Uutiset Janne Hakkarainen

OYY sanoo kyllä Tahdon 2013 -kampanjalle!

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) tukee kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Päätöksen teki OYY:n edustajisto kokouksessaan 10.4.2013.

Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan vain mies ja nainen voivat solmia avioliiton. Samaa sukupuolta olevien rekisteröidyissä parisuhteissa olevilla on samat velvollisuudet, muttei samoja oikeuksia kuin aviopareilla. Tasa-arvoinen avioliittolaki takaisi jokaiselle oikeuden mennä avioliittoon haluamansa henkilön kanssa sukupuolesta riippumatta. Lain myötä kaikki parit olisivat lain edessä yhdenvertaisia.

”Haluamme tukea suvaitsevaisuuden lisäämistä ja olla syrjinnästä vapaa alue. Lainsäädännön tulisi noudattaa myös erilaisuuden hyväksymisen perusperiaatteita”, toteaa ylioppilaskunnan puheenjohtaja Eero Manninen.

Suomen kansalaisilla on perustuslaissa turvattu oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Kansalaisaloite menee eduskunnan päätettäväksi, jos aloitetta kannattaa vähintään 50 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista kuuden kuukauden kuluessa. Tahdon 2013 on kerännyt jo lähes 150 000 allekirjoitusta. Tavoitteena on saada 100 000 allekirjoitusta lisää.

OYY:n toimistolla on mahdollista allekirjoittaa Tahdon 2013 -kansalaisaloitteen kannatusilmoitus tiistaista 23.4. eteenpäin toimiston aukioloaikoina.

Kampanjan kotisivut: www.tahdon2013.fi

Lisätietoa:

Eero Manninen, ylioppilaskunnan puheenjohtaja eero.manninen(a)oyy.fi 0405231820

Valle Uimonen, hallituksen puheenjohtaja valle.uimonen(a)oyy.fi 0405231821

Uutiset Janne Hakkarainen

OYY järjestää kesätoimeentuloinfon 7.5.

Jäivätkö kesätyöt haaveeksi? Etkö saanut harjoittelupaikkaa? Pelkäätkö jääväsi kesäksi puille paljaille? Ylioppilaskunnan kesätoimeentuloinfossa tietoa kesäopintotuesta ja toimeentulotuesta opiskelijoille!

Ylioppilaskunta järjestää perinteikkään kesätoimeentuloinfon tiistaina 7. toukokuuta kello 14.00 alkaen OYY:n toimiston keskitilassa. Info on avoin kaikille kiinnostuneille.

Kesätoimeentuloinfon ohjelma:

Tilaisuuden avaus klo 14.15
Kesäopintotuki (Yliopiston opiskelijapalvelut)
Opiskelijan toimeentulotuki kesällä 2013 (kaupungin sosiaalitoimi)

Tervetuloa!

Lisätietoja: Soposihteeri Laura Kantomaa, soposihteeri@nulloyy.fi

Uutiset Janne Hakkarainen

Amazing Oulu -kaupunkisuunnistus on taas täällä! / Amazing Oulu race is here again!

(In English below)

Amazing Oulu 2013 on taas täällä! Oululaiset, tulkaa mukaan!

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) järjestää jälleen liikunnallisen ja päihteettömän Amazing Oulu -kaupunkisuunnistuksen. Jo seitsemäs Amazing Oulu -kisa järjestetään lauantaina 4. toukokuuta 2013!

Uudistunut kaupunkisuunnistus on tänä vuonna osa uuden Oulun juhlavuotta ja sen ansiosta kisa on avoin kaikille täysi-ikäisille oululaisille, opiskelijoista eläkeläisiin. Kaupunkisuunnistuksella halutaan kannustaa liikunnalliseen ja tervehenkiseen elämään muiden aktiviteettien ohella. Amazing Oulu antaa myös mainion mahdollisuuden tutustua niin erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin kuin paremmin kotikaupunkiimme Ouluun. OYY haastaa kaupunginvaltuutettuja ja yliopiston johtoa osallistumaan Amazing Ouluun tervehenkisen elämän puolesta.

