Arkisto: kesäkuu 2017

Uutiset Aino-Kaisa Manninen

OYY:n toimisto palvelee seuraavan kerran 31.7.2017

OYY

OYY:n toimisto on nyt kesän ajaksi suljettu. Toimistomme palvelee jälleen 31.7.2017 alkaen maanantaista torstaihin klo 8-16 (suljettu lounastauon ajaksi klo 11-11.30) Perjantaisin klo 8-14. Syksyn pidennetyt aukioloajat ovat voimassa elo- ja syyskuun ajan.

Kiireellisissä asioissa voi olla yhteydessä hallituksen puheenjohtaja Joel Kronqvistiin (26.6.–30.6.2017 ja 10.7.–23.7.) (hpj@nulloyy.fi, 040 523 1821) tai pääsihteeri Aino-Kaisa Manniseen (1.7.-9.7.2017 ja 24.7.-30.7.) (paasihteeri@nulloyy.fi, 040 523 1822).

Aurinkoista kesää!

Uutiset Aino-Kaisa Manninen

OYY:n tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntijaksi valittiin Asta Salomaa

Asta_Salomaa2

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on valinnut kokouksessaan 21. kesäkuuta ylioppilaskunnan uudeksi tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntijaksi Asta Salomaan. Hän aloittaa työssään elokuussa.

– Erityisesti Astassa vakuuttivat hänen laaja tapahtumatuottamisosaamisensa, organisointitaitonsa, järjestöhallinnon tuntemuksensa ja hänen ennakkoluulottomat ideansa OYY:n tapahtumatuotannon kehittämiseksi. Hänen osaamisensa täydentää työyhteisöämme erinomaisesti, iloitsee OYY:n hallituksen puheenjohtaja Joel Kronqvist.

Asta Salomaa on työskennellyt aiemmin muun muassa The Irish Festival of Oulun vastaavana tuottajana sekä NSSS 2017 -opiskelijakuorofestivaalin gaalakonsertin tuottajana. Vuonna 2015 Salomaa toimi Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa Vulcanalian ensimmäisenä tapahtumaharjoittelijana.

– Palaan innoissani uudestaan töihin Oulun yliopiston ylioppilaskuntaan. Haluan tehdä ylioppilaskunnan tapahtumia ja edunvalvontatyötä koko sydämelläni, Asta Salomaa hehkuttaa.  

Salomaa opiskelee musiikkikasvatusta Oulun yliopistossa ja on valmistunut kasvatustieteiden kandidaatiksi vuonna 2016.

Tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntijan tehtäviin kuuluu muun muassa ylioppilaskunnan tapahtumatoiminta ja sen kehittäminen sekä ylioppilaskunnan piirissä toimivien järjestöjen neuvonta ja koulututtaminen. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu kansainvälisten opiskelijoiden tukeminen osaksi yliopistoyhteisöä ja neuvonta.

Lisätiedot:

Joel Kronqvist
hallituksen puheenjohtaja
joel.kronqvist@nulloyy.fi
040 523 1821

Asta Salomaa
tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija 1.8.2017 alkaen
asta.salomaa@nullgmail.com
040 716 8183

Rekrytointi, Uutiset Henna Määttä

Hae opiskelijajäseneksi koulutusneuvostoon!

Millaisiin koulutuksen kehittämisen hankkeisiin yliopistomme kohdistaa strategiarahaa? Miten koulutuksen laatua mitataan ja miten palautetta hyödynnetään? Millaisia aloitteita yliopistomme tulisi tehdä koulutuspolitiikkaan liittyen? Näihin ja moniin muihin asioihin pääset vaikuttamaan koulutusneuvostosta käsin!

Koulutusneuvosto tukee rehtoraattia koulutuksen edistämisessä, tekee koulutuspolitiikkaan ja koulutuksen kehittämiseen liittyviä aloitteita sekä arvioi perus- ja jatkokoulutuksen laatua. Koulutusneuvoston jäsenet edustavat alansa asiantuntemusta sekä monipuolisesti eri tieteen- ja koulutusaloja. Koulutusneuvostossa on kaksi varsinaista opiskelijajäsentä ja heidän toimintansa tukena ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija puhe- ja läsnäolo-oikeudella. Koulutusneuvoston työskentely kieli on pääasiallisesti englanti.

Opiskelijajäseneltä edellytetään sujuvaa englannin kieltä, rohkeutta ja halukkuutta vaikuttamiseen sekä valmiutta perehtyä ajankohtaisiin koulutuspoliittisiin suuntauksiin. Aiempi kokemus järjestötoiminnasta tai hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta katsotaan eduksi. Päätöksen rehtorille esitettävästä opiskelijajäsenestä tekee ylioppilaskunnan hallitus. Haku koulutusneuvoston opiskelijajäseneksi päättyy 7.8.2017. Hakeminen tapahtuu osoitteessa halloped.fi

Koulutusneuvoston kokoukset syksyllä 2017 ovat ke 4.10. ja 13.12. klo:12-16. Valittavan opiskelijajäsenen kausi päättyy 31.12.2017.

