kisner KESK 343 varalla
Anni Huovinen VIHR 220 varalla
Krista Inkala PS 203 varalla

– Mahtavaa nähdä, että niin paljon meidän yliopiston opiskelijoita meni läpi. Oulussa on 25 00 opiskelijaa, joten heidän ääni täytyy saada kuuluviin myös valtuustossa. Tämä on todellinen voitto oululaisille opiskelijoille, iloitsee Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Joel Kronqvist.

* Isohätälä on jatko-opiskelija.

Uutiset Henna Määttä

OYY lausui laadullisen työllistymisen mittaamisesta

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä on kartoittanut eri mahdollisuuksia työllistymisen laadullisen ulottuvuuden mittaamiseksi. Ehdotuksessaan laadullisen työllistymisen sisällyttämiseksi korkeakoulujen rahoitusmalleihin 1.12019 alkaen työryhmä esittää korkeakoulujen uraseurantakyselyjen tuottamien tietojen käyttämistä rahoituksen laskennassa.

OYY on kommentoinut työryhmän esitystä Suomen Ylioppilaskuntien Liitolle. Alla on tiivistetty OYY:n näkemykset työryhmän esitykseen.

OYY kannattaa laadullisen työllistymisen sisällyttämistä korkeakoulujen rahoitusmalliin. Kuten työryhmän raportissa todetaan, laadullisen työllistymisen määrittely ei ole yksiselitteistä tai helppoa. Tästä syystä OYY näkee, että 2 %:n rahoitusmalliosuus muodostuisi uraseurantakyselystä ja ammattiluokituksesta. Tällä hetkellä uraseurantakyselyn otanta on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osalta alle 40 % ja tohtorikoulutettavien osalta alle 50%. Tällaisesta otannasta ei voida tehdä kovin pitkälle vietäviä johtopäätöksiä. Ammattiluokituksen huomioimisessa toisaalta täytyy ottaa huomioon eri alojen moninaiset työllistymismahdollisuudet. Mikäli ammattiluokitusta hyödynnetään tulee sen olla avointa ja tarkoituksenomaista. Avoin hyödyntäminen toteutuu rahoitusmallin kautta.

OYY pyytää huomioimaan, että tällä hetkellä uraseurantakyselyssä ei huomioida aloja, joissa valmistutaan työelämään alemmalla korkeakoulututkinnolla. Esimerkiksi lastentarhanopettajatutkinto on tällainen koulutus ja sitä tarjotaan pelkästään kuudessa eri yliopistossa ja valmistuneiden lastentarhanopettajien lukumäärä on sen verran mittava, että huomioimatta jättämisellä voi olla mittavat vaikutukset kyseisten tiedekuntien rahoitukseen. Lisäksi OYY näkee ongelmallisena, ettei rahoitusmallin työllistymistekijä tavoita ulkomaille työllistyneitä, joiden suhteellinen osuus erityisesti tohtorin tutkinnon suorittaneista on melko suuri.

OYY toivoo, että uraseurantakyselyn väittämissä huomioitaisiin vahvemmin vuorovaikutus- ja palautetaidot, jotka ovat merkittäviä työelämätaitoja itseohjautuvuuden ja kriittisten ajattelutaitojen ohella.

OYY kannattaa kyselyn vuosittaista toteuttamista, mutta on huolissaan yliopistojen hallinnollisen taakan lisääntymisestä. Yliopistoissa toteutetaan monia erilaisia kyselyitä, joiden käsittely ja hyödyntäminen jää monilta osin jo nyt vajaaksi resurssivajeen takia. Digitaalinen kyselytyökalu tai kyselyn automatisointi ei vie kyselyn tuloksia käytäntöön.

Oulussa 6.4.2017

Joel Kronqvist                                            Aino-Kaisa Manninen

Puheenjohtaja                                           Pääsihteeri

Oulun yliopiston ylioppilaskunta                     Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Uutiset Janne Hakkarainen

Ylioppilaskunnan uusiksi harjoittelijoiksi Pekka Rihko ja Jenna Suorsa

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on valinnut ylioppilaskuntaan uusia harjoittelijoita.

Jenna Suorsa ja Pekka Rihko.

