Ajankohtaista

AKATEEMISTEN AVUSTUSTEN HAKUPROSESSI SYYNISSÄ

Akateemisten avustusten hakulomakeen uudistus on polkaistu käyntiin loppuvuodesta 2009. Avustusta haetaan tänä vuonna uudistuneella lomakkeella, joka saapunee viimeistään helmikuun aikana. 

MUUTOS PROJEKTIAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERUSTEISIIN

Ylioppilaskunnan hallitus on tehnyt muutoksia projektiavustusten myöntämisperusteisiin.

1. OLLin tapahtumista alennusta opiskelijakortilla 1.8.2008 alkaen

OLL eli Opiskelijoiden liikuntaliiton jäsenhintaan valtakunnallisiin liikuntatapahtumiin voivat nyt osallistus myös oululaiset opiskelijat. Tapahtumat ja muuta lisätietoa löytyy www.opiskelijaliikunta.fi -sivustolta. Osallistumismaksujen erotukseen on aiemmin myönnetty projektiavustusta.

2.Projektiavustuskohteisiin täsmennystä

Seuraavanlainen lisäys tehtiin projektiavustusten myöntämisperusteisiin:

Projektitukea voidaan myöntää yhdistyksen toiminnan kannalta välttämättömiin hankintoihin. Tuen myöntämisestä päätettäessä tarkastellaan erityisesti tukea anovan tahon toiminnan erityispiirteitä.

Tukea ei myönnetä seuraaviin hankintoihin:

- perustarpeisto (mm. paperi, kansiot, kynät, muut toimistotarvikkeet)

- koristeet, tunnukset ja kalusteet (mm. vaakunat, liput, huonekalut, verhot)

- opiskelumateriaali (esim. kirjat, luentomonisteet)

- kiltahuoneiden tai muiden vastaavien tilojen perusparannusten rahoittamiseen

 

Avustusten hakuajat vuonna 2009

PROJEKTIAVUSTUKSET 2009

Projektiavustuksia myönnetään neljä kertaa vuodessa. Hakemuksen voi jättää joko etukäteen tai enintään 2 kuukautta projektin jälkeen. Luettehan projektiavustusten myöntämisperusteet ennen hakemuksen tekoa! Hakemuksen voi tehdä verkkosivuilta löytyvän mallin avulla.

Hakujen umpeutumispäivät:

22.2.

26.4.

20.9.

8.11.

YHDISTYSLUETTELO JA VUOSI-ILMOITUS 2009

Jotta yhdistys voi hakea projekti- tai akateemista avustusta ja saada muut yhdistykselle perinteisesti kuuluvat edut, on yhdistyksen liityttävä ylioppilaskunnan yhdistysluetteloon 31.1. mennessä. Tämä on meille tärkeää, jotta saamme kaikkien yhteystiedot ja muut tärkeät asiat kokoon ennen avustusten jakamista.

Yhdistysluettelon vuosi-ilmoituksen liitteeksi pyydetään tilinpäätöstä ja muita dokumentteja, jotka eivät kaikilla valmistu tammikuun aikana. Tarkoitus on, että lähetätte meille vuosi-ilmoituslomakkeen nyt ja liitteet, kun ne on yhdistyksen kokouksessa hyväksytty. Lisätietoja jarjestosihteeri@oyy.fi

AVUSTUKSET AKATEEMISEEN TOIMINTAAN 2008

Akateemiset avustukset eli toiminta-avustukset jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa sen kuuluisan toimintakyselyn perusteella. Akateemisten avustusten hakuaika on 3.3.-31.3.2008. Hausta tulee tarkennettuja tietoja lähempänä!

 

Akateemiset avustukset on jaettu keväällä 2007.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto päätti kokouksessaan 15. helmikuuta 2007 muuttaa yhdistyksille jaettavien avustusten myöntämisperusteita. Uudistuksen tavoitteena on kannustaa ja tukea aine- ja harrastejärjestöjen aktiivista toimintaa ylioppilaskunnan jäsenten keskuudessa. Lisäksi sekä yhdistyksille että avustuksia käsitteleville luotiin selkeät ohjeet avustusten määräytymisperusteista. Uudistus tuo mukanaan ylioppilaskunnan yhdistysluettelon ja kolme avustusluokkaa.

Vuonna 2008 Akateemista-avustusta hakevan yhdistyksen tulee kuulua OYY:n yhdistysluetteloon. Liittymiseen tarkemmat ohjeet.

 

Avustusten uudet luokat

Yhdistysluetteloon merkittyjen yhdistysten on vastaisuudessa mahdollista hakea pääsääntöisesti kahdenlaisia avustuksia: Avustuksia akateemiseen toimintaan ja Projektiavustuksia.

Avustukset akateemiseen toimintaan (AAT) jaetaan kerran vuodessa keväällä. AAT on tarkoitettu yhdistyksen varsinaisen toiminnan tukemiseen ja sen suuruus määräytyy pisteyttämällä yhdistyksen toimintaa hakemuksessa ilmoitetun mukaisesti. Lue lisää AAT:n sivuilta.

Projektiavustuksia myönnetään yhdistysten erilaisten tempausten ja tapahtumien järjestämiseen sekä kehittämissuunnitelman toteuttamiseen. Hakuajat päättää ylioppilaskunnan hallitus vuosittain tammikuussa. Avustusta voi hakea sekä ennen projektin toteutusta että jälkikäteen, kuitenkin viimeistään kaksi kuukautta projektin päättymisen jälkeen. Tarkemmat kriteerit ja hakuohjeet löydät projektiavustussivustolta.

Lisäksi edustajisto päättää vuosittain talousarviokäsittelyn yhteydessä Kulttuurin ja liikunnan erityistoiminta-avustuksista. Näitä avustuksia on perinteisesti myönnetty esimerkiksi sellaisille oululaisen opiskelijakulttuurin monumenteille kuten Oulun Ylioppilasteatteri, Cassiopeia ja Oulun yliopiston urheiluseura. Erityistoiminta-avustuksia ei voi hakea eikä tätä avustusta saava ole oikeutettu akateemiseen avustukseen. Erityistoiminta-avustuksista voi olla yhteydessä suoraan ylioppilaskuntaan.

 

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

   
Sivua viimeksi päivitetty 04.01.2010