YLIOPPILASKUNNAN PIIRISSÄ JULKAISTAVAT LEHDET

Lehtien kuvaukset ovat Satu Tähtisen Oulun ylioppilaslehdessä vuonna 2003 julkaistusta kiltalehtikatsauksesta

- Oulun Ylioppilaslehti

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema sanomalehti.

- Rumasana

Julkaisija: Oulun yliopiston humanistinen kilta ry.

Rumasana on kulttuurilehti, johon kirjoittavat myös muut kuin humanistit. Lehti on tuhti lukupaketti runoja, novelleja, pakinoita, sarjakuvia jne. Osa jutuista on provosoivia tai menee yli ymmärryksen, mutta eikö se juuri ole kulttuurilehden tehtävä? Rumasana yllättää ja hämmästyttää.

- Kultulehti

Julkaisija: Kultu ry.

Kulttuurintutkijoiden fuksiopas keskittyy lähinnä laitoksen ja yliopiston tutuksi tekemiseen mm. laajan yliopistosanaston avulla. Lehti sisältää sanaston lisäksi lähinnä tapahtumakalenterin, pari haastattelua ja valokuvia. Lehti perehdyttää fuksit kultulaisuuteen tehokkaasti.

- Sumanismi

Julkaisija: Suma ry.

Suomen ja saamen kielen opiskelijat ovat tehneet lehdestään asiapitoisen julkaisun, jossa on mm. uutisia, reportaaseja ja novellikilpailun satoa. Viinasta ja seksistä tässä lehdessä ei puhuttu lainkaan – ainoastaan Jussi Ahteen huumetoilailut saivat palstatilaa, ja tässäkin jutussa näkökulma oli asiallinen.

- Putero

Julkaisija: Communica ry

Puterossa on raportteja puheterapeuttiopiskelijoiden retkistä ja tapahtumista. Piristyksenä väliin on pistetty mm. kiertomaileja, joissa on hauskoja sutkautuksia alkoholista tai lapsilta tulleita viisauksia. Yleisesti ottaen lehti on asiapitoinen ainejärjestölehti, joka keskittyy yhteishengen luomiseen ja ainejärjestön tutuksi tekemiseen.

- Praavda (Tottuus)

Julkaisija: Tiima ry

Aatteellisesta nimestään huolimatta lehti keskittyy pääasiassa parodioimaan laitoksen ja yliopiston toimintaa mm. pseudotieteellisellä artikkelilla ja kadonneiden Stasi-amanuenssien arvoituksella. Asiajuttuja lehdessä on muutama.

- Ikkunoita Historiaan

Julkaisija: Tiima ry

Ikkunoita Historiaan on kerran vuodessa ilmestyvä tieteellinen julkaisu, johon historianopiskelijat kirjoittavat artikkeleita proseminaaritöistään. Tiukan asiapitoinen lehti on varustettu värikansin ja koottu mahdollisimman siistiin muottiin. Julkaisu on lievä outolintu kaikkien ainejärjestölehtien rinnalla, mutta täyttänee tieteellisen tehtävänsä kiitettävästi.

- Relevanssi

Julkaisija: Index ry

Tyypillisen ainejärjestölehden tapaan Relevanssissa on raportteja ainejärjestön yhteisistä matkoista ja bileistä. Tyyli on melko asiallinen, juttua löytyy mm. kirjan kustantamisesta. Laajasta vappureportaasista löytyy erilaisia vapunviettokuvauksia.

- Blankki

Julkaisija: Blanko ry

Fuksitietojenkäsittelijöille suunnattu lehti kertoo kattavasti ainejärjestön ja laitoksen toiminnasta mm. esittelyjen ja sanastojen avulla. Luettavaa on paljon, ja joukosta erottuu artikkeli kotitöistä. Mainittakoon, että tämän lehden ulkoasu on virkistävän yhdenmukainen ja erittäin huoliteltu verrattuna useimpiin kiltalehtiin.

- Kiteitä

Julkaisija: Nikoli ry

Geotieteilijöiden lehti on moniin ainejärjestölehtiin verrattuna mukavan kuvallinen. Mukana on mm. kuvagalleria, sarjakuvia ja puuhanurkkaus. Lehdessä oli tavanomaisia matkaraportteja ja esittelyjä, mutta myös jonkin verran tarinoita ja hauskoja juttuja.