Jenna Suorsa ja Pekka Rihko.

Arkistointiharjoittelijaksi valittiin humanististen tieteiden kandidaatti Pekka Rihko. Hänen tehtäviinsä kuuluu ylioppilaskunnan nykyisen paperiarkiston järjestäminen ja uuden arkistointisuunnitelman laatiminen yhdessä pääsihteerin ja hallintosihteerin kanssa.

“Uskon saavani harjoittelusta käytännön kokemusta, ja lisäksi ylioppilaskunnan kaltaisella julkisella organisaatiolla pitää olla historian tiedot helposti saatavilla”, Rihko sanoo.

Tapahtumaharjoittelijaksi valittiin kauppatieteiden kandidaatti Jenna Suorsa. Hänen tehtäviinsä kuuluu Vulcanalian eli ylioppilaskunnan lukuvuoden avajaisjuhlan suunnittelu- ja järjestelytehtävät. Ne vaihtelevat yhteistyökumppaneiden kartoittamisesta markkinointimateriaalien suunnitteluun ja monenlaisiin käytännön järjestelyihin.

“Odotan innolla paljon mukavia haasteita, koska kyseessä on suurin opiskelijatapahtuma Oulussa”, Suorsa kertoo.

“Olemme erittäin tyytyväisiä uusin harjoittelijoihimme”, iloitsee ylioppilaskunnan pääsihteeri Aino-Kaisa Manninen.

Lisätiedot:
Aino-Kaisa Manninen
pääsihteeri
Oulun yliopiston ylioppilaskunta
paasihteeri@nulloyy.fi , 040 523 1822

Uutiset Janne Hakkarainen

14: Political Party Market 6.4 / OYY’s membership survey

Luet viikoittain ilmestyvää OYY:n viikkokirjettä. Jos haluat oman viestisi viikkokirjeeseen, lähetä se (mieluiten suomeksi ja englanniksi) kuluvan viikon torstaihin klo 15 mennessä osoitteeseen viikkokirje@nulloyy.fi. Ei liitetiedostoja.

You’re reading the weekly OYY newsletter. If you wish to have your own message in the next newsletter, please send it to viikkokirje@nulloyy.fi by 3 p.m. this Thursday. No attachment files.

1. Puoluetori / Political Party Market 6.4 at 13:00-15:00
2. OYY:n vaalivalvojaiset Caiossa sunnuntaina 9.4. / Municipal elections results show in Caio on Sunday 9th April
3. Hengailuilta – saunailta / Hang out evening – Sauna-evening
4. Jäsenkysely / Membership survey
5. Amazing Oulu ilmoittautuminen auki / Amazing Oulu sign up is open
6. Hae Oulun ylioppilasapu ry:n hallitukseen / Apply for the Board of Oulun ylioppilas ry
7. Rauhala-klubi etsii jälleen Vuoden Opiskelijaa/ Rauhala Club looks for the Student of the Year
8. Kirppispäivä yliopistolla keskiviikkona 5.4. / Flea market day at university on Wednesday 5th April.
9. AIESEC Oulu etsii isäntäperheitä kansainvälisille vapaaehtoisille  / AIESEC Oulu is looking for host families for international volunteers

1. Puoluetori / Political Party Market 6.4 at 13:00-15:00

Kunnallisvaalien virallinen vaalipäivä on sunnuntai 9.4. Jos et vielä tiedä mitä eroa puolueilla on, tule tutustumaan puolueisiin ja tapaamaan ehdokkaita vihreille naulakoille.

Lisätietoa äänestämisestä ja vaaleista osoitteessa vaalit.fi.

Facebook-tapahtuma https://www.facebook.com/events/1670914806535483/

Municipal elections official election day is Sunday 9.4. If you still don’t know what is the difference between parties, come and get to know them and meet candidates at the green coat racks.

More info on the elections and voting at vaalit.fi.

Facebook event https://www.facebook.com/events/1670914806535483/

2. OYY:n vaalivalvojaiset Caiossa sunnuntaina 9.4. / Municipal elections results show in Caio on Sunday 9th April

OYY viettää vaalivalvojaisia vaalipäivänä sunnuntaina 9.4. Caiossa. Tervetuloa mukaan vaalitunnelmiin!

