Kategoria: Rekrytointi

Rekrytointi, Uutiset Eero Manninen

OYY hakee viestintäsihteerin sijaista! Hae 6.11. klo 12 mennessä!

Haemme opintovapaan sijaisuuteen viestintäsihteeriä!

Pysyykö sinulla kynä, kamera ja läppäri yhtä aikaa käsissä? Etsitkö työpaikkaa, jossa pääset hyödyntämään luovuuttasi ja kehittymään viestinnän ammattilaiseksi? OYY hakee joukkoonsa rohkeaa ja näkemyksellistä viestijää, joka tekee näkyväksi ja kuuluvaksi opiskelijaliikkeen juhlan ja arjen.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

on 12 300 opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö. OYY toimii jäsenistönsä etu- ja palvelujärjestönä, joka työllistää tällä hetkellä yhdeksän työntekijää.

Ylioppilaskuntamme hakee iloiseen joukkoonsa

VIESTINTÄSIHTEERIN opintovapaan sijaista

ajalle 2.12.2013 – 30.6.2014 tai sopimuksen mukaan. Toimessa on kahden kuukauden koeaika. Palkka on 1783,25 euroa kuukaudessa. Lisäksi palkkauksessa otetaan huomioon mahdolliset kokemus- ja koulutuslisät. Toimi on kokopäiväinen. Työajat ovat kuitenkin joustavat ja ovat sovittavissa mahdollisten keskeneräisten opintojen loppuunsaattamiseksi.

Tarjoamme haasteellisen, monipuolisen sekä vastuullisen työn opiskelijajärjestön ytimessä. Tässä työssä pääset todella käyttämään luovuuttasi, kehittämään ammattitaitoasi monipuolisesti, tapaamaan paljon erilaisia, mielenkiintoisia ihmisiä sekä aidosti tekemään opiskelijalle hyvää elämää mukavassa ja nuorekkaassa työyhteisössä. Viestintäsihteerin tehtäviin kuuluu opiskelijaviestinnän edunvalvonta, ylioppilaskunnan sisäinen ja ulkoinen viestintä, taittotehtäviä, sosiaalisen median hallinta, mediasuhteet, viestinnän kehitystoimet ja järjestöjen viestintäkoulutus.

Edellytämme sinulta korkeakouluopintoja, tiedotustaitoja, erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, hyvää englannin kielen taitoa, taittokokemusta, hyviä ATK-taitoja, taitoa ylläpitää WordPress-pohjalla toimivaa verkkosivustoa, hyviä sosiaalisen median hallinnan taitoja, erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja organisointikykyä. Katsomme eduksi luovan otteen ylioppilaskunnan viestinnän kehittämiseen, Adobe CS5-ympäristön hallinnan, visiointikyvyn vuorovaikutuksen tehostamiseksi 12 300 jäsenemme kanssa sekä perehtyneisyyden opiskelijajärjestötoimintaan. Viestintäsihteerin on oltava toiminnassaan valpas, aloitteellinen, vastuuntuntoinen ja yhteistyökykyinen.

Hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan PDF-muodossa sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi.  Hakemusten tulee olla perillä viimeistään keskiviikkona 6.11.2013 klo 12.00, otsikkoriville maininta ”Viestintäsihteeri”. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin, jotka järjestetään viikolla 46. Haastatteluun kutsuttaville haastatteluaika ilmoitetaan viimeistään perjantaina 8.11.2013.

Lisätietoja:

Viestintäsihteeri Henna Rannanpää, henna.rannanpaa@nulloyy.fi, 0400381321

Pääsihteeri Ilari Nisula, ilari.nisula@nulloyy.fi, 0405231822

 

 

Rekrytointi, Uutiset Eero Manninen

Ylioppilaskunta hakee pääsihteeriä

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on noin 12 500 opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö. OYY toimii jäsenistönsä etu- ja palvelujärjestönä, joka työllistää yhdeksän työntekijää.