- Lehdykkä

Julkaisija: Syntaksis ry

Biologian ilmiöissä riittää ihmettelemistä myös alan opiskelijoille. Lehdykässä kirjoitetaan mm. täytetyistä eläimistä ja Suomen vuodenajoista. Tyyli lehdessä on asiallinen ja ulkoasu rauhallinen ja huoliteltu. Mukana on myös raportteja ainejärjestön tapahtumista, kirjaarvosteluja ja proosaa.

- Mantsa

Julkaisija: Atlas ry

Laitoksen ja ainejärjestön toiminnan esittelyjen lisäksi tästä lehdestä löytyy mm. Igor Atlasin vitsikäs kysymyspalsta teinilehtien tyyliin. Näkökulma juttuihin on yleensä maantieteellinen, kuten asiaan kuuluu.

- Sigma-inf

Julkaisija: Sigma ry

Sigma-infin fuksinumero sisältää paitsi tietoa laitoksen ja ainejärjestön toiminnasta, myös runsaasti muunlaista luettavaa. Hauska idea on mm. naisnäkökulmasta tehty Oulun seksiliikkeiden vertailu ja tarina grillauksen vaarallisuudesta. Lehden ulkonäköä piristävät mukavasti sinne tänne sijoitetut sarjakuvastripit.

- Valopilkku

Julkaisija: Pedagogian Ylioppilaat ry

Luokanopettajaopiskelijoiden kiltalehti raportoi killan ja tiedekunnan tapahtumista laajasti ja monipuolisesti. Lisäksi lehdessä on tyypillistä ketjukirjehauskaa ja vitsejä. Hauska poikkeus on Tekno testaa -palsta, jossa opiskelijat testaavat käytettyjä autoja.

- Vappu! (verkkolehti)

Julkaisija: Väki ry

Testaa, oletko hetero ja lue, mitkä ovat feministien tyypilliset lajipiirteet. Naistutkimuksen opiskelijoiden verkkolehti tarjoaa juttua seksistä, seksuaalisuudesta ja sukupuolista yleensä. Lehti ironisoi hauskasti oman tieteenalansa stereotypioita. Seksistä saa huumoria myös hyvällä maulla.

- Egonomi

Julkaisija: Finanssi ry

Wappuegonomin toimituskunta on panostanut lehtensä ulkoasuun mukavasti. Lehti on tuju lukupaketti huvia ja hyötyä. Hupijutuista mainittakoon lehden pimpero- ja jöllisivut sekä selonteko kaupungin bussilinjoista. Hyötyä taloustieteilijä saa esimerkiksi jutusta, jossa kerrotaan kesätyöpalkkasuosituksista.

- Spekula

Julkaisija: OLK ry

Suomen lääketieteenkandidaattijulkaisu on värilehti, jonka tekemiseen on pantu rahaa ja vaivaa. Taitto on onnistunut melko hyvin. Jutut ovat asiajuttuja lääketieteen alueelta ja kirjoittajina on myös muita kuin opiskelijoita. Ns. kevyempiä juttuja edustavat speksitietoisku ja kirja-arvostelut.

- Cykli

Julkaisija:  OLK ry

Lääketieteen opiskelijoiden kiltalehden toimitus on pääasiassa sepittänyt lehtensä aivan itse – sisältönä on mm. niksejä ja reportaaseja mielikuvitusasioista. Vitsit avautuvat lähinnä lääkisläisille, mikä on hyvin yleistä kiltalehtien kohdalla. Yleisempään makuun löytyi esimerkiksi tietokoneenkorjausvinkkejä savoksi ja George Bush -huumoria.

- Teksuutimet

Julkaisija: Oulun Teekkariyhdistys ry

Teekkariyhdistyksen virallinen äänitorvi ei edusta huonoa makua, vaikka lukuisia viittauksia alkoholiin lehden sivuilta löytyykin. Viinalla ei rällätä, vaan suurin osa artikkeleista on ihan asiallisia. Juttua on mm. phuksisuunnistuksesta, ylioppilaskunnan hallituksen kaatumisesta ja edustajistovaaleista. Lehdessä on paljon luettavaa asioista kiinnostuneelle teekkarille ja muillekin.

