Rekrytointi, Uutiset Henna Määttä

Be the change – hae hallinnon opiskelijaedustajaksi 16.11.2017 mennessä!

Teemme kaikki yhdessä Oulun yliopiston tulevaisuutta. Osallistumalla voit vaikuttaa siihen, millaiset oppimisen olosuhteet ja mahdollisuudet sinulla ja opiskelukavereillasi on.” – koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä

Hakukuulutus

Oulun yliopiston ylioppilaskunta hakee aktiivisia ja motivoituneita hallinnon opiskelijaedustajia eli tuttavallisemmin hallopedeja yliopistokollegioon, koulutusneuvostoon,  koulutuksen johtoryhmään, tutkintolautakuntaan, opettajankoulutuksen johtoryhmään, TOPIK:n koulutustoimikuntaan sekä tiedekuntien johtoryhmiin, tiedekuntahallituksiin ja koulutustoimikuntiin.

Kaikkien haussa olevien toimipaikkojen kausi alkaa 1.1.2018 ja päättyy 31.12.2019.
Haku avoinna oleviin paikkoihin päättyy 16.11.2017

Hakeminen tapahtuu osoitteessa halloped.fi

Alla tarkemmat hakukuulutukset

Yliopistokollegio

Yliopistokollegion opiskelijapaikoille voi hakea kaikki ylioppilaskunnan jäsenet, jotka ovat ilmoittautuneet läsnäoleviksi Oulun yliopiston ylioppilaskunnan jäseniksi. Yliopistokollegion tehtäviin kuuluu mm. valita yliopiston hallituksen ulkopuoliset jäsenet sekä vahvistaa yliopiston toimintakertomus ja tilinpäätös. Yliopistokollegio on mainio kurkistuspaikka koko yliopiston toimintaan. Kollegiossa opiskelijat ovat päässeet myös kartoittamaan rekrytointiosaamistaan yliopiston hallituksen ulkopuolisia jäseniä miettiessään ja haastateltaessaan. Kollegio kokoontuu noin 2-3 kertaa vuodessa.

Valinnan yliopistokollegion opiskelijajäsenistä tekee ylioppilaskunnan edustajisto.

Kerro hakemuksessa vähintään seuraavat asiat: pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, mahdollinen aiempi kokemus hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta sekä motivaatiosi kollegiossa työskentelyyn liittyen.

Avoinna olevat paikat: 7 varsinaista ja 7 varajäsentä

Koulutusneuvosto

Koulutusneuvosto tukee rehtoraattia koulutuksen edistämisessä, tekee koulutuspolitiikkaan ja koulutuksen kehittämiseen liittyviä aloitteita sekä arvioi perus- ja jatkokoulutuksen laatua. Lisäksi koulutusneuvostolla on keskeinen rooli yliopiston opetuksen kehittämisessä sekä koulutuksen laadun arvioinnissa. Koulutusneuvosto seuraa mm. koulutuksen strategiahankkeiden etenemistä sekä keskustelee vilkkaasti koulutuksen kehittämistarpeista ja siitä, mihin strategiarahaa tulisi kohdentaa.

Opiskelijajäseniltä edellytetään rohkeutta ja halukkuutta vaikuttamiseen sekä valmiutta perehtyä ajankohtaisiin koulutuspoliittisiin suuntauksiin. Päätöksen rehtorille esitettävistä opiskelijajäsenistä tekee ylioppilaskunnan hallitus. Hakijoiden haastattelu järjestetään ylioppilaskunnan toimistolla viikolla 47. Haastatteluun kutsuttaville hakijoille ilmoitetaan tarkempi ajankohta lähemmin.

Kerro hakemuksessa vähintään seuraavat asiat: pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, mahdollinen aiempi kokemus koulutuksen kehittämiseen osallistumisesta sekä sinulle tärkeimmät teemat, joita haluat tuoda koulutusneuvoston työskentelyssä esiin.