 

Lisätietoja: koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä kopoasiantuntija@nulloyy.fi

Uutiset Henna Määttä

Dare To Learn 5.-6.9.2017

Mikä ravistaa oppimisen kenttää seuraavaksi? 

Dare to Learn on uusi ja arkailematon, kansainvälinen oppimisen tapahtuma, joka järjestetään 5.-6.9. Kaapelitehtaalla Helsingissä. Tapahtuma tuo yhteen 3000 oppimisesta ja inhimillisestä kehityksestä kiinnostunutta tulevaisuuden muuttajaa. Kahden päivän aikana pääset verkostoitumaan alan moniin eri ammattilaisiin ja opit laatikon ulkopuolelta.

Dare to Learn on jotain, mitä ei ole koskaan aiemmin nähty. Maailma on jo pähkinöissä teknologiasta; haluamme, että sama energia ympäröi myös elinikäisen oppimisen ja inhimillisen kehityksen. Tapahtuma koostuu oppimisen tulevaisuutta käsittelevistä teemapoluista, inspiroivista puheenvuoroista ja ennen kaikkea erilaisista työpajoista ja yhteistoiminnallisesta ohjelmasta. Ohjelma soveltuu kaikille, joita kiinnostaa yksilöiden ja yhteisöjen oppiminen.

Kiinnostuitko?

OYY tarjoaa 10 opiskelijalle kahden päivän lipun (yhden lipun arvo 29€/kpl). Lisäksi OYY korvaa tapahtumaan lähetettävien opiskelijoiden matkakuluista kuitteja vastaan 50€. Tartu tähän hienoon tilaisuuteen ja lähetä hakemuksesi 26.6.2017 mennessä. Valituille opiskelijoille kerrotaan valinnasta 28.6.2017 mennessä.

Tsekkaa Dare:n Facebook-tapahtuma!

Lisätietoja: Koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä kopoasiantuntija@nulloyy.fi

 

Rekrytointi, Uutiset Aino-Kaisa Manninen

Hae OYY:n tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntijaksi!

We are recruiting!

Tule tekemään kanssamme yhteistä ylioppilaskuntaa!

Oulun yliopiston ylioppilaskunta hakee
TAPAHTUMATUOTTAJA-YHTEISÖASIANTUNTIJAA

1.8.2017 tai sopimuksen mukaan alkavaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntijana pääset kehittämään yhteistä ylioppilaskuntaa 11 000 jäsenemme kanssa sekä vahvistamaan ylioppilaskuntaa etu- ja palveluorganisaationa. Ylioppilaskunnan lakisääteisenä velvollisuutena on edistää yhteisönä jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiä. OYY:n toiminnan päämäärä on opiskelijan hyvä elämä.

Tehtäviisi kuuluvat järjestöjen neuvonta ja koulutus, järjestöviestintä, järjestöavustukset, ylioppilaskunnan tapahtumatoiminnan koordinointi sekä sidosryhmäyhteistyö. Tehtävänkuvan osana on kansainvälisten opiskelijoiden neuvonta ja palvelu sekä edunvalvonta. Tuet aloittavia suomalaisia ja kansainvälisiä opiskelijoita kiinnittymään yliopistoyhteisöön. Tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntijana vastaat ylioppilaskunnan tapahtumien, kuten vuosijuhlaviikon ja lukukauden avajaistapahtuma Vulcanalian järjestämisestä, ja koko ylioppilaskunnan tapahtumatoiminnan kehittämisestä.

Tehtävässä suoriutuminen edellyttää

  • erinomaisia organisointitaitoja
  • kokemusta tapahtumien järjestämisestä
  • perehtyneisyyttä järjestötoimintaan sekä järjestöhallinnon kokemusta ja osaamista
  • hyvää kirjallista ja suullista suomen ja englannin kielen taitoa
  • erinomaisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja
  • paineensietokykyä

Lisäksi katsomme eduksi

  • kansainvälisen kokemuksen
  • edunvalvontakokemuksen
  • kouluttamiskokemuksen
  • opiskelijakulttuurin tuntemuksen

Toimessa on neljän kuukauden koeaika. Pohjapalkka on 1810,46 euroa kuukaudessa (ylioppilaskuntien työehtosopimuksen palkkaluokka III), lisäksi palkkauksessa otetaan huomioon mahdolliset kokemus- ja koulutuslisät. Työsuhteessa noudatetaan ylioppilaskuntien työehtosopimusta. Työaika on 37,5 tuntia viikossa. Työ sisältää ajoittain työskentelyä myös iltaisin.

Hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan PDF-muodossa sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään maanantaina 19.6.2017 klo 12.00., otsikkoriville maininta ”Tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija”. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin, jotka järjestetään 21.6.2017. Huomaathan aikataulun tiiviyden hakiessasi tehtävää.

OYY korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita. Hakemukset käsitellään haun ensimmäisessä vaiheessa anonyymeinä.

Lisätietoja tehtävästä:
Aino-Kaisa Manninen, pääsihteeri, paasihteeri@nulloyy.fi, 040 523 1822.