18.00 Ovet auki
18.30 Tietovisa
20.00 YOT:n improvisaatioryhmä Ulla & Bori
20.30 Vaalilähetysbingo

Tietovisaan osallistutaan joukkueittain, joten ota kaveriporukka mukaan! Eniten tietäville on luvassa palkintoja. Vaalivalvojaisten ohjelmaan kuuluu myös Oulun ylioppilasteatterin improvisaatioryhmä Ulla & Borin esiintyminen. Virallinen ohjelma päättyy klo 20.30, jonka jälkeen seuraamme loppuillan ajan vaalilähetystä bingoa pelaten.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/414525378924914/

TERVETULOA!

OYY is going to enjoy the municipal elections day in Caio on Sunday 9th April. Everyone’s welcome to join the elections atmosphere!

18.00 Doors open
18.30 Quiz
20.00 Oulu University improvisation theater group Ulla & Bori
20.30 Elections show & bingo

Take a team with you to play the quiz! The best knowledge will be rewarded. The schedule includes a performance from the Oulu University improvisation theater group Ulla & Bori. Arranged program ends at 20.30pm, and after that we’ll be watching the elections show and playing bingo.

Facebook-event: https://www.facebook.com/events/414525378924914/

WELCOME!

3. Hengailuilta – saunailta / Hang out evening – Sauna-evening

Puistomannen saunatiloissa (Mannenkatu 1 B) vietetään iltaa rennolla meiningillä tiistaina 11.4. klo 16.30 alkaen. Tule saunomaan, syömään, kisailemaan Trivial Pursuitissa tai muuten vain hengailemaan. Ota pyyhe mukaan, jos mielit saunaan!

Tuukko nää mukkaan -tapahtumat ovat kaikille opiskelijoille avoimia, päihteettömiä ja rentoja tilaisuuksia, joihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tuu mukkaan yksin, kaverin kanssa tai isommallakin porukalla. Lisätietoja ja Tuukko nää mukkaan -tapahtumien Facebook-sivu: www.facebook.com/events/1224080070994303/

Welcome to enjoy the sauna, eat and play Trivial Pursuit or just hang out to Puistomanne (Mannenkatu 1 B) on Tuesday 11th of April at 4.30 pm. Take your own towel with you, if you want to go to the sauna.

Will you join us events are non-alcoholic and free for everyone. Come by yourself or with friends! More information and the Facebook-page about Will you join us events: www.facebook.com/events/1224080070994303/

4. Jäsenkysely / Membership survey

Nyt on aika antaa risuja ja ruusuja! Vastaa OYY:n jäsenkyselyyn ja voita huimia palkintoja!

Kyselyn avulla pyrimme saamaan suuntaviivoja ylioppilaskunnan toiminnan ja palveluiden kehittämiseen. Kysely on anonyymi. Kysely on pyritty pitämään keveänä ja siitä pitäisi selvitä 10 minuutissa. Kysely sulkeutuu 2.5, joten parasta vastata ennen Wapun aloitusta!

18.4. 08:00 mennessä vastanneiden kesken arvotaan kaksi lippua kattokiltojen järjestämiin Wapun Wirallisiin Avajaisiin HopLopissa huhtikuun 20. päivä! Lisäksi Elokuvateatteri Stariin arvotaan 4 kpl 2 lipun lippupaketteja kyselyn sulkeuduttua.

Kysely löytyy suomeksi osoitteesta https://goo.gl/forms/zjqp59GFTz6AlNdU2

It’s time to give the Student Union feedback! Answer our membership survey and win fabulous prizes.

Through this survey we aim to receive information on how to improve the Student Union’s activities and services. The survey is anonymous. The survey will close on the 2nd of May, so answer before you start your Wappu.

We will raffle off two tickets  to Wapun Wiralliset Avajaiset, the official opening party of Wappu celebration organized by all of the umbrella guilds. To participate in the raffle you must answer before 18th of April 08 AM. Also 4 sets of two-ticket packages to movie theater Star will be raffled off between those who answered in May.

