Keskeisimmät tavoitteet

Kunnallisen terveydenhuollon on vastattava opiskelijoiden tarpeita.

Yliopisto-opiskelijat joutuvat käyttämään Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palveluiden lisäksi myös kunnallista terveydenhoitoa, jolloin he joutuvat YTHS:lle suoritetun maksun lisäksi maksamaan terveydenhoidostaan kunnalliseen terveydenhuoltoon. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden tilanne on vielä ongelmallisempi, koska kaupungin opiskelijaterveydenhuolto ei pysty tarjoamaan tarvittavia palveluita. Terveyskeskusmaksulla on vähätuloisille opiskelijoille suuri taloudellinen vaikutus, joten heidät tulee vapauttaa terveyskeskusmaksuista.

 

Paikallisen bussiliikenteen opiskelija-alennusten ikäraja on poistettava ja alennus laajennettava myös sarjalippuihin.

Opiskelijat käyttävät mielellään joukkoliikennettä. Opiskelija-alennuksen ikäraja on epätasa-arvoistava eikä epäsäännöllisemmin joukkoliikennettä käyttäviä huomioida tällä hetkellä mitenkään.

 

Ensimmäisen vuoden opiskelijat on saatettava kulttuuripalveluiden piiriin heille suunnatun kulttuuripassin avulla.

Oulun kaupungin lasten ja nuorten kulttuuritarjonta on kiitettävää. Kulttuuripassin avulla sen piiristä poistuvat ja kaupunkiin muuttavat opiskelijat on helppo saattaa kaupungin kulttuuritarjonnan piiriin. Aktiivinen korkeakouluopiskelijoiden kulttuurielämä on myös merkittävä ja lähtemätön osa suomalaista kaupunkikulttuuria.

 

Opiskelijoiden tarpeet on huomioitava kaupungin kaavoituksessa.

Opiskelijat tarvitsevat asuntoja, jotka sijaitsevat oppilaitosten läheisyydessä tai hyvien kulkuyhteyksien varrella.

 

Kaupungin on varmistettava myös opiskelijoille perustuslain mukainen toimeentulo.

Jos oppilaitos ei tarjoa opintotukeen riittäviä kesäopintoja eikä töitä ole tarjolla, on opiskelijan saatava toimeentulotukea ilman velvoitetta ottaa opintolainaa. Minkään ihmisryhmän perustoimeentulo ei voi perustua lainan ottamiseen.

 

Opiskelijoiden edustajille on myönnettävä puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakunnan kokouksiin.

Lähes kaikki näissä lautakunnissa käsiteltävät asiat vaikuttavat opiskelijoiden asemaan ja opiskelijaedustus lautakunnissa hyödyttäisi molempia osapuolia.

 

Kaupungin on tarjottava laadukasta perusopetusta ja turvallinen oppimisympäristö kaikille koululaisille.

Nykyiset koululaiset ovat kaupungin tulevaisuuden veronmaksajia. Perusopetuksen resursseja lisäämällä kaupunki huolehtii omasta tulevaisuudestaan.

Vaalitiedotteet

TIEDOTE 25.10.2004

Nuoret akateemiset marssivat valtuustoon

Oulun kaupunginvaltuustoon nousi seuraavalle valtuustokaudelle useita nuoria akateemisia vaikuttajia halki puoluekentän. Oulun Yliopiston Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Anniina Salo onkin vaalitulokseen varovaisen tyytyväinen: "Olen todella onnellinen siitä, että niin moni nuori opiskelija on mennyt läpi, sillä nyt nuorten ja opiskelijoiden ääni kuuluu. Mahtavaa, että ylioppilaskunnan äänestämiskampanjointi johdatti nuoria vaaliuurnille."

Tavoitetut läpimenneet nuoret akateemiset ehdokkaat pitävät Oulun korkeakouluopiskelijoiden kunnallispoliittista ohjelmaa seuraavan vaalikauden kannalta tärkeänä asiana. Erityisesti opiskelijoiden bussilippualennuksen ikärajan poisto sai kannatusta. Vihreiden Kerttu Hakala on erityisen vahvasti ohjelman takana: "Tulen ajamaan kokonaisuudessaan korkeakouluopiskelijoiden kunnallispoliittista ohjelmaa. Tärkeimpinä yksittäisinä asioina nostan esille opiskelijoiden kesätoimeentulon ja bussilippualennuksen tarjoamisen kaikille opiskelijoille."

