|
Päivitetty: 16.10.2008 kello 09:35
Oulun yliopistossa, Opetus- ja opiskelijapalveluissa, on haettavana projektisihteerin määräaikainen virkasuhde ajalle 1.12.2008 - 31.12.2009. Työaika on 30 tuntia viikossa.
Projektisihteeri toimii Oulun yliopiston ja Oulun yliopiston ylioppilaskunnan yhteisen Universitas Oulu – yhteinen yliopistomme -hankkeen koordinaattorina vastuullaan hankkeen hallinnointi ja raportointi sekä projektiin liittyvien käytännön järjestelyjen hoitaminen. Lisäksi projektisihteeri vastaa hankkeessa mukana olevien järjestöjen neuvonnasta, ohjauksesta ja koulutusjärjestelyistä yhdessä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kanssa.
Universitas Oulu -hanke on yliopistolla toimivien ainejärjestöjen, laitosten ja tiedekuntien sekä ylioppilaskunnan yhteishanke. Sen tarkoituksena on tunnistaa, kehittää ja ottaa laajemmin yliopistolla käyttöön hyviä opiskelijalähtöisiä opiskelun tukemisen käytänteitä. Hankkeessa hyödynnetään ainejärjestöjen asiantuntemusta oman alansa opiskelusta ja oppimisen kehittämisestä.
Hakijalta odotetaan kokemusta järjestötoiminnasta ja projektinhallinnasta sekä oma-aloitteisuutta. Lisäksi hakijalta odotetaan kykyä toimia yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa ja hoitaa huolellisesti hankehallinto ja hankkeen viestintä. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää akateemisia opintoja. Ylioppilaskunnan ja yliopistomaailman tuntemus katsotaan eduksi. Tehtävään kuluu jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä.
Palkkaus perustuu valtion palkkausjärjestelmän muun henkilöstön vaatimustasoille 6–7. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 46 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Hakijoiden haastattelut suoritetaan 11.ja 12.11.2008.
Lisätietoja:
Koulutuspoliittinen sihteeri Milja Seppälä, Oulun yliopiston ylioppilaskunta, milja.seppala@oyy.fi, puh. 040 5257 821
Johtaja Anna-Maija Liuhanen, Oulun yliopisto, anna-maija.liuhanen@oulu.fi, (08) 553 4199
Kirjalliset hakemukset, joiden liitteenä on CV, tulee toimittaa viimeistään 7.11.2008 klo 16.15 osoitteeseen: Oulun yliopisto, Kirjaamo PL 8000, 90014 Oulun yliopisto. Hakemuksia ei palauteta.
Luokka:
Järjestö, Koulutuspolitiikka
|