Survey can be found here in English: https://goo.gl/forms/RhbiMfoDW6RsOUpm1

5. Amazing Oulu ilmoittautuminen auki / Amazing Oulu sign up is open

Keskiviikkona 10.5. kisataan taas. Starttaamme yhdeksältä torilla, josta joukkueet lähetetään lyhyen alkutehtävän jälkeen matkaan. Päivään sisältyy yli kymmenen rastia, joiden suorituksessa testataan kisaajien nokkeluutta ja tarmokkuutta. Maalissa nautitaan hyvästä seurasta ja ruoasta, ja saunakin on lämmin! Lisäksi jaetaan huikeita palkintoja päivän parhaimmille, kaikkien osallistujien kesken myös arvotaan jokin ylläri.

Kasaa siis neljän hengen pyöräilevä joukkue ja ilmoittaudu mukaan. Kannattaa olla nopea, sillä paikkoja on rajallinen määrä. Tämän vuoden ilmoittautuminen aukeaa maanantaina  10.4. klo 9.00. Tapahtuma kustantaa vain 20€ per joukkue, rahalle saa siis todellakin tapahtumassa vastinetta!

Wednesday 10th of May we race again! The day starts at 9am from the market square where teams are sent off after a short task. The day includes over 10 different checkpoints, which tests team wit and enthusiasm. At goal there is good company, warm meal and sauna! There is also amazing prizes and a raffle among all the participants.

All you need is team of four with bikes and you can sign up. Do it quickly, because the places are limited.  Sign up opens on Monday 10th of April at 9am. The entry fee for the event is only 20€/team, you really get your money’s worth with this one.

6. Hae Oulun ylioppilasapu ry:n hallitukseen / Apply for the Board of Oulun ylioppilas ry

Hae Oulun ylioppilasapu ry:n hallitukseen 12.4. mennessä! // Apply for the Board of Oulun ylioppilas ry before 12th April!

Lue lisää nettisivuilta // For more information on websites (in Finnish only): http://www.oyy.fi/hae-oulun-ylioppilasapu-ryn-hallitukseen/

7. Rauhala-klubi etsii jälleen Vuoden Opiskelijaa/ Rauhala Club looks for the Student of the Year

(In English below)

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubi ry pyytää esityksiä Vuoden Opiskelijaksi perjantaihin 26.4.2017 klo 16 mennessä.

Vuoden Opiskelija julkistetaan Oulun yliopistopäivänä loppukeväästä.

Vuodesta 2011 lähtien Oulun yliopistopäivänä alumnijuhlassa on julkistettu Vuoden alumnin ohella Vuoden Opiskelija. Rauhala-klubi pyytääkin nyt järjestöiltä ja opiskelijayhteisöiltä ehdotuksia Vuoden Opiskelijaksi valittavasta henkilöstä. Yksittäiset opiskelijat voivat tehdä esityksiä ja ehdotuksia omille järjestöilleen, jotka tekevät lopulliset esitykset. Vuoden Opiskelija palkitaan merkittävän suuruisella stipendillä.

Vuoden Opiskelijan valinnan kriteerinä on

– opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä
– opintojen hyvä etenemistahti.

Vuoden Opiskelija innostaa ja tsemppaa muita, edistää yhteisöllisyyttä ja on motivaattori. Hänellä voi esimerkiksi olla kokemusta opiskelijalähtöisen toiminnan käynnistämisestä/pyörittämisestä, opiskelijajärjestön uudelleenherättämisestä tai muusta erityisestä toiminnasta järjestöissä tai yliopistolla. Tunnetko tällaisen huipun tyypin? Mahtavaa, vinkkaa siis rohkeasti hänestä omalle järjestöllesi tai killallesi!

Vuoden opiskelijaksi nimettävän henkilön tulee olla perustutkinto-opiskelija. Esitettävä henkilö ei voi olla ylioppilaskunnan hallituksen jäsen tai toimihenkilö eikä yliopiston ylimpien päätöksentekoelinten jäsen.

Perustellut esitykset ja esitetyn henkilön ansioluettelo tulee toimittaa 26.4.2017 klo 16 mennessä sähköpostitse osoitteeseen samira.fahim@nullgmail.com

Lisätietoja: samira.fahim@nullgmail.com

Rauhala-klubi, the alumni-club for former Student Union actives is asking for nominations for candidates for the Student of the Year award. The deadline is 26.4.2017 at 4 PM.