Haemme PÄÄSIHTEERIÄ kokopäiväiseen työsuhteeseen 1.12.2013 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tarjoamme haastavan, monipuolisen ja vastuullisen työn opiskelijajärjestön johdossa sekä mahdollisuuden kehittää ylioppilaskuntaamme. Pääsihteerinämme pääset kehittämään osaamistasi sekä johtamaan työyhteisömme kehittämistyötä.

Pääsihteeri toimii ylioppilaskunnan työntekijöiden esimiehenä ja vastaa ylioppilaskunnan taloudesta ja hallinnosta. Hän johtaa edunvalvontatoimintaa ja vastaa toimielinten päätösten toimeenpanosta ja valmistelusta. Lisäksi pääsihteeri osallistuu sidosryhmäyhteistyöhön ylioppilaskunnan ja yhteistyökumppaneiden välillä.

Edellytämme pääsihteeriltä akateemisia opintoja, opiskelija- ja yliopistomaailman tuntemusta ja kokemusta edunvalvonnasta. Edellytämme myös taloushallinnon tuntemusta sekä hyviä esimies- ja työyhteisötaitoja. Pääsihteerin on oltava vastuuntuntoinen ja pitkäjänteinen sekä hallittava laajoja kokonaisuuksia. Lisäksi hänellä on oltava hyvät viestintä-, neuvottelu- ja ongelmanratkaisutaidot. Edellytämme myös sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.

Arvostamme esimieskokemusta, perehtyneisyyttä ylioppilasliikkeen toimintaan sekä suomalaisen päätöksentekojärjestelmän, julkishallinnon ja työlainsäädännön tuntemusta.

Tehtävän alkupalkka on 2 300 €/kk, jonka lisäksi maksetaan mahdolliset koulutus- ja kokemuslisät. Tehtävään sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa. Perehdyttäminen tehtävään tapahtuu joulukuun 2013 aikana. Työ sisältää ajoittain ilta- ja viikonlopputyötä sekä matkustamista.

Haastateltaviksi kutsuttaville hakijoille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Haastattelut järjestetään viikolla 45. Lopullisen valinnan tekee ylioppilaskunnan edustajisto.

Toimeen haettaessa on ylioppilaskunnan edustajistolle osoitettu hakemus ansioluetteloineen (pdf- tai doc-muodossa) toimitettava 27.10.2013 klo 23:59 mennessä sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi. Otsikkoriville maininta ”pääsihteeri”. Hakemukset kuitataan vastaanotetuiksi.

Lisätietoja antavat ylioppilaskunnan puheenjohtaja Janne Hakkarainen, p. 040 523 1820, epj@nulloyy.fi, hallituksen puheenjohtaja Valle Uimonen, p. 040 523 1821, hpj@nulloyy.fi ja pääsihteeri Ilari Nisula, p. 040 523 1822, paasihteeri@nulloyy.fi.

Rekrytointi, Uutiset Hennamari Toiviainen

Opintotukilautakunnassa avoinna varajäsenen tehtävä

Opintotukilautakunnassa avoinna mielenkiintoisia tehtäviä opiskelijan oikeusturvan parissa

Oulun yliopiston opintotukilautakuntaan haetaan yhtä opiskelijajäsenen henkilökohtaista varajäsentä lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 30.4.2014 saakka. Avoinna olevaa varajäsenen tehtävää voivat hakea Oulun yliopiston opiskelijat. Valinnan tehtävään tekee OYY:n hallitus hakemusten perusteella.

Opintotukilautakunta on lakisääteinen luottamuselin, jonka jäsenistö koostuu yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajista. Opintotukilautakunta seuraa opintotukea saaneiden opiskelijoiden opintojen etenemistä lukuvuosittain ja päättää opintotuen jatkamisesta ja lakkauttamisesta silloin, kun opiskelijan opinnot eivät ole edistyneet riittävästi. Lisäksi opintotukilautakunta tekee tarvittaessa päätöksiä yksittäisten opiskelijoiden opintotuesta, ja päättää opintotukiajan pidennyksistä.

Oulun yliopiston opintotukilautakunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa, käsiteltävien asioiden määrästä riippuen. Kokoukset ovat pääsääntöisesti keskiviikkoaamuisin. OYY antaa valittaville jäsenille tarvittavan koulutuksen tehtävään.