- Laatta

Julkaisija: Optiem ry.

Wappulaatta muuttuu edetessään yhä viinanhuuruisempaan suuntaan, vaikka väliin mahtuukin ihan asiallisia raportteja matkoista, bileistä ja excuista. Tuotantotalouden opiskelijat nauttivat ainakin tämän lehden perusteella runsaasti alkomahoolia siellä minne menevätkin. Myös tässä lehdessä testaillaan autoja ja puhutaan vaaleista.

- Nakertaja

Julkaisija: Ympäristörakentajakilta ry

Nakertaja raportoi tuttuun kiltalehtitapaan killan tapahtumista ja excursioista ja mainostaa tulevia tapahtumia. Varsinaisia asia-artikkeleja lehdestä ei ainakaan tällä kertaa löytynyt, pari huumoripläjäystä kumminkin.

- Kampiakseli

Julkaisija: Koneinsinöörikilta ry

Kampiakseli jatkaa kiltalehtiperinteitä Kun olit reissussa -spesiaalilla, jossa otsakkeen mukaan kerrotaan tapahtumista, bileistä ja matkoista. Varsin juomapitoisilta vaikuttavat myös tulevien koneinsinöörien matkat. Vappua odotellessa konelainen suuntaa laivalle ja ostaa kaljat halvemmalla.

- Porle

Julkaisija: Prosessikilta ry

Kuvat mukaan lukien Porle näyttää varsin alatyyliseltä lehdeltä, jossa retostellaan seksillä ja viinalla ja taas seksillä. Lehdestä löytyy mm. seksivinkkejä, seksivitsejä ja alastomia miehiä ja naisia. Teekkarihuumoria stereotyyppisimmillään.

- Sinssi

Julkaisija:  Sähköinsinöörikilta ry

Sinssi pääsi yllättämään lukuisien teekkarilehtien jälkeen asiapitoisuudellaan. Juttuja oli laidasta laitaan, vuosijuhlaraportista uusien pienryhmäohjaajien esittelyyn. Hauskoja omintakeisia ideoita olivat kokemukset bändien keikoilta ja toimittajan kenkävaraston esittely.

- Terminaali

Julkaisija: Oulun Tietoteekkarit ry

Nimestään huolimatta Terminaalin tämänkertainen numero ei tihku seksiä ja pornoa, vaan keskittyy lähinnä kertaamaan tietoteekkareiden bileitä, excuja ja muita tapahtumia. Muista jutuista mieleenpainuvina mainittakoon hyödylliset teekkarilakin narun solmimisohjeet sekä uusia tv- ohjelmaformaatteja kehittelevä artikkeli.

- Arkkitehtiopiskelija

Julkaisija:  Oulun, Tampereen ja Helsingin Arkkitehtikillat

Valtakunnallinen arkkitehtiopiskelijoitten lehti on tällä kertaa tehty oululaisvoimin. Vaikka teemana on seksi, jutut ovat asiallisia ja käsittelevät aihetta arkkitehtuurin näkökulmasta. Seksijutuksi ei voi laskea artikkelia, jonka otsikko on ”Tila ja seksuaalisuus”. Pikemminkin lehdessä voisi puhua arkkitehtuurin maskuliinisuudesta ja feministisyydestä. Asiajulkaisu arkkarilaisille.

- Ööpinen 2003

Julkaisija: Arkkitehtikilta ry

Tässä se on, kohuttu viime vapun Ööpinen, jota kaupungilla myydään kaikelle kansalle. Julkaisun tekoon on tosiaan nähty vaivaa. Härskejä juttuja, mainoksia ja kuvia riittää. Kymmenen sivun jälkeen seksiin jo turtuu, eikä oikeastaan enää näekään kaikkea sivuilla olevaa törkyä. Kiltalehdet ovat tähän verrattuna leikkisää viihdettä. Tämä on pornoa.

Unohditko salasanasi?

Kirjoita sähköpostiosoitteesi jota käytit rekisteröityessäsi sivustolle. Sen jälkeen paina "Lähetä salasana"-nappia, jolloin lähetämme salasanasi sinulle. Muista kirjoittaa osoitteesi oikein!

Palaa kirjautumislomakkeeseen 

   
Sivua viimeksi päivitetty 10.10.2007