Every year, the Alumnus of the Year (University of Oulu) is presented at the University of Oul day in May, someone who has achieved great things after graduation.

The first award of the Student of the year was nominated In 2011. This is named by the Oulun yliopistoseura ry on recommendation of the Rauhala club.

Rauhala-club is therefore asking for suggestions for Student of the Year from student organisations. Student of the Year will be awarded of great stipend.

The student is expected to

– have been active in making a change for the better for students and
– is also required to have advanced well in their studies.

The student must be a BA or MA level student. The person cannot be a member of the board or other worker of the Student Union nor a person working in a upper decision-making body of the University.

We expect the student of the year to be inspiring, a good creator and motivator of in the student community. He or she will have, for example, experience in initiating student-centred activities, reawakening a student organisation or other special service or activity in a student organisation or at the university.

Proposals and CV´s should be sent by 26.4.2017 at 4 PM. by email to samira.fahim@nullgmail.com

For more information, contact the same.

8. Kirppispäivä yliopistolla keskiviikkona 5.4. 

Kultu ry järjestää suositun kirpputoritapahtuman keskiviikkona 5.4. klo 10-14 Pegasuksen edessä olevalla käytävällä. Tapahtuma on avoin aivan kaikille. Tule siis tekemään edullisia löytöjä! Lisätietoja Facebook-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/384455165271169/

Flea market day at university on Wednesday 5th April.
Kultu ry organises a flea market event on Wednesday 5th April, from 10 to 14 in front of the library Pegasus. Event is open for everyone. So come and see if you find something you want to buy! More information: https://www.facebook.com/events/384455165271169/.

9. AIESEC Oulu etsii isäntäperheitä kansainvälisille vapaaehtoisille  / AIESEC Oulu is looking for host families for international volunteers

AIESEC Oulu etsii uusia isäntäperheitä 18-30 –vuotiaille kansainvälisille nuorille, jotka tulevat työskentelemään Oulun alueelle 6-8 viikkoa kestäviin vapaaehtoisprojekteihin. Isäntäperheenä toimiminen on helppoa, sillä isäntäperheeltä ei vaadita paljoa: vapaaehtoiselle tulisi löytyä nukkumapaikka ja lisäksi hänellä pitäisi olla mahdollisuus käyttää kodin yhteisiä tiloja kuten keittiötä, vessaa, kylpyhuonetta yms. Isäntäperheenä toimiminen onkin mukava tapa tutustua uuteen kulttuuriin ja ystävystyä ympäri maailmaa.

Tänä keväänä meille saapuu vapaaehtoisia seuraaviin projekteihin:

H.E.R.O: 10.4.-2.6.2017

Iloa Tupaan: 27.4.-14.6.2017, 15.5.-30.6.2017 ja 1.6.-17.7.2017

Integreat: 5.6.-28.7.2017

Mikäli olet kiinnostunut isäntäperheenä toimimisesta tai sinulla herää kysymyksiä toiminnastamme lähetäthän viestiä osoitteeseen: hanna.karjalainen@nullaiesec.net

Lisää isäntäperheenä toimimisesta voit lukea myös osoitteesta: www.aiesec.fi/globalhome

******************************************************************************************

AIESEC Oulu is looking for new host families for 18-30 year-old international volunteers who come to Oulu to work for our volunteer projects which will last 6 to 8 weeks. Being a host family doesn’t require a lot: we are expecting from the host family that they provide a place to sleep for the exchange participant and that the person is able to use the common areas of the house such as kitchen, toilet, bathroom etc. Being a host family is a great way to get to know a new culture and establish multicultural connections.

This spring we are receiving volunteers for the following projects:

H.E.R.O: 10.4.-2.6.2017

Iloa Tupaan: 27.4.-14.6. 2017, 15.5.-30.6.2017 and 1.6.-17.7.2017

Integreat: 5.6.-28.7.2017

If you are interested or you need more information about our host family program, please send a message to: hanna.karjalainen@nullaiesec.net

You can also check out our website (in Finnish): www.aiesec.fi/globalhome

Page 1 of 212