Avoinna olevat paikat: 2 varsinaisen jäsenen paikkaa

Tutkimusneuvosto

Oletko kiinnostunut Oulun yliopistossa tehtävästä tutkimuksesta, tiedepoliittisista kysymyksistä ja tieteellisen tutkimuksen kehittämisestä? Jos vastasit kyllä, voit olla juuri etsimämme henkilö tutkimusneuvoston opiskelijajäseneksi!

Oulun yliopiston tutkimusneuvoston tehtävä on tukea Oulun yliopiston hallitusta, tutkimuksen johtoryhmää ja rehtoria yliopiston tieteellisen tutkimuksen kehittämisessä. Tutkimusneuvosto myös tekee ehdotuksia tutkimukseen liittyvistä käytännöistä ja arvioi tutkimuksen laatua koko yliopiston tasolla. Neuvosto keskustelee mm. tiedepoliittisista avauksista, tohtorikoulutuksesta, rekrytoinneista, tutkimuksen eettisistä periaatteista sekä tutkimuksen laatutyöstä.

Avoinna olevat paikat: 1 varsinaisen jäsenen paikka

Koulutuksen johtoryhmä

Koulutuksen johtoryhmän tehtävänä on tukea koulutuksesta vastaavaa vararehtoria ja koulutusdekaaneja koulutuksen johtamisessa ja kehittämisessä sekä koulutusstrategian toimeenpanossa. Johtoryhmä on koulutusrehtorin nimittämä ja siihen kuuluu koulutusdekaanit, tutkijakoulun varadekaani ja muut koulutusrehtorin nimeämät henkilöt. Koulutuksesta vastaava vararehtori nimeää ylioppilaskunnan esityksestä vähintään yhden opiskelijajäsenen, jonka toimikauden pituus on kaksi kalenterivuotta kerrallaan.

Koulutuksen johtoryhmässä keskustellaan laajasti yliopiston koulutuksellisista tavoitteista ja koulutuksen kehittämisestä. Johtoryhmä on suora linkki tiedekuntien koulutustoimikuntiin. Päätöksen koulutusrehtorille esitettävistä opiskelijajäsenistä tekee ylioppilaskunnan hallitus. Hakijoiden haastattelu järjestetään ylioppilaskunnan toimistolla viikolla 47. Haastatteluun kutsuttaville hakijoille ilmoitetaan tarkempi ajankohta lähemmin.

Kerro hakemuksessa vähintään seuraavat asiat: pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, mahdollinen aiempi kokemus koulutuksen kehittämiseen osallistumisesta sekä sinulle tärkeimmät teemat, joita haluat tuoda koulutuksen johtoryhmän työskentelyssä esiin.

Avoinna olevat paikat: 1 varsinainen ja 1 varajäsen

Tutkintolautakunta

Oletko opiskelijoiden oikeuksien puolestapuhuja, oikeudenmukainen ja vahva argumentoimaan? Tai haluatko kenties kokemusta edellä mainituista? Tällöin tutkintolautakunta on juuri oikea paikka sinulle!  Tutkintolautakunta käsittelee opiskelijavalintoja, opintosuorituksia ja aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukuja koskevat oikaisupyynnöt. Tutkintolautakunta kokoontuu tarvittaessa, yleensä noin kerran kuukaudessa.

Tutkintolautakunnassa toimiminen on yksi arvokkaimmista ja tärkeimmistä vaikuttamisen paikoistamme yliopistossa. Kerro hakemuksessa vähintään seuraavat asiat: pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, mahdollinen aiempi kokemus hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta sekä motivaatiostasi tutkintolautakunnassa toimimiseen.

Avoinna olevat paikat: 1 varsinainen ja 1 varajäsen

Opettajankoulutuksen johtoryhmä

Opiskeletko aineen- tai luokanopettajaksi? Onko opettajankoulutuksen kehittäminen yli ainerajojen sydämenasiasi? Tällöin opettajankoulutuksen johtoryhmä on juuri oivallinen paikka sinulle.

