Päivitetty: 05.03.2009 kello 09:18

Hallituksen kokouksen 07/09 päätökset lyhyesti

Edustajistolle oli tullut aloite joka koski kampusten välistä opiskelijaliikennettä. Aloitteen mukaan muualla kuin Linnanmaalla opiskelevien on vaikea opiskella muita kuin omia kursseja, sillä Linnanmaalle kulkeminen on vaivalloista. Keskustelimme asiasta ja näimme tärkeämmäksi vaikuttaa koskilinjojen jo olemassa olevan liikennöinnin toimivuuteen ja parantamiseen, lisäksi mietittiin että emme ole tarpeeksi varakkaita nykytilanteessa jotta voitaisiin toteuttaa aloitteen ehdottaman liikennöinnin kampusten välillä ostopalveluna tai omana jäsenpalveluna. Päätimme esittää edustajistolle että aloite hylätään. Sen jälkeen kun olemassa olevaan joukkoliikenteeseen on vaikutettu ja se on muuttunut paremmaksi voidaan nostaa esille uusia kehitysideoita.

 

Valittiin Oulun ylioppilaslehden toimitusapulaisen sijaiseksi 23.2. - 22.4.2009 väliseksi ajaksi Paula Taipale.

 

OYY vieraili marraskuussa 2007 Luulajassa hallituksen ja sihteeristön sekä parin ainejärjestöedustajan kanssa. Tähän vierailuun saatiin tukea Suomalais-ruotsalaiselta kulttuurirahastolta sekä Oulun yliopistolta. Tässä tapaamisessa sovittiin, että tavoitellaan säännöllistä yhteydenpitoa ja tapaamisia sekä ryhdytään edistämään opiskelijoiden mahdollisuuksia yliopistojen välisiin sivuainevalintoihin. Päätimme jatkaa tätä Luulajan teknillisen yliopiston ylioppilaskuntien kanssa tehtävää yhteistyötä.

 

Kävimme läpi sosiaalipoliittisen valiokunnan toimintasuunnitelma. Suunnitelman pääpiirteisiin kuuluu seuraavat asiat:

Keskustellaan ajankohtaisista asioista (YTHS, sosiaaliturvan uudistus, ateriatuki, toimeentulo, opintotuki, asuminen), vähemmälle huomiolle jääneet jäsenryhmät, osallistuminen opiskelukykyä edistävään toimintaan ja hankkeisiin, kannustaminen omatoimiseen terveydenedistämiseen, kiinnitetään huomiota opiskeluympäristön puutteisiin, Elämäntaitokurssi fukseille ja järjestetään kesätoimeentuloinfo.

 

Nimettiin kulttuurijaoston tämän vuoden jäseniksi Teemu Aikavuori, Mari Eskelinen, Samira Fahim, Elina Honkala, Miia Juopperi, Matias Ketonen, Merja Kähkönen, Victoria Laskonen, Ville Meskus, Anne Ollikainen, Aleksi Salo ja Annakaisa Tikkinen.

 

Kuunneltiin ympäristöjaoston toimintasuunnitelma. Johon kuului seuraavia asiota:

- aktivoidaan ainejärjestöjen ympäristövastaavat

Vuositeema vuonna 2009 on ekologinen elämäntapa: kasvisruoka, liikenne ja kulutusvalinnat.

- edellisenä vuonna kolmessa taloudessa alkanut energiaseurantaprojekti tehdään valmiiksi

-järjestetään tietoiskuja ja tapahtumia vuositeemaan liittyvistä aiheista esimerkiksi valtakunnallisina teemapäivinä (esim. autoton päivä, nuukuusviikko)

-tehdään ideapaperi Oulun seudun joukkoliikenteen parantamisehdotukseksi ja pyritään saamaan sille laaja näkyvyys (tempaus)

-vertaillaan liikennevälineitä ja -keinoja ja tehdään niistä juttu esim. lehteen

-tutustutaan vaihtoehtoisiin ostospaikkoihin ja tiedotetaan niistä

-tehdään vierailu ekokylään tms. ekologisen elämäntavan toteuttajaan

-pyritään lisäämään kasvisten käyttöä Unirestalla ja opiskelijoilla – esim. kursseilla (esim. yliopiston marttojen kanssa) ja tiedotuksella

-lisätään tietoisuutta luonnon kasvien keräämisestä ja käytöstä (keväällä tai syksyllä, esim. yliopiston marttojen kanssa)

-osallistutaan Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuustoimikunnan ”Puhtaasti liikkeelle”-kampanjaan

 

Kävimme läpi edustajiston ensimmäisen kokouksen asiat:

 

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja haki opintovapaata 1.6.2009 – 31.5.2010 ajalle. Päätimme esittää edustajistolle hakemuksen hyväksymistä.

 

OYYH on myöntänyt Akateemisten soittajain seuralle 10.9.2004 2 500€ lainan ilman korkoa enintään kuudeksi (6) vuodeksi. Lainarahalla on hankittu seuralle mm. rumpusetti. OYY:n taseen 31.12.2008 mukaan Akateemisten soittajain seuralla on lainaa maksettavanaan 1 750 euroa. Nyt ASS on lopettamassa toimintaansa ja päätimme esittää edustajistolle lainan kuittaamista ASS:n omaisuutta vastaan.

 

Ylioppilaskunnan edustajisto valitsee inspehtorikseen kahdeksi vuodeksi kerrallaan jonkun

Oulun yliopiston professoreista. Inspehtorin tehtävänä on toimia yhdyssiteenä Oulun

yliopiston ja ylioppilaskunnan välillä. Inspehtorilla on läsnäolo- ja puheoikeus kaikissa

ylioppilaskunnan toimielinten tilaisuuksissa ja kokouksissa. Päätimme esittää että kaudelle 2009 - 2010 inspehtooriksi valittaisiin kasvatustiet. prof. Sanna Järvelä.

 




Luokka: OYY, Tiedotus

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

   
Sivua viimeksi päivitetty 20.04.2009