Amazing Oulu on Amazing Race tv-formaatin innoittama kilpailu, jossa nelihenkiset joukkueet suunnistavat Oulun kaupungissa vihjeiden perusteella rastilta toiselle. Joukkueet starttaavat seikkailuun torilta lauantaiaamuna. Rastien välimatkat kuljetaan pyörillä; bussit, henkilöautot ja taksit ovat kiellettyjä. Maalissa nopeimmat, tsemppaavimmat ja eniten pisteitä keränneet joukkueet palkitaan! Osallistumismaksu (16e/joukkue) sisältää osallistumisen lisäksi kisakassin eli pientä evästä ja ruokailun maalissa.

Mitä vielä tuumit, kokoa tiimi ja ilmoittaudu kisaan! Joukkueita on rajallinen määrä.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen: www.oyy.fi/amazingoulu/

”Oli huippua kokeilla uusia lajeja ja nähdä kaupunkia”

”It was really amazing, as the name promised.”

“I loved cycling all around Oulu. I loved seeing new parts of Oulu. An amazing way to spend a day!”

Lisätietoja:

Amazing Oulu -projektisihteeri, Mariko Palomaa (mariko.palomaa@nulloyy.fi) 050 388 3009

tai sosiaalipoliittinen sihteeri, Laura Kantomaa (soposihteeri@nulloyy.fi) 040 526 5821

www.oyy.fi/​amazingoulu

Amazing Oulu 2013 -event Facebookissa

Amazing Oulu race 2013 is here! Sign-up now for an exciting day!

The Student Union of Oulu University (OYY) is holding an awesome urban race called Amazing Oulu on May 4th, starting from Saturday morning and lasting for six hours. This is the 7th time that this sporty substance-free – and anti-doping race has been organized in Oulu.

Teams of four will navigate around Oulu city area from one control point to another based on tricky clues they receive after solving different tasks. The idea of the event is based on the Amazing Race reality tv show in which teams race around the world competing against other teams.

You can participate in the event by signing-up in www.oyy.fi/amazingoulu. Sign-up is open until 22nd of April! Please notice that there will be places only for 40 teams. The participation fee is 16 EUR/team. The fee includes a Survival Kit-package as well as dinner and sauna after the race.

During the race teams must move by foot or by bike; busses, cars and taxes are forbidden. The three best teams will be awarded.

This year Amazing Oulu is part of the celebration year of the new Oulu region and it is open for everyone.

The event not only promotes healthy and wholesome lifestyles, but Amazing Oulu is a good way to end the semester and to begin your summer; it might be the last chance to do something exciting with your friends before they leave Oulu. Last year some international students took part in the event – and they loved it! Do not miss the chance to experience new exciting things in Oulu.

You + 3 friends + 4 bikes = A team ready for the race!

Let the race begin – READY, SET, GO!

 

Registration and more information at www.oyy.fi/amazingoulu

”It was really amazing, as the name promised.”

“I loved cycling all around Oulu. I loved seeing new parts of Oulu. An amazing way to spend a day!”

 

Uutiset Juuli Juntura

SEMINAARI – Opintojen sujuvoittaminen laadusta tinkimättä 17.4.13 klo 14-17 L9 (paikka muuttunut)

laatu_sujuvuus_kokoOletko koskaan ihmetellyt mitä opiskelijoiden antamalla palautteella tehdään ja mitä se oikein merkitsee yliopistolle? Entä tarkoittaako opintojen sujuvoittaminen ainoastaan liukuhihnatutkintoja vai jotain ihan muuta? Voivatko opetuksen laatu ja opintojen sujuvoittaminen ylipäätään kulkea käsi kädessä? Ja miten se laatu sitten varmistetaan?

Tervetuloa pohtimaan yhdessä ylioppilaskunnan sekä yliopiston henkilökunnan kanssa OYY:n  järjestämään seminaariin keskiviikkona 17.4.13 klo 14-17 salissa L9 (HOX, paikka on vaihdettu!). Seminaari huipentuu paneelikeskusteluun.

Tapahtuma löytyy myös Facebookissa https://www.facebook.com/events/326261970834309/.

Ilmoittautumislomake löytyy sivun alaosasta! Ilmoittautumiset pyydetään ti 16.4. mennessä.

Ohjelma

14.00    Aloitussanat

14.10    Mitä opintojen sujuvuus merkitsee yliopistolle?
Edessä on yhteisiä haasteita mutta myös mahdollisuuksia. Tämä edellyttää opintojen laatuun ja sujuvuuteen panostamista. Koulutusrehtori Olli Silven kertoo teemasta yliopiston toiminnanohjauksen ja rahoittamisen näkökulmista.