Opettajankoulutuksen johtoryhmän tehtävänä on koordinoida opettajankoulutuksen toteutusta ja kehittämistä yliopiston eri yksiköissä. Yli tiedekuntarajojen vaikuttavia opettajankoulutusta koskevia päätöksiä tehtäessä tiedekuntien ja koulutusneuvoston on kuultava opettajankoulutuksen johtoryhmää.

Kerro hakemuksessa vähintään seuraavat asiat: pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, mahdollinen aiempi kokemus hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta sekä motivaatiostasi opettajankoulutuksen kehittämiseen. 

Avoinna olevat paikat: 3 varsinaista jäsentä

Täydentävien opintojen keskuksen koulutustoimikunta

Oletko kiinnostunut kieli- ja viestintäkoulutuksen kehittämisestä? Onko sinulla kokemusta onnistuneista tai ei niin onnistuneista kieli- ja viestintäopinnoista? Tämä on paras paikka vaikuttaa yliopistomme kieli- ja viestintäopintoihin, niiden kehittämiseen ja toimivuuteen!

Täydentävien opintojen keskuksen (TOPIK) tehtävänä on toteuttaa kieli- ja viestintäkoulutusta yliopiston tutkinto-opiskelijoille. Toiseksi yksikkö toteuttaa aikuiskoulutusta ammatillisena täydennyskoulutuksena. Yksikkö koordinoi yliopiston alumnitoimintaa. Lisäksi yksikkö tukee tiedekuntia ja koulutusohjelmia koulutuksien työelämään kytkeytyvissä toiminnoissa. Osana yliopistoa täydentävien opintojen keskus edistää yliopiston perustehtävien, strategian ja tuloksellisuuden toteutumista.

Täydentävien opintojen keskuksessa yhdistyvät vahva kieli- ja viestintäkoulutuksen opetuksen ja sen kehittämisen osaaminen sekä aikuiskoulutuksen ja projektihallinnan osaaminen. Koulutustoimikunnan opiskelijajäsen pääsee mukaan keskustelemaan kieli- ja viestintäkoulutuksen palautejärjestelmää, kurssiuudistuksia ja aikuiskoulutuksen täydennyskoulutusta koskevia asioita mm. laadun ja toiminnallisuuden näkökulmasta.

Kerro hakemuksessa vähintään seuraavat asiat: pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, mahdollinen aiempi kokemus hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta sekä motivaatiostasi kieli- ja viestintäkoulutuksen kehittämiseen.

Avoinna olevat paikat: 1 varsinainen ja 1 varajäsen

Tiedekuntien johtoryhmät

Tiedekuntasi johtoryhmä on sinulle oivallinen paikka oppia ja päästä osaksi tiedekuntasi kehittämistä ja strategista johtamista. Tiedekunnan johtoryhmässä toimit opiskelijanäkökulman asiantuntijana ja pääset työskentelemään tiedekuntasi johdon lisäksi tutkimusyksiköiden johtajien kanssa. Johtoryhmän tehtävänä on tukea dekaania tiedekunnan johtamisessa ja kehittämisessä sekä strategian toimeenpanossa.

Kerro hakemuksessasi pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, omista tavoitteistasi johtoryhmätyöskentelyssä, motivaatiostasi sekä siitä, mitkä mielestäsi ovat opiskelijajäsenten tärkeimmät tehtävät. Hakukelpoisia tiedekuntien toimielimiin ovat perustutkinto-opiskelijoista ne henkilöt, joiden ensisijainen opinto-oikeus on kyseisessä tiedekunnassa.