Kokoomuksen Mari-Leena Kairivaara tulee keskittymään bussilippualennuksen ikärajan poistoon: "Oulun korkeakouluopiskelijoiden kunnallispoliittinen ohjelma on todella tärkeä, koska sillä tavoitettiin ikäryhmään katsomatta nuorille ja opiskelijoille tärkeitä ehdokkaita. Bussilippuasiasta olen ehdottomasti ikärajan poiston kannalla sellaisilta opiskelijoilta, jotka nauttivat opintotukea."

 

Varovaisimmin ohjelmaan suhtautuivat SDP:n Tytti Tuppurainen ja Keskustan Miika Mielityinen. Mielityinen nostaa koulutuksesta huolehtimisen keskeiseksi tavoitteekseen: "Vaalikampanjassani painotin nuoria aikuisia opiskelijoita. Mielestäni koko kaari peruskoulusta yliopistotasolle on oltava laadukas. Bussilippualennus yksittäisenä asiana on tärkeä."

Vastaavasti Tuppurainen ajaa yleisesti opiskelijoiden asiaa: "On todella tärkeä asia, että opiskelijoista tulisi hyvä ja vahva vaikuttajaryhmä Oulussa. Oulun suurimpia uhkia on se, että jämähdettäisiin paikalleen. Opiskelijat edustavat kaupungissa dynaamista voimaa. Toivonkin, että opiskelijat ottaisivat yhteyttä. Erityisesti joukkoliikenteen infrastruktuurin parantaminen on jatkossa tärkeää."

Lisätietoja:

Jari-Pekka Kaleva

Järjestö- ja tiedotussihteeri

Sähköposti: jari-pekka.kaleva(at)oulu.fi

GSM: +358 50 3632 180

 

TIEDOTE 20.10.2004

Nuoret ehdokkaat taistoon byrokraatteja vastaan

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) järjesti 19.10. nuorten kunnallisvaaliehdokkaiden vaalipaneelin. Tilaisuutta tuli seuraamaan vajaa sata opiskelijaa, jotka tenttasivat antaumuksella eri puolueiden ehdokkaiden kantoja.

Opiskelijat kysyivät muun muassa kuinka ehdokkaat aikovat säilyttää itsenäisyytensä päätöksentekijöinä virka- ja lakimiesten kanssa työskennellessä. Esa Virtanen (kok.) ja Elina Saine (kesk.) kertoivat ottavansa asioista itse selvää, eivätkä aio luottaa sokeasti muihin. Tomi Taka-Eilola (sdp) uskoi, että asioihin voidaan vaikuttaa parhaiten yhteistyöllä muiden nuorten valtuutettujen kanssa ja siksi kehottikin äänestämään nuoria. Tähän Topi kanerva (vihr.) lisäsi valtuutettujen voivan vaikuttaa myös toistensa mielipiteisiin. Elina Keskitalo (vas.) totesi asioiden etenevän tehokkaimmin, jos oma kanta tehdään tarpeeksi selväksi. Räväkimmin asiaa kommentoi Veli-Pekka Kortelainen (kd), joka aikoo lyödä kättä pöytään ja uhota sekä Mika Iisakka (vs), joka vaatii kaikkea valtaa kansalle.

Oulun korkeakouluopiskelijoiden kunnallispoliittisen ohjelman tärkeimmäksi asiaksi enemmistö ehdokkaista nosti opiskelijoiden linja-autolipun alennusten tarjoamisen kaikenikäisille opiskelijoille. Tällä hetkellä alennukseen ovat oikeutettuja vain alle 30-vuotiaat opiskelijat. Lähes kaikki ehdokkaat asettivat joukkoliikenteen ja pyöräilyn yksityisautoilun edelle kaupungin liikennejärjestelmien kehittämistä kysyttäessä. Esille nostettiin myös kaavoitusasiat sekä perusopetuksen laadun parantaminen ja koulujen turvallisuus.