– Sisulla sujuvuutta opiskeluun!
Ajankohtaisen tiedon saatavuus ja tiedonvirtaus ovat toimivan yliopiston elinehto. Esittelyssä uusi Sisu-portaali – kätevä työkalu kriittisten numeroiden seurantaa varten.

14.40    Laadunvarmistuksesta laadunhallintaan
Mitä tapahtui laatukäsikirjoille? Mihin päin ollaan menossa kolme vuotta auditoinnin jälkeen?  Kehittämispäällikkö Mailis Aaltonen kertoo yliopiston laatujärjestelmästän ja -prosessien kehittämisestä.

15.00    – Tauko –
Kahvi- ja pullatarjoilu

15.15    ”Mitä jää numeroiden väliin?”
Opinnot ja opetus on muutakin kuin opintopistekertymiä ja läpäisyaikoja. Yliopistonlehtori Kari Väyrynen (HuTK) muistuttaa, mitkä asiat saattavat unohtua mittaamisen hurmoksessa.

15.35    ”Nopeammin, paremmin, enemmän!”
Opintojen kuormittavuus on yhteinen haaste eikä vaan opiskelijan taakka. Yliopisto-opettaja Vesa-Matti Sareniuksella on painavia sanoja opintojen sujuvoittamisesta ja kuormittavuuteen liittyvistä haasteista.

16.00    Paneelikeskustelu:
Miten saadaan opintoihin sujuvuutta ja laatua? Onko tilaa
”akateemiselle käyskentelylle”? Aikaa jää myös yleisökysymyksille ja keskustelulle.

16:45    Loppusanat

Lisätietoja:

Juho Karjalainen, koulutuspoliittinen sihteeri (juho.karjalainen@nulloyy.fi)
Henni Saarela, kv-sihteeri ja koulutuspoliittisen sihteerin sij. (henni.saarela@nulloyy.fi)

Uutiset Janne Hakkarainen

OYY: Tervetuloa tiedekuntahallitukset!

Oulun yliopiston rakenteellista muutosta pohtineiden työryhmien tulokset julkaistiin eilen avoimessa Missä mennään -keskustelutilaisuudessa. Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) kiittää työryhmiä ja yliopiston johtoa raporttiensa julkistamisesta ja mahdollisuudesta kommentoida tuloksia seuraavan kahden viikon ajan. Työryhmien avoin työskentely ja esitetyt hallinnolliset uudistukset rakentavat esimerkillisen aktiivista ja osallistavaa yliopistoyhteisöä.

Ylioppilaskunta hurraa etenkin johtamisjärjestelmiä selvittäneen työryhmän esitykselle muodostaa  nykyisiä tiedekuntaneuvostoja pienemmät tiedekuntahallitukset. Vaaleilla valituilla hallituksilla olisi esitetyssä mallissa aitoa sananvaltaa tiedekunnan kehittämisessä ja rahoituspäätöksissä. Malli myös tukee yliopistodemokratian toteutumista tiedekunnissa ja tarjoaa houkuttelevia vaikuttamispaikkoja niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle. Lisäksi johtoryhmien toiminnan vakinaistaminen ja hallinnon muuttaminen yksiportaiseksi turvaavat hyvän hallintotavan ja julkisen päätöksenteon tiedekunnissa.

Tervetulleista uudistuksista huolimatta myös vanhoista, hyvistä käytänteistä tulee pitää kiinni. Ylioppilaskunta haluaa muistuttaa koulutusohjelmatoimikuntien tärkeästä roolista opetuksen kehittämistyössä ja esittääkin huolensa niiden kohtalosta rakenteita uudistettaessa. Myös palvelupisteiden uudelleenjärjestelyissä opintoasiainsihteereitä ei tule viedä pois tiedekunnista, jottei opiskelijoiden mahdollisuus saada asiantuntevaa ohjausta ja neuvontaa vaikeudu.

