Päivitetty: 29.03.2007 kello 14:50

Ylioppilaskunnan hallitus julistaa haettavaksi avustukset akateemiseen toimintaan vuodelle 2007. Keskeisenä periaatteena avustusten myöntämiselle on järjestön aktiivinen toiminta opiskelijoiden eli OYY:n jäsenten hyväksi.

Hakemusten ja asiaankuuluvien liitteiden on oltava ylioppilaskunnassa, myös postitse saapuvien, viimeistään 27.4.2007 klo 12.00. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Hakemus tulee toimittaa kirjallisena ja allekirjoitettuna ylioppilaskunnan toimistoon ja liitteet toimitetaan mahdollisuuksien mukaan sähköisesti osoitteeseen avustukset(a)oyy.fi.

Ylioppilaskunta on uudistanut avustusten myöntämisperusteet. Uudistuksen sisällön tarkempi kuvaus löytyy nettisivuiltamme www.oyy.fi/aktiiville/jarjestosivut/avustukset. Vuosi 2007 on siirtymäkautta

eikä uusia myöntämiskriteereitä sovelleta tämän vuoden haussa. Kaikkien hakijoiden on kuitenkin täytettävä Akateemisten avustusten hakulomake (lomake 2) sekä liitteet, jotta saamme selkeän kuvan järjestön toiminnasta ja pystymme käytännössä testaamaan lomakkeen ja uuden hakumenettelyn toimivuutta. Lomakkeet löydät www-sivuiltamme.

Avustusta voi anoa täyttämällä Akateemisten avustusten hakulomakkeen.

Hakemukseen liitetään seuraavat liitteet:

-        vuosi-ilmoituslomake (lomake 1)

-        toimintakysely (lomake 4)

-        kopio yhdistysrekisteri-ilmoituksesta, jossa näkyvät kuluvan toimintavuoden nimenkirjoittajat

-        toimintasuunnitelma kuluvalle toimintavuodelle

-        talousarvio kuluvalle tilikaudelle

-        toimintakalenteri kuluvalle toimintavuodelle (malli 1)

-        viimeksi päättyneen tilikauden vahvistettu tilinpäätös

-        toimintakertomus edelliseltä toimintavuodelta

-        kuluvan toimintavuoden hallituksen jäsenten nimet ja yhteystiedot

-        kopio voimassa olevista yhdistyksen säännöistä

Lisätietoja ylioppilaskunnan uusista avustusten myöntämisperusteista saa ylioppilaskunnan nettisivuilta www.oyy.fi/aktiiville/jarjestosivut/avustukset ja järjestösihteeriltä sekä 4.4.2007 järjestettävässä tiedotustilaisuudessa.

Oulussa 30.3.2007

Anne Ollikainen

Järjestösihteeri

jarjestosihteeri@oyy.fi

0400 381321

 




Luokka: OYY, Järjestö

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

   
Sivua viimeksi päivitetty 20.04.2009