|
||
|
|
KV OYY:ssä
Kansainvälisyystoiminta OYY:ssaOulun yliopiston ylioppilaskunnassa kansainväliseen toimintaan ovat keskittyneet kv-sihteeri, kv-jaosto, jota johtaa ylioppilaskunnan hallituksen kv-vastaava, sekä ESN-leaderin vetämä ESN-jaosto. Lisäksi OYY:n piirissä toimii lukuisia järjestöjä, jotka tarjoavat toimintaa ja tapahtumia kansainvälisyydestä kiinnostuneille. Kv-sihteerin tehtävänä on mm. vastata kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvonnasta ja neuvonnasta sekä ylioppilaskunnan kansainvälisistä suhteista. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluvat yliopiston kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden tukipalveluiden toteutus ja koordinointi, tiedotus sekä sidosryhmäyhteistyö. Kv-sihteerin löydät Linnanmaalta huoneesta KE1020. Kv-jaosto toimii ylioppilaskunnan jäsenten edunvalvojana kansainvälisissä asioissa. Seuraamme aktiivisesti ajankohtaisia kv-asioita sekä pidämme huolta siitä, että vaihto- ja tutkinto-opiskelijoiden äänellä on Oulun yliopistossa painoarvoa. Otamme jaoston toiminnan puitteissa osaa paikalliseen kansainväliseen toimintaan ja järjestämme ajankohtaisten asioiden tiimoilta erilaisia tapahtumia. ESN-jaosto on linkkinä ylioppilaskunnan suomalaisten ja ulkomaalaisten opiskelijoiden välillä järjestäen heille vapaa-ajan ohjelmaa liittyen suomalaiseen kulttuuriin. Erityisenä tavoitteena on auttaa vaihto-opiskelijoita sopeutumaan suomalaiseen kulttuurimaisemaan ja oululaiseen opiskelijaelämään. Miten pääsen mukaan?Kansainvälisyys on in! Oulussa itsensä kansainvälistäminen on yliopisto-opiskelijalle varsin helppoa. Oulun yliopistossa on satoja ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka takaavat kullekin suomalaiselle oivan mahdollisuuden harjoittaa haluamaansa kieltä natiivipuhujan kanssa. Onni - ja oppiminen - suosii rohkeaa ja yritteliästä! Varsinaiseen kv-toimintaan voi osallistua esimerkiksi tulemalla kv-jaoston sekä ESN:n kokouksiin. Varsinkin ESN:llä järjestetään vaihto-opiskelijatapahtumia tiheään. Kielikeskuksen ja ESN:n yhteistapahtumat, Cafe Linguat ja Kielipelit ovat käteviä kielitaidon kehittäjiä ja mukavia tapahtumia jo sinänsä. Seuraamalla OYY-tiedotusta pysyt perillä näiden aikatauluista. OYY-tiedotukseen tulee tietoa myös monista muista kv-tapahtumista. Oulussa on myös lukuisia muita järjestöjä, jotka ottavat uusia kasvoja toimintaansa mielellään, kuten AIESEC, Pohjola-Norden, Eurooppa-nuoret... Kannustamme myös kutsumaan vaihto-opiskelijoita ja varsinkin ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita mukaan aine- ja harrastejärjestöjen toimintaan. SähköpostilistatEnsimmäinen askel tiellä kansainvälistymiseen on liittyä asianmukaisten sähköpostilistojen jäseniksi: kvlista(at)oyy.fi on lista, jolla tiedotetaan kv-asioista, tapahtumista ja mahdollisuuksista. Liity listalle osoitteessa https://www.oyy.fi/mailman/listinfo/kvlista. esn(at)lists.oulu.fi on ESN-jaoston lista, jossa keskustellaan ESN:n toiminnasta. Liity listalle osoitteessa http://lists.oulu.fi/mailman/listinfo/esn. exchange(at)lists.oulu.fi on vaihto-opiskelijoiden oma lista, jolle voivat myös suomalaiset opiskelijat liittyä. Täällä informoidaan ESN:n järjestämistä vaihtaritapahtumista ja muista vaihto-opiskelijoita koskevista asioista. Liity listalle osoitteessa http://lists.oulu.fi/mailman/listinfo/exchange. foreignstudents(at)lists.oulu.fi on lista ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille. Listan kieli on exchange-listan tapaan yleensä englanti. Liity listalle osoitteessa lists.oulu.fi/mailman/listinfo/foreignstudents. |
Kirjaudu sisään |