Yliopiston johto on pyytänyt yliopistoyhteisöä antamaan kirjalliset kommenttinsa 15. huhtikuuta mennessä. OYY rohkaisee dekaaneja kutsumaan tiedekuntaneuvostot koolle kommettien antamista varten, jos se tällä aikataululla on suinkin mahdollista. Lisäksi OYY toivoo muuta yliopistoyhteisöä jättämään omat kommentinsa rakenneuudistuksen jatkotyöskentelyä varten. Myös ylioppilaskunnan hallitus antaa oman kirjallisen lausuntonsa, joka tehdään yhteistyössä koulutuspoliittisen valiokunnan kanssa.

Työryhmien raportit sekä kommentointilomake löytyvät osoitteesta:
http://www.oulu.fi/dokumentit/missamennaan2013huhtikuu/index.html

Valle Uimonen
hallituksen puheenjohtaja

Ilari Nisula
pääsihteeri

 

Lisätietoja:

hallituksen jäsen Ville Tyrväinen (sähköposti: ville.tyrvainen@nulloyy.fi tai puh: 050 407 8224)

koulutuspoliittinen sihteeri Juho Karjalainen (sähköposti: koposihteeri@nulloyy.fi tai puh: 040 525 7821

Rekrytointi, Uutiset Janne Hakkarainen

OYY etsii opiskelijoita häirintäyhdyshenkilöiksi!

Häirintäyhdyshenkilö toimii opiskelijoiden, ylioppilaskunnan ja yliopiston yhdyssiteenä ja ottaa vastaan yhteydenottoja opiskelijoihin kohdistuneista tasa-arvoloukkauksista, häirintätapauksista ja epäsopivasta käytöksestä.

Tehtävä ei ole kovin kuormittava, viime vuosina yhteydenottoja on tullut melko harvoin. Tehtävä on kuitenkin tärkeä sillä kiusaaminen, asiattomat, syrjivät ja loukkaavat puheet, viestit ja sähköpostit eivät kuulu yliopistolle ja ylioppilaskuntaan, niin kuin eivät muillekaan opiskelu- tai työpaikoille. On kaikkien opiskelijoiden oikeus että kaikki häirintään viittaavat tapaukset selvitetään.

Häirintäyhdyshenkilö saa tehtävään perehdytyksen OYY:n toimesta, hän voi myös osallistua Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) tarjoamaan häirintäyhdyshenkilökoulutukseen, joka järjestetään 18.4. Tehtävässään henkilö saa jatkuvaa tukea OYY:n työntekijöiltä. Häirintäyhdyshenkilöä sitoo vaitiolovelvollisuus. Häirintäyhdyshenkilöillä ei ole määrättyä toimikautta.

Mikäli sinua kiinnostaa toimi häirintäyhdyshenkilönä ilmaise kiinnostuksesi lähettämällä vapaamuotoinen hakemus OYY:n sosiaalipoliittiselle sihteerille osoitteeseen soposihteeri@nulloyy.fi, tiistaihin 2.4. klo 14.00 mennessä!Lisätietoja häirintäyhdyshenkilötoiminnasta antaa OYY:n sosiaalipoliittinen sihteeri Laura Kantomaa soposihteeri@nulloyy.fi 040 526 5821

Rekrytointi, Uutiset Janne Hakkarainen

Hae YTHS:n terveyspalveluyksikköön opiskelijajäseneksi!

Nyt sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan Oulun YTHS:n toimintaan terveyspalveluyksikön
johtokunnan jäsenenä!

Johtokunnan tehtävänä on seurata terveyspalveluyksikön toimintaa ja toimintaympäristön
muutoksia sekä terveyspalveluyksikössä tehtävää yhteisöterveystyötä ja terveyden
edistämistoimintaa. Johtokunta käsittelee terveyspalveluyksikköön kuuluvuien toimipisteiden
vähentämisen ja lisäyksen sekä muut sellaiset asiat, jotka vaikuttavat olellisesti
terveypalveluyksikön toimintaan. Johtokunta tekee yhteistyötä yksikön toimipiiriin kuuluvien
yliopistojen ja ylioppilaskuntien, alueen julkisen terveydenhuollon ja muiden opiskelijan
terveydenhuoltoon liittyvien tahojen kanssa.

Nyt valittavan opiskelijaedustajan toimikausi tulee kestämään vuoden 2013 loppuun saakka.

Terveyspalveluyksikön johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä 4-6 muuta
jäsentä. Johtokunnassa on edustus ylioppilaskunnista, säätiön henkilöstöstä, yliopistoista ja
julkisesta terveydenhuollosta.

