Viime viikkoina ja erityisesti viime päivinä ylioppilaskuntalaisia kautta Suomen on puhututtanut Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous eli tuttavallisemmin liittari. Mitä siellä tehdään? Miten se liittyy normi opiskelijaan? Mikä on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan rooli liittarissa? Miksi sinne lähetetään 20 ihmistä jäsenmaksurahoilla ja mitä ne siellä tekevät?
Suomen ylioppilaskuntien liitto hoitaa valtakunnallisen opiskelijoiden edunvalvonnan ylioppilaskuntien puolesta. Ylioppilaskunnat maksavat SYL:lle jäsenmaksua tämän palvelun toteuttamiseksi puolestaan. Ohjeet tähän edunvalvontatyöhön SYL saa vuosittain järjestettävässä liittokokouksessa. Liittokokouksessa ylioppilaskunnat vetävät köyttä erilaisista opiskelijan arkea ja opintoja koskevista asioista, esittävät näkemyksiään ja pyrkivät pääsemään konsensukseen siitä, mihin suuntaan valtakunnan tasolla opiskelija-asiaa kehitetään seuraavana vuonna. Lisäksi liittokokouksessa valitaan seuraavaksi vuodeksi työhallitus, jossa tänä vuonna oululaisia opiskelijoita on mallikkaasti edustanut Ilari Nisula ja tulevalle vuodelle on ehdolla Kim Rantala.
Liittokokouksessa keskustellaan erittäin merkittävistä ja vahvasti opiskelijan tulevaisuutta linjaavista asioista kuten koulutuksen maksullisuudesta, tulorajoista, opintotuen mahdollisista lapsikorotuksista, opetuksen laaduntarkkailusta, opiskelijoiden oikeusturvasta, nuorisotakuusta, lainalinjasta (eli mikä on lainan rooli opiskelijoiden toimeentulossa) ja muista hyvin tärkeistä asioista.
Oulun edustajat kokoukseen on valinnut ylioppilaskunnan edustajisto kokouksessaan 6/2011.
Otantoja OYY:n linjauksista liittokokouksessa:
OYY lausui opintolaina-asiasta niin, että lainan suhteellista osuutta pitäisi nostaa. Lainaa nostamalla voisi yhä useampi opiskelija opiskella täysipäiväisesti.
SYL:n ehdotus toimintasuunnitelman kohtaan kunnallisvaalit oli OYY:n mielestä arveluttava. Bussikiertue, joka kiertäisi kaikki ylioppilaskuntapaikkakunnat kuulostaa absurdilta. Paikkallisista vaaleista on paras tieto ja kontaktit on OYY:n väellä.
Liittokokousmateriaaleihin voit käydä tutustumassa osoitteessa www.syl.fi/liittokokous. Mikäli haluat kuulla, mistä liittarissa keskustellaan klikkaa osoitteeseen http://aatemedia.fi/live/
OYYläisten kuulumisia liittarista voit seurata OYY:n Facebook-sivulla, jonne voit myös lähettää näkemyksiäsi ja kysymyksiäsi liittarista.