|
|||
|
|
Annos XLVII
Ylioppilaskunnalle uusia kunniajäseniäOulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) kutsui 47. vuosijuhlissaan 23.2.2007 uusiksi kunniajäsenikseen professori Liisi Huhtalan ja erikoissuunnittelija Paavo Sippolan. OYY jakoi vuosijuhlassaan myös akateemisia kunniamerkkejä. Merkeistä arvokkain, kunniamerkki, annettiin kauppatieteitten ylioppilas Jarno Kilpiselle. Kilpinen on vaikuttanut ylioppilaskunnassa ja sen sisaryhteisöissä jo kymmenen vuoden ajan. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan ansiomerkkejä jaettiin neljällekymmenelle eri tavoin ansioituneille opiskelija-aktiiveille. Lista kaikista ansiomerkkien saajista löytyy täältä. Lisätietoja: hallituksen puheenjohtaja Oskari Huusko, oskari.huusko@oyy.fi, 040 523 1821
Ylioppilaskunta juhlii vuosijuhlaa 23.2.2007ANNOS 47 Oulun yliopiston ylioppilaskunnalla on kunnia kutsua Teidät 47-vuosijuhlaansa perjantaina 23.2.2007 kello 19.00 Oulun yliopiston Saalastinsaliin (Pentti Kaiteran katu 1). Ilmoittautuminen perjantaihin 16.2. mennessä. Tervehdyksiä vastaanotetaan yliopiston Eläinmuseolla (Linnanmaa, sisäänkäynti A1) samana päivänä alkaen kello 16.00. Pyydämme varaamaan ajan tervehdysten vastaanottoon ilmoittautumislomakkeella. Pääjuhlasta on kuljetus jatkopaikalle, jossa DJn johdolla vietämme yhdessä mukavan illan. Jatkojen jälkeen suuntaamme silliaamiaiselle yhteiskuljetuksella. Mahdollisina vuosijuhlalahjoina pyydämme tuomaan lasten leluja ja pelejä, jotka lahjoitamme Oulun yliopistollisen sairaalan lasten poliklinikalle. illalliskortti 60 e OYY:n jäsenille 50 e juhla- tai tumma puku akateemiset kunniamerkit
Tutustu myös vuosijuhlaoppaaseen! Lisätietoja: Järjestösihteeri Anne Ollikainen: anne.ollikainen@oyy.fi, puh. 0400 381 321 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Mannenkatu 1 90100 Oulu puh. 08 3113 176 fax 08 3113 600
VuosijuhlaviikkoVUOSIJUHLAVIIKKO on opiskelijan juhlaa! Maanantai 19.2. kansainvälisyyttä ja tanssia klo 12-14 KV-järjestöt ja -jaosto esittäytyvät aulassa klo 14 "Olisiko sinulla varaa maksaa?" Paneelikeskustelun aiheena lukukausimaksut. Keskustelemassa mm. rehtori Lauri Lajunen, kansanedustajat Suvi Linden ja Inkeri Kerola. Mukana myös Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) edustaja ja ulkomainen tutkinto-opiskelija Oulun yliopistosta. Järjestäjinä OYY ja Eurooppanuoret Oulussa. Lisätietoja antti.tumelius@oyy.fi ja www.maksutonkoulutus.fi klo 18 Tanssikurssi Discuksen aulassa. Lavantanssin taikaan opiskelijat ohjaa Antti Palkén. Tule parin kanssa tai yksin! Lisätietoja esko.sorva@oyy.fi Tiistai 20.2. ympäristöä LASKIAINEN! YMPÄRISTÖJAOSTO tarjoaa kasvishernekeittoa laskiaismäessä! Keskiviikko 21.2. kulttuuria klo 10-14 kulttuurijaosto esittäytyy keskusaulassa. Luvassa mm. opiskelijahintaisia lippuja Oulun musiikkijuhlille ja ylioppilasteatterin improvisaatioesitys klo 12.00. klo 15 Tutustumisretki Kaupunginteatterin kulissin taakse. Opastettu kierros takahuoneisiin ja salakäytäviin 20:lle nopeimmalle. Ilmoittaudu jarjestosihteeri@oyy.fi. Kokoontuminen klo 14.45 teatterin