Johtokunta kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Saat toimeen kunnollisen perhdytyksen, ei siis
huolta vaikka YTHS:n terveyspalveluyksikön toiminta ei ole sinulle täysin tuttua. Vertaistukea saat
myös muilta opiskelijajäseniltä.

Mikäli haluat olla vaikuttamassa opiskelijoiden terveydenhuoltoon Oulussa, lähetä vapaamuotoinen
hakemus osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi perjantaihin 22.3. klo 10:00 mennessä.

Lisätietoja koskien YTHS:n johtokunnan toimintaa: Sosiaalipoliittinen sihteeri Laura Kantomaa
(soposihteeri@nulloyy.fi)

Lisätietoja hakemismenettelyistä: Järjestö- ja hallintosihteeri Joni Vatjus-Anttila (jhs@nulloyy.fi)

Uutiset Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston hakuklinikasta apua yliopisto-opintoihin hakemiseen

Oulun yliopiston opiskelijakeskus järjestää 25.-26.3.2013 kaikille yliopistoihin opiskelemaan hakeville avoimen hakuklinikan, jossa hakemus tehdään yhdessä ja varmistetaan, että haku onnistuu.

Yliopisto-opintoihin hakeminen ja siinä käytettävä sähköinen lomake herättää abiturienteissa usein kysymyksiä: Mitä tähän kohtaan tulee? Olenko nyt hakenut varmasti taloustieteeseen? Lähtikö se hakemus nyt? Pitääkö vielä tehdä jotain?

Klinikan tarkoituksena on, että nuoret eivät ainakaan hakemuksen täytön takia epäonnistu tulevaisuuden suunnitelmissaan. Joka vuosi on valitettavasti tullut esiin tapauksia, että yliopisto-opintoihin hakija on luullut toimineensa oikein, mutta jossain kohtaa on ruksi mennyt väärään kohtaan tai tullut jokin muu ongelma. Tämän takia opiskelujen aloitus voi viivästyä tai hakija voi epähuomiossa hakea opiskelupaikkaa, jota ei edes halunnut.

Hakuklinikka on avoimena Oulun yliopistossa Linnanmaalla maanantaina ja tiistaina 25.-26.3.2013 klo 9-15. Opastus Erkki Koiso-Kanttilan kadun sisäänkäynneiltä 2T ja R.

Yliopistojen valtakunnallinen sähköinen yhteishaku on käynnissä 3.4.2013 saakka. Lisätietoja verkossa: http://www.oulu.fi/yliopisto/haeopiskelijaksi/hakeminen

Lisätietoja:
suunnittelija Anne Talvio, Oulun yliopiston opiskelijakeskus, puh. 0294 48 4048

Rekrytointi, Uutiset Janne Hakkarainen

Hae opiskelijajäseneksi yliopiston kirjaston ohjausryhmään!

Nyt on mahtava mahdollisuus päästä vaikuttamaan yliopiston kirjaston toimintaan!

OYY hakee opiskelijajäsentä sekä varajäsentä yliopiston kirjaston ohjausryhmään. Ohjausryhmä tukee kirjaston johtamista ja kehittämistä, osallistuu kirjaston toiminnan suunnitteluun ja arviointiin sekä edustaa kirjaston asiakaskuntaa.

Ohjausryhmä myös vahvistaa asiakasnäkökulmaa kirjaston strategisissa valinnoissa. Lisäksi ohjausryhmä hakee toimintalinjauksia tuleviin haasteisiin kuten tiedelähtöisen koulutuksen materiaalien hankinta. Ohjausryhmä kokoontuu 1-2 kertaa vuodessa.

Mikäli haluat olla vaikuttamassa yliopiston kirjaston toiminnan kehittämiseen, lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi keskiviikkoon 27.3. klo 14:00 mennessä.

Lisätietoja koskien ohjausryhmän toimintaa: Koulutuspoliittinen sihteeri Juho Karjalainen (juho.karjalainen@nulloyy.fi)

Lisätietoja hakemismenettelyistä: Järjestö- ja hallintosihteeri Joni Vatjus-Anttila (joni.vatjus-anttila@nulloyy.fi)

Page 60 of 64« First...102030...5859606162...Last »