Vuosikokouksen 11.5.2010 hyväksymä toimintasuunnitelma

 

Yhdistyksen toiminnan tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää, kannustaa ja tukea Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tarkoituksen toteutumista, oululaista ylioppilaskuntatoimintaa ja Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa toimineiden henkilöiden verkostoitumista. Yhdistys kasvattaa ja kouluttaa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan uusia toimijoita vastuulliseen ja vaikuttavaan ylioppilaskuntatoimintaan.

Yhdistys pyrkii toiminnallaan myös turvaamaan ja säilyttämään Oulun yliopiston ylioppilaskuntaan ja siinä toimineisiin henkilöihin liittyvää muistitietoa, tieto-taitoa sekä materiaalia.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ylioppilaskuntatoiminnasta, järjestää koulutus-, ja keskustelutilaisuuksia sekä muita tapahtumia. Yhdistys voi harjoittaa tiedotustoimintaa, järjestää tutustumis- ja opintomatkoja jäsenistölleen sekä kustantaa ja levittää ylioppilaskuntatoimintaan liittyvää kirjallisuutta ja muuta aineistoa.

 

Toiminnan käynnistämisen kausi

Rauhala-klubi on perustettu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlaviikolla 2010, täten toimintakautta 2010–2011 leimaa vahvasti toiminnan käynnistäminen sekä jäsen- ja toimijarekrytointi.

Tietoa yhdistyksestä pyritään levittämään aktiivisesti ylioppilaskunnan entisten toimijoiden keskuudessa. Jäseniksi hyväksytään ylioppilaskunnan puheenjohtajina, varapuheenjohtajina, hallituksen jäseninä, työntekijöinä sekä edustajiston jäseninä toimineita henkilöitä, joita lähestytään vuoden kuluessa mahdollisimman kattavasti.

Yhdistyksen kannatusjäsenyyttä markkinoidaan keskeisille yhteistyötahoille.

Rauhala-klubille luodaan vuoden aikana internetsivusto. Yhdistyksellä toimii oma ryhmä (Rauhala-klubi) Oulun yliopiston alumniverkostossa (http://alumni.oulu.fi) ja Facebookissa.

 

Vuosittain kolme päätapahtumaa

Rauhala-klubin toiminta rakentuu pitkälti ylioppilaskunnan kanssa yhteistyössä harjoitettavalle alumnitoiminnalle ja -tapahtumille. Vuosittain järjestetään pääsääntöisesti kolme jäsenistölle ja ylioppilaskunnalle suunnattua tapahtumaa. Yhteistyötä tehdään myös Oulun yliopiston alumnikoordinaattorin sekä Oulun yliopistoseuran kanssa.

Ylioppilaskunnan perustamiskokouksen vuosipäivänä 15.10. järjestetään 10-vuotisalumnitapaaminen, johon kutsutaan 10, 20, 30, 40 ja 50 vuotta sitten ylioppilaskunnan toiminnassa aktiivisina olleita.

Ylioppilaskunnan vuosijuhlaviikolla järjestetään entisten toimijoiden ja ylioppilaskunnan nykyisten toimijoiden tapaaminen. Erityisteemana vuoden tapaamisessa on Oulun ylioppilaslehden 50 -vuotisjuhla.

Yleiskokous ja entisten toimijoiden tapaaminen järjestetään Oulun yliopistopäivän yhteydessä toukokuussa.

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

   
Sivua viimeksi päivitetty 19.05.2010