Kysyttäessä visiota tulevaisuuden kouluympäristöstä ehdokkaat korostivat opetusryhmien pienen koon ja pysyvän opetushenkilökunnan olevan erittäin merkityksellisiä. Sen sijaan koulun koon tärkeydestä ehdokkaat olivat hyvin erimielisiä.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Petri Eklund kommentoi välittömästi paneelin jälkeen:" Mielestäni paneeli oli onnistunut. Yleisöltä tuli kiitettävästi kysymyksiä ja ehdokkaat olivat aidosti kiinnostuneita kysymyksistä. Ehdokkaat kannattivat pääosin kaikkia kunnallispoliittisen ohjelmamme esityksiä. Äänestämällä juuri nuoria ehdokkaita voidaan huolehtia siitä, että nuorten tavoitteet otetaan huomioon päätöksenteossa."

 

Jari-Pekka Kaleva

Järjestö- ja tiedotussihteeri

Sähköposti: jari-pekka.kaleva(at)oulu.fi

GSM: +358 50 3632 180

 

TIEDOTE 13.10.2004

Opiskelijat seuraavat sydämiä äänestyspaikalle

Kunnallisvaalien ennakkoäänestyksen alkaessa moni Oulun yliopiston opiskelija etsii yhä itselleen parhaiten sopivaa kunnallisvaaliehdokasta. Madaltaakseen kynnystä äänestää ovat Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) toimijat kirjoittaneet "Oulu&opiskelija" -tekstejä vaaleanpunaisiin sydämiin ja merkinneet niillä reitin lähimmälle ennakkoäänestyspaikalle.

Lisäksi ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä OYY tarjoaa opiskelijoille Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella mahdollisuuden etsiä vaalikoneiden avulla itselleen parasta ehdokasta opiskelun lomassa. Päivän puurtamisen päätyttyä kunnallisvaaliehdokkaat ja opiskelijat kohtaavat toisensa rennon epämuodollisissa merkeissä opiskelijoiden suosimassa ravintola CAIOssa.

Lisätietoja:

Petri Eklund

Hallituksen puheenjohtaja

Oulun yliopiston ylioppilaskunta

sähköposti: petri.eklund(at)oulu.fi

GSM: 050-5917778

 

TIEDOTE 22.9.2004

 

OYY ja OSAKO: Opiskelijat huomioitava kunnallisessa päätöksenteossa.

Oulun korkeakouluopiskelijat vaativat kunnallisvaaliehdokkaita huomioimaan korkeakouluissa opiskelevien tarpeet kunnallisessa päätöksenteossa. Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijat ry (OSAKO) ovat laatineet kunnallispoliittisen ohjelman kaupungin tuleville päättäjille ja kaikille kunnallisvaaliehdokkaille. Ohjelmassa esitetään vaateita siitä, miten Oulun kaupungin toimintaa parannetaan ja kehitetään huomioiden erityisesti opiskelijoille tärkeät seikat.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Petri Eklund toteaa kaikissa puolueissa erityisesti vanhempien kunnallispoliitikkojen sijoittaneen opiskelijoiden asiat tärkeysjärjestyksessä lähes viimeiseksi, vaikka Oulun asukkaista noin 15% opiskelee korkeakouluissa. Korkeakoulujen opiskelijoita edustavat järjestöt nostavat erityisesti esille kunnallisen terveydenhuollon, joukkoliikenteen opiskelija-alennusten, kulttuuripalveluiden saavutettavuuden, kaavoituksen, opiskelijoiden toimeentulotuen ja Oulun kaupungin perusopetuksen kehittämisen sekä opiskelijoiden aseman parantamisen kaupungin hallinnossa. OSAKO:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Kaisto ja Eklund korostavat sekä OSAKO:n että OYY:n ryhtyvän voimakkaisiin toimiin opiskelijoiden äänestysvilkkauden nostamiseksi.

Kunnallispoliittinen ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteesta www.oyy.fi.

 

Lisätietoja:

Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Petri Eklund

Hallituksen puheenjohtaja

Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Mannenkatu 1, 90100 Oulu

Faksi: (08) 3113 600

WWW: www.oyy.fi

sähköposti: petri.eklund(at)oulu.fi

GSM: 050-5917778

 

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijat ry

 

Heikki Kaisto

Hallituksen puheenjohtaja

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijat ry

Isokatu 30 4.krs, 90100 Oulu

Faksi: (08) 3126016

WWW: www.oamk.fi/osako

sähköposti