Lähetä vapaamuotoinen OYY:lle osoitettu hakemuksesi ansioluetteloineen 28.10.2013 klo 12:00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen soposihteeri@nulloyy.fi.

Virallinen vaalikuulutus löytyy OYY:n viralliselta ilmoitustaululta OYY:n toimiston luona.

Lisätietoja:
Sosiaalipoliittinen sihteeri Tapani Lintula (GSM 040 526 5821, sähköposti soposihteeri@nulloyy.fi).

Lisätietoja opintotukilautakunnasta voi katsoa myös yliopiston ja Kelan sivuilta oheisista linkeistä sekä opintotukilaista.

Linkit:

http://www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu/opintojen-tueksi/opintotuki
http://www.kela.fi/opintotuki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940065

Rekrytointi Hennamari Toiviainen

Hae opiskelijajäseneksi YTHS Oulun johtokuntaan

OYY hakee opiskelijajäseniä YTHS:n Oulun terveyspalveluyksikön johtokuntaan

YTHS Terveyspalveluyksikön johtokunnan tehtävänä on seurata terveyspalveluyksikön toimintaa ja toimintaympäristön muutoksia sekä terveyspalveluyksikössä tehtävää yhteisöterveystyötä ja terveydenedistämistoimintaa. Johtokunta käsittelee myös sellaiset asiat, jotka vaikuttavat oleellisesti terveyspalveluyksikön toimintaan. Johtokunta tekee yhteistyötä yksikön toimipiiriin kuuluvien yliopistojen ja ylioppilaskuntien, alueen julkisen terveydenhuollon ja muiden opiskelijan terveydenhuoltoon liittyvien tahojen kanssa.

Nyt avoinna on kaksi opiskelijaedustajan paikkaa toimikaudelle 2014-2015.

Johtokunta kokoontuu noin 5 kertaa vuodessa. Saat toimeen perehdytyksen OYY:ltä, ei siis huolta vaikka YTHS:n terveyspalveluyksikön toiminta ei ole sinulle täysin tuttua. Vertaistukea tehtävääsi saat myös muilta opiskelijajäseniltä.

Mikäli haluat olla vaikuttamassa opiskelijoiden terveydenhuoltoon Oulussa, lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo osoitteeseen soposihteeri@nulloyy.fi tiistaihin 15.10. klo 12:00 mennessä.

Lisätietoja: Sosiaalipoliittinen sihteeri Tapani Lintula (soposihteeri@nulloyy.fi ja 040-526 5821)

Rekrytointi, Uutiset Hennamari Toiviainen

Opintotukilautakunnassa avoinna opiskelijajäsenen tehtäviä

Opintotukilautakunnassa avoinna mielenkiintoisia tehtäviä opiskelijan oikeusturvan parissa

Oulun yliopiston opintotukilautakuntaan haetaan kahta opiskelijajäsenen henkilökohtaista varajäsentä lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 30.4.2014 saakka. Avoinna olevia varsinaisen ja varajäsenten paikkoja voivat hakea Oulun yliopiston opiskelijat. Valinnat opiskelijajäsenten tehtäviin tekee OYY:n hallitus hakemusten perusteella.

Opintotukilautakunta on lakisääteinen luottamuselin, jonka jäsenistö koostuu yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajista. Opintotukilautakunta seuraa opintotukea saaneiden opiskelijoiden opintojen etenemistä lukuvuosittain ja päättää opintotuen jatkamisesta ja lakkauttamisesta silloin, kun opiskelijan opinnot eivät ole edistyneet riittävästi. Lisäksi opintotukilautakunta tekee tarvittaessa päätöksiä yksittäisten opiskelijoiden opintotuesta, ja päättää opintotukiajan pidennyksistä.

Oulun yliopiston opintotukilautakunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa, käsiteltävien asioiden määrästä riippuen. Kokoukset ovat pääsääntöisesti keskiviikkoaamuisin. OYY antaa valittaville jäsenille tarvittavan koulutuksen tehtävään.

