.png)
Kim Rantala valittiin Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen 2012
Suomen ylioppilaskuntien liitton (SYL) liittokokouksessa on valittu liitolle uusi hallitus. Vuoden 2012 hallitukseen valittiin kolmatta vuotta peräkkäin oululaisedustaja, OYY:n ehdokas ja nykyinen hallituksen jäsen, fil. yo. Kim Rantala, joka sai hallituksen jäsenten vaalissa 21,85 ääntä. 22-vuotias Rantala opiskelee kolmatta vuotta pohjoismaista filologiaa Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa ja hän on toiminut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa vuoden 2011 alusta lähtien.
Valtakunnallisessa opiskelijan edunvalvonnassa Rantala haluaa vaikuttaa uuteen korkeakoulujen sähköiseen hakujärjestelmään. ”Uudessakin järjestelmässä on opiskelijan voitava erehtyä ja kokeilemalla löytää itselle oma opiskeluala. Lukiolakiin on myös saatava kirjaus yksilöllisen opinto-ohjauksen antamisesta lukiolaiselle”, Rantala linjaa.
Rantalan lisäksi SYL:n hallituksen jäseniä vuonna 2012 ovat Lauri Jurvanen (ISYY), Marina Lampinen (HYY), Milja Henttonen (TYY), Eveliina Heinäluoma (LYY) ja Tapio Heiskari (HYY). SYL:n puheenjohtajana toimii Jarno Lappalainen Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta (AYY, 96 ääntä).
Kaikkia Suomen yliopisto-opiskelijoita edustavan Suomen ylioppilaskuntien liiton kaksipäiväinen liittokokous järjestettin Hyvinkäällä 18.-19. marraskuuta. Liittokokoukseen osallistui 145 edustajaa kaikista Suomen 17 ylioppilaskunnista.
Lisätietoja: Kim Rantala, kim.rantala@oyy.fi, 050 362 1270