aulassa. klo 18 Tanssikurssi Discuksen aulassa. Lavatanssi toiset kuviot opettaa Palkénin Antti. Tule parin kanssa tai yksin! Lisätietoja esko.sorva@oyy.fi Torstai 22.2. kopoa, sopoa ja käytöstapoja Monenlaiset oppijat oppivat -teemapäivä klo 10-14 Tietotori Linnanmaan kampuksen keskusaulassa: ylioppilaskunta sekä erilaisia opiskelijoita ja oppimista tukevat järjestöt esittelevät toimintaansa. klo 12.15 "Opinko yliopistossa?" -seminaari salissa TF104. Opintopsykologi Satu Eerola Tampereen yliopistosta kertomassa erilaisista oppimistyyleistä sekä tietoa oman yliopistomme esteettömyysasioista Järjestäjinä Kopo- ja sopo-sektorit. Lisätietoja koposihteeri@oyy.fi klo 15 Markus H. Korhosen etikettiluento salissa YB210. Jokamiehen tapatietoutta hauskasti ja rennosti! Perjantai 23.2. Annos XLVII klo 10 Seppeleenlasku sankarihaudoille klo 16 Tervehdysten vastaanotto alkaa Yliopiston Eläinmuseolla klo 19 Illan pääjuhla Saalastinsalissa alkaa klo 24 Juhlaväki siirtyy jatkopaikkaan Akateemisten kunniamerkkien haku vuonna 2007Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) pyytää piirissään toimivilta opiskelijajärjestöiltä esityksiä OYY:n akateemisten kunniamerkkien saajiksi. Esityksessään järjestön on käytettävä oheista lomaketta, joka on tulostettavissa myös OYY:n Internet-sivuilta osoitteesta www.oyy.fi/aktiiville/kulttuuri/juhlat/vuosijuhlat/annos-47/. Lomake on täytettävä selkeällä käsialalla. Esityslomakkeen kohdat ”Esitetään kunniamerkin saajaksi” ja ”Esittäjäyhteisö ja edustajan yhteystiedot” on ehdottomasti täytettävä. Esityksen perusteisiin merkitään kunniamerkin saajaksi esitetyn luottamustoimet ylioppilaskunnassa, yliopistolla ja muissa mahdollisissa organisaatioissa sekä ylioppilaskunnan, järjestöjen tai muiden vastaavien hyväksi tehty työ. Mahdollisia lisäselvityksiä voi kirjoittaa lomakkeen kääntöpuolelle. OYY:n hallitus päättää kunniamerkkien saajista tammikuun lopulla, ja merkkien saajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja heidät kutsutaan 23.2.2006 vietettävään Ylioppilaskunnan vuosijuhlaan. Esitykset on toimitettava ylioppilaskunnan toimistolle Puistomanneen, Mannenkatu 1, 90100 Oulu, viimeistään maanantaina 22.1.2007 klo 14.00. Hakemuslomakkeita ei valitettavasti voi toimittaa sähköisesti vaan ne on toimitettava ylioppilaskuntaan joko henkilökohtaisesti tai postitse. Lisätietoja akateemisista kunniamerkeistä ja hakuprosessista antaa sosiaalipoliittinen sihteeri Wille Leppämäki, johon voi olla kaikissa epäselvissä tilanteissa yhteydessä sähköpostitse (soposihteeri@oyy.fi) tai puhelimitse (040 526 5821). |
Kirjaudu sisäänOYY:n juhlasäännön oteMenuAlkuruoka Kirkasta madelientä Kasvis-filonyytti Pääruoka Naudan sisäfileepihvi Madeirakastiketta Mustajuuri -porkkanaterriiniä, Röstiperuna Jälkiruoka Jälkiruokana Omenakori, Amaretto-mascarponea Kahvi avec
tai
Alkuruoka Kasvisliemi Kasvis-filonyytti Pääruoka Kasvisravioli ja paistettuja sieniä, rucolaa Jälkiruoka Omenakori, Amaretto-mascarponea Kahvi avec
AnsiomerkitVuonna 2007 OYY myönsi ansiomerkit tästä linkistä löytyville henkilöille. |
|