Lähetä vapaamuotoinen OYY:lle osoitettu hakemuksesi ansioluetteloineen 14.10.2013 klo 12:00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen soposihteeri@nulloyy.fi.

Virallinen vaalikuulutus löytyy OYY:n viralliselta ilmoitustaululta OYY:n toimiston luona.

Lisätietoja:
Sosiaalipoliittinen sihteeri Tapani Lintula (GSM 040 526 5821, sähköposti soposihteeri@nulloyy.fi).

Lisätietoja opintotukilautakunnasta voi katsoa myös yliopiston ja Kelan sivuilta oheisista linkeistä sekä opintotukilaista.

Linkit:

http://www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu/opintojen-tueksi/opintotuki
http://www.kela.fi/opintotuki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940065

Rekrytointi, Uutiset Hennamari Toiviainen

Hae varajäseneksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikuntaan!

Ovatko tasa-arvoasiat lähellä sydäntäsi? Kaipaako Oulun yliopiston yhdenvertaisuus mielestäsi kehittämistä? Oulun yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikuntaan etsitään opiskelijavarajäsentä toimikunnan jäljellä olevalle kaudelle 2013-2015.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan tehtävänä on olla yliopistotason yhteistyöfoorumi, jolle tiedekuntien tasa-arvoryhmät raportoivat. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta valmistelee yliopiston tasa-arvosuunnitelman, edistää ja seuraa siihen kirjattujen toimenpiteiden toteutumista, sekä tiedottaa ja raportoi vuosittain toiminnastaan yliopiston johdolle. Myös erilaiset tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvät tapahtumat ja julkaisutoiminta kuuluvat toimikunnan toimenkuvaan. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta vastaa lisäksi yliopistotason toimista yhdenvertaisuus- ja esteettömyysasioissa. Opiskelijaedustajat toimivat opiskelijoiden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusyhteyshenkilöinä.

Kiinnostuitko?

Lähetä vapaamuotoinen OYY:lle osoitettu hakemuksesi keskiviikkoon 18.9.2013 klo 16:00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen soposihteeri@nulloyy.fi.

Lisätietoja:
Sosiaalipoliittinen sihteeri Tapani Lintula (GSM 040 526 5821, sähköposti soposihteeri@nulloyy.fi).

Rekrytointi, Uutiset Janne Hakkarainen

Hae Ylkkärin toimitusapulaiseksi

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on yli 12 500 opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö. OYY toimii jäsenistönsä etu- ja palvelujärjestönä, joka työllistää tällä hetkellä yhdeksän työntekijää.

OYY hakee joukkoonsa toimitusapulaista

Oulun ylioppilaslehti Ylkkärin toimitukseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 26.8.2013 alkaen tai sopimuksen mukaan. Toimi on osa-aikainen, 30 tuntia viikossa ja siinä on neljän kuukauden koeaika. Palkka on 1 150 € kuukaudessa.

Tarjoamme haasteellisen, monipuolisen sekä vastuullisen työn opiskelijajärjestön ytimessä. Toimitusapulaisen tehtävänä on mm. toimituksellisen aineiston tuottaminen ja ideointi yhdessä päätoimittajan kanssa, lehden taitto, verkkosivujen päivittäminen ja muu toimitustyö.

Toimitusapulaiseltamme edellytämme korkeakouluopintoja, Adobe Creative Suite -ympäristön hallintaa sekä erinomaista suomen kielen kirjallista taitoa. Katsomme eduksi alan aiempaa työkokemusta, erinomaisia atk-taitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja ja organisointikykyä. Lisäksi eduksi hakijalle katsotaan tuntemus yliopisto-opiskelijan arjesta sekä sosiaalisesta mediasta.

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja halutessasi työnäytteitäsi pdf-muodossa sähköpostilla osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi maanantaihin 19.8.2013 klo 14.00 mennessä. Aiheriville maininta “toimitusapulainen”. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon.

Haastattelut järjestetään viikolla 34 ylioppilaskunnan toimistolla. Haastattelujen tarkempi ajankohta ilmoitetaan henkilökohtaisesti haastatteluun kutsuttaville.

