Uutiset Viestintäsihteeri

OYY:n luottamushenkilöt vuodelle 2013 valittu!

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto valitsi luottamushenkilöt vuodelle 2013. Ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi edustajisto nimitti hum. kand. Eero Mannisen (HuKa), joka on tänä vuonna toiminut OYY:n hallituksen puheenjohtajana. Ylioppilaskunnan varapuheenjohtajaksi valittiin fil. yo. Janne Hakkarainen (Vihr.). OYY:n hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin tuotantotalouden opiskelija Valle Uimonen, joka edustaa Tekniikka ja talous -ryhmää.

”Ensi vuonna ylioppilaskunta on isojen haasteiden edessä, kun yliopiston rakenteellinen kehittäminen pääsee toden teolla vauhtiin. Myös työelämäasiat ja suhdetoiminta vaativat ensi vuonna OYY:lta aiempaa suurempia satsauksia. Haluan paiskoa töitä sen eteen, että opiskelijat voivat elää hyvää elämää muuttuvassa yliopistossa ja yhteiskunnassa. Tällä porukalla se tulee olemaan ilo”, vastavalittu puheenjohtaja Uimonen innostuu.

Uimosen hallitukseen tiensä selvittivät kolmentoista hakijan joukosta Jaakko Mäki-Petäjä (Oulun Keskustaopiskelijat), Ville Tyrväinen (Oulun Kokoomusopiskelijat), Jaana Isohätälä (HuKa – Humanistit ja kasvatustieteilijät), Juuli Juntura (HuKa), Tuija Patana (TeTa – Tekniikka ja talous), Laura Pistemaa (TeTa) sekä Ukko-Pekka Yliranta (Tieteelliset). Poliittisesti sitoutumattomat ryhmät pysyvät siis edelleen vahvoilla ylioppilaskunnan johdossa.

Lisätietoja:

Eero Manninen, 040 523 1821, eero.manninen@nulloyy.fi
Valle Uimonen, 040 837 5546, valleuim@nullmail.student.oulu.fi