Uutisarkisto

27.02.2007 Ylioppilaskunnalle uusia kunniajäseniä

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) kutsui 47. vuosijuhlissaan 23.2.2007 uusiksi kunniajäsenikseen professori Liisi Huhtalan ja erikoissuunnittelija Paavo Sippolan.

OYY jakoi vuosijuhlassaan myös akateemisia kunniamerkkejä. Merkeistä arvokkain, kunniamerkki, annettiin kauppatieteitten ylioppilas Jarno Kilpiselle. Kilpinen on vaikuttanut ylioppilaskunnassa ja sen sisaryhteisöissä jo kymmenen vuoden ajan.

Ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan ansiomerkkejä jaettiin neljällekymmenelle eri tavoin ansioituneille opiskelija-aktiiveille.

Lista kaikista ansiomerkkien saajista löytyy täältä (PDF-tiedosto). Vuosijuhlaa voit muistella vuosijuhlasivustolla.

Lisätietoja:

hallituksen puheenjohtaja Oskari Huusko, oskari.huusko@oyy.fi, 040 523 1821

 

07.02.2007 Tarkista tulosi viimeistään nyt!

Opintotuen tulovalvonta on käynnissä, ja nyt on viimeistään se oikea hetki tarkistaa omat tulot.

Kela on lähettänyt 38 000 opiskelijalle opintotuen takaisinmaksuehdotuksen, johon on syytä reagoida joko palauttamalla tuet tai tekemällä perusteellisen selvityksen muutoksista opinnoissa (esim. valmistuminen kesken vuotta).

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

   
Sivua viimeksi päivitetty 18.02.2009