Lisätietoja antavat Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja Ville Koivuniemi p. 040 526 7821, ville.koivuniemi(a)oyy.fi, sekä pääsihteeri Ilari Nisula, p. 040 5231 822, paasihteeri(a)oyy.fi.

Rekrytointi, Uutiset Juuli Juntura

OYY rekrytoi Erasmus Student Network Leaderin 2013-2014

Haluatko kehittää johtamis- ja vuorovaikutustaitojasi kansainvälisessä työympäristössä? Oletko oma-aloitteinen, kielitaitoinen sekä luova moniottelija? Tarvitsetko lisätienestiä opintojesi ohella? Jos vastaus on ”kyllä”, etsimme juuri sinua.

OYY & ESN

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) hakee Erasmus Student Network (ESN) jaostolleen idearikasta ja johtamistaitoista toiminnan johtajaa lukuvuodelle 2013-2014 (sopimuksen mukaan).

ESN (Erasmus Student Network) on Euroopan suurin kansainvälinen opiskelijaverkosto, joka toimii 36 maassa ja pääosin vapaaehtoistoimin.  Pääkonttori sijaitsee Brysselissä.

Oulussa ESN on toiminut vuodesta 2000. Toiminnasta vastaa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ESN-jaosto. Paikalliset ESN-verkostot tarjoavat arvokkaita palveluita yliopistomme ulkomaalaisille opiskelijoille, auttaen heitä sopeutumaan ja tutustumaan suomalaiseen opiskelijayhteisöön ja tarjoten samalla suomalaisille opiskelijoille mahdollisuuksia kotikansainvälistymiseen.

Jaosto toimii yhteistyössä yliopiston kansainvälisten palveluiden, ylioppilaskunnan sekä muiden kv-opiskelijajärjestöjen kanssa. ESN-jaosto edustaa ylioppilaskuntaa ESN National Platformissa.

TYÖNKUVA

ESN-leader toimii ESN OYY Oulu-jaoston puheenjohtajana. Hänen tehtäviinsä kuuluu

  • johtaa jaoston toimintaa
  • ideoida ja toteuttaa erilaisia vapaa-ajan tapahtumia ja ekskursioita Oulun yliopiston ulkomaalaisille opiskelijoille
  • edustaa OYY:tä valtakunnallisessa ESN Finland National Platformissa.

HAKUKRITEERIT

Edellytämme hakijalta:

  • akateemisia opintoja,
  • hyviä vuorovaikutustaitoja
  • sujuvaa englanninkieltä.
  • vastuuta ja aktiivisuutta

Eduksi katsomme:

  • aikaisempi kokemus ESN tai vastaavasta toiminnasta,
  • kokemus tapahtumasuunnittelusta,
  • johto- tai muut luottamustehtävät
  • taloushallinnon perusosaaminen
  • suomenkielen taidot
  • muu soveltuva osaaminen tai kokemus.

PALKKIO

Tehtävästä maksetaan palkkiota 210 EUR per kuukausi syyskuu-toukokuu välisiltä kuukausilta.

HAKU

Hakijoita pyydetään lähettämään CV ja vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi pdf.-muodossa. Hakemukseen voi halutessa liittää muita hakijaa edesauttavia asiakirjoja tai todistuksia. Pyydämme, että lähetätte kaikki asiakirjat pdf-muodossa. Haku päättyy 21.05.2013 klo 15:00.

Haastatteluun kutsutuille ilmoitetaan 23.05.2013. Haastattelut toimeen toteutetaan alustavien aikataulujen mukaan ma 27.5 (Skype mahdollinen). Kerro hakemuksessasi mikäli et pääse haastatteluun kyseisenä päivänä.

LISÄTIETOJA

Lisätietoja löytyy sivuilta www.esn.org ja  www.oyy.fi. Voit myös ottaa yhteyttä kansainvälisten asioiden sihteeriin Henni Saarelaan (kvsihteeri@nulloyy.fi  040 861 0868) tai nykyiseen ESN-leaderiin Laura Jaakkoseen (esn-leader@nulloyy.fi). Palkkaus- ja hallintoasioissa kannattaa olla yhteydessä pääsihteeri Ilari Nisulaan (ilari.nisula@nulloyy.fi 040 523 1822).