Avoinna olevat paikat:

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta 1 varsinainen ja 1 vara

Humanistinen tiedekunta 1 varsinainen ja 1 vara

Kasvatustieteiden tiedekunta 1 varsinainen ja 1 vara

Luonnontieteellinen tiedekunta 1 varsinainen ja 1 vara

Lääketieteellinen tiedekunta  1 varsinainen ja 1 vara

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu 1 varsinainen ja 1 vara

Teknillinen tiedekunta  1 varsinainen ja 1 vara

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 1 varsinainen ja 1 vara

 

Tiedekuntahallitukset

Oletko kiinnostunut strategisesta johtamisesta tai siitä miten tiedekuntasi taloutta ohjataan ja seurataan? Näetkö tiedekuntasi henkilöstöpolitiikassa tai tiedottamisessa petrattavaa? Tiedekuntahallitus on juuri oivallinen vaikuttamisen paikka sinulle!

Tiedekuntahallitus tukee tiedekunnan johtoa muun muassa tiedekunnan toimenpideohjelman toteuttamisessa ja seuraamisessa, talouden- ja toimintasuunnitelman sekä henkilöstösuunnitelman valmistelussa ja seurannassa sekä asioiden tiedottamisesta henkilöstölle ja opiskelijoille.

Kerro hakemuksessasi pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, omista tavoitteistasi tiedekuntahallituksen työskentelyssä, motivaatiostasi sekä siitä, mitkä mielestäsi ovat opiskelijajäsenten tärkeimmät tehtävät. Hakukelpoisia tiedekuntien toimielimiin ovat perustutkinto-opiskelijoista ne henkilöt, joiden ensisijainen opinto-oikeus on kyseisessä tiedekunnassa. Valinnassa pyritään kiinnittämään huomiota eri tutkinto-ohjelmien mahdollisimman kattavaan edustukseen.

Avoinna olevat paikat:

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta 2 varsinainen ja 2 vara

Humanistinen tiedekunta 2 varsinainen ja 2 vara

Kasvatustieteiden tiedekunta 2 varsinainen ja 2 vara

Luonnontieteellinen tiedekunta 3 varsinainen ja 3 vara

Lääketieteellinen tiedekunta  2 varsinainen ja 2 vara

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu 1 varsinainen ja 1 vara

Teknillinen tiedekunta  3 varsinainen ja 3 vara

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 2 varsinainen ja 2 vara

 

Tiedekuntien koulutustoimikunnat

Koulutustoimikuntiin valitaan aina vähintään kaksi opiskelijaedustajaa, eikä näin ollen tarvitse jäädä yksin luottamustehtävän kanssa. Koulutustoimikuntien tehtäviin kuuluu ohjata ja arvioida tiedekunnan tutkintoon johtavaa koulutusta sekä lisäksi vastata opiskelijapalautteen keruusta ja käsittelystä. Erityisesti jälkimmäisen tehtävän vuoksi koulutustoimikunnat ovat todella merkittävässä roolissa varmistamassa opiskelijapalautteen vaikuttavuutta!

Kerro hakemuksessasi pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, omista tavoitteistasi koulutustoimikunnan työskentelyssä, motivaatiostasi sekä siitä, mitkä mielestäsi ovat opiskelijajäsenten tärkeimmät tehtävät. Hakukelpoisia tiedekuntien toimielimiin ovat perustutkinto-opiskelijoista ne henkilöt, joiden ensisijainen opinto-oikeus on kyseisessä tiedekunnassa. Valinnassa pyritään kiinnittämään huomiota eri tutkinto-ohjelmien mahdollisimman kattavaan edustukseen.

Avoinna olevat paikat:

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta 2 varsinaista ja 2 varaa

Humanistinen tiedekunta 2 varsinaista ja 2 varaa

Kasvatustieteiden tiedekunta 2 varsinaista ja 2 varaa

Luonnontieteellinen tiedekunta 2 varsinaista ja 2 varaa

Lääketieteellinen tiedekunta  2 varsinaista ja 2 varaa

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu 2 varsinaista ja 2 varaa

Teknillinen tiedekunta  3 varsinaista ja 3 varaa

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 3 varsinaista ja 3 varaa

 

Lisätietoja antaa tarvittaessa koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä, kopoasiantuntija@nulloyy.fi, 040 525 7821