Rekrytointi, Uutiset Eero Manninen

Hae ylioppilaskuntaan järjestö- ja hallintosihteeriksi!

Ylioppilaskuntamme hakee joukkoonsa

JÄRJESTÖ- JA HALLINTOSIHTEERIÄ

Vakituiseen työsuhteeseen 27.5.2013 alkaen tai sopimuksen mukaan. Toimessa on neljän kuukauden koeaika. Pohjapalkka on 1783,25 euroa kuukaudessa. Lisäksi palkkauksessa otetaan huomioon mahdolliset kokemus- ja koulutuslisät. Toimi on kokopäiväinen, työaika on 37,5 tuntia viikossa. Työsuhteeseen sovelletaan ylioppilaskuntien työehtosopimusta.

Tarjoamme haasteellisen, monipuolisen sekä vastuullisen työn opiskelijajärjestön ytimessä. Järjestö- ja hallintosihteerin toimi on loistava tilaisuus päästä kehittämään nuorekasta organisaatiotamme. Järjestö- ja hallintosihteerin tehtävänä on mm. järjestötoiminnan suunnittelu ja koordinointi, sekä järjestöyhteistyö. Lisäksi tehtäviin kuuluvat järjestöjen neuvonta ja koulutus, järjestöviestintä, ylioppilaskunnan kulttuuritoiminnan koordinointi sekä sidosryhmäyhteistyö. Järjestö- ja hallintosihteeri vastaa myös ylioppilaskunnan tapahtumien, kuten vuosijuhlien ja lukukauden avajaistapahtuman järjestämisestä.

Järjestö- ja hallintosihteeri vastaa pääsihteerin alaisuudessa osaltaan ylioppilaskunnan hallinnosta. Työ sisältää käytännön järjestelyjä ja monipuolisia kokoussihteerin tehtäviä, sekä itsenäistä valmistelutyötä.

Edellytämme sinulta perehtyneisyyttä järjestötoimintaan ja yhdistyslakiin, järjestöhallinnon kokemusta ja osaamista, hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, erinomaisia sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoja sekä paineensieto- ja organisointikykyä. Lisäksi järjestö- ja hallintosihteerin on oltava sitoutunut, aloitteellinen, sekä vastuuntuntoinen. Perehtyneisyys ylioppilaskunnan toimintaan ja akateemiset opinnot katsotaan hakijalle eduksi.

Hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan PDF-muodossa sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään torstaina 16.5.2013 klo 14.00, otsikkoriville maininta ”järjestö- ja hallintosihteeri”. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin, jotka järjestetään viikolla 21.

Lisätietoja:
Pääsihteeri Ilari Nisula, p. 0405231822, paasihteeri@nulloyy.fi
Järjestö- ja hallintosihteeri Joni Vatjus-Anttila, p. 040 525 5562, jhs@nulloyy.fi
Hallituksen puheenjohtaja Valle Uimonen, p 0405231821, hpj@nulloyy.fi

Rekrytointi, Uutiset Juuli Juntura

Haku kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta KENKKUun lukuvuodelle 2013–2014

”Tänä vuonna KENKKUun etsitään monitieteistä osaamista, kuten kasvatus-, maatalous- ja metsä sekä taloustieteitä opiskelevia opiskelijoita. Myös kehitysyhteisyöhankehallinnon tuntemista ja kiinnostusta tiedottamiseen arvostetaan. Tärkeintä kuitenkin on sitoutuminen antoisaan tehtävään, yhteistyötaidot, innostuneisuus ja ideointikyky. Guru ei tarvitse olla, mutta valituilta jäseniltä edellytetään jonkin verran kokemusta kehitysyhteistyöasioista.”

(HOX! Huomatkaa tiukka hakuaika, hakemukset pyydetään lähettämään 1.5 loppuun menneessä!)

Suomen ylioppilaskuntien SYL:n hallitus muodostaa uuden KENKKUn nykyisen KENKKUn toimikauden päättyessä elokuun lopussa. Ylioppilaskuntia on pyydetty tekemään esitykset valittavista henkilöistä. Valittavan KENKKUn toimikausi on syyskuusta elokuun loppuun.

Mikä kenkku?
KENKKUn tehtävänä on toimia SYL:n hallituksen neuvonantajana kehitysyhteistyökysymyksissä ja hallinnoida hankkeita yhdessä kehitysyhteistyökoordinaattorin kanssa. SYL:n käynnissä olevat kehitysyhteistyöhankkeet ovat yhteisöryhmähanke Mongoliassa, luonnonkatastrofien haittavaikutuksia ennaltaehkäisevä hanke Guatemalassa, lasten luku- ja kirjoitustaidon parantamishanke Mosambikissa sekä valtakunnallinen kehitysyhteistyöviikkohanke Suomessa. KENKKUn jäsen pääsee myös viestimään SYL:n kehitysyhteistyöstä ylioppilaskuntiin, tutustumaan Suomen kehityspolitiikkaan ja kansalaisjärjestöjen tekemään kehitysyhteistyöhön. Lisätietoa SYL:n kehitysyhteistyöstä löytyy myös osoitteesta: http://kehitysyhteistyo.syl.fi.

Mitä Kenkkulaiset tekee?
KENKKUssa on yhteensä 15 jäsentä eri ylioppilaskunnista, joista noin puolet on edelliseltä vuodelta jatkavia jäseniä. KENKKU kokoontuu kerran kuussa Helsingissä yleensä maanantaisin tai perjantaisin. Kokousten välissä asioita valmistellaan sähköpostitse. Kokouksia ei ole kesällä. KENKKUn tehtäviin kuuluvat hankehallinnossa avustaminen, kuten raportointi ja hankkeiden seuranta. Tarkempi työnkuvien esittely löytyy liitteenä olevasta dokumentista. KENKKU:n jäsenten matkakulut kokouksiin korvataan.

Mitä Kenkussa tarvitaan?
Tänä vuonna etsimme KENKKUun monitieteistä osaamista, kuten kasvatus-, maatalous- ja metsä sekä taloustieteitä opiskelevia opiskelijoita. Myös kehitysyhteisyöhankehallinnon tuntemista ja kiinnostusta tiedottamiseen arvostetaan. Tärkeintä kuitenkin on sitoutuminen ajoittaan aikaa vievään, mutta antoisaan tehtävään, sekä yhteistyötaidot, innostuneisuus ja ideointikyky. Hakijan tulee sitoutua osallistumaan aktiivisesti KENKKUn toimintaan niin kokouksissa kuin kokousten ulkopuolella tehtävään työhön, kuten SYL:n toiminnasta kertoviin ylioppilaskuntavierailuihin. Hakijan tulee sitoutua myös KENKKUssa toimimiseen etänä mahdollisen ulkomaanvaihdon, harjoittelun tai työn estäessä häntä osallistumasta jokaiseen kokoukseen.

Lisätietoja tehtäväkuvasta löytyy lisäksi seuraavista liitteistä

Hakeminen
Hakemuksessa on kerrottava mahdollisista ulkomaanmatkoista.  Hakijaa pyydetään kuvailemaan hakemuksessaan omaa osaamistaan ja motivaatiota suhteessa edellä mainittuihin tekijöihin ja kertomaan, miten hän pyrkisi kehittämään oman ylioppilaskuntansa tietämystä SYL:n kehitysyhteistyöasioista sekä kertomaan maaryhmä- ja tehtävätoive. Hakijan tulee ymmärtää sujuvasti suomea. Osalla KENKKUun valittavista opiskelijoista on oltava sujuva espanjankielen taito Guatemalan hankkeen takia.

Pyydämme kiinnostuneita lähettämään vapaamuotoinen hakemus ja halutessa CV osoitteeseen kv(@)oyy.fi 1.5 menneessä.

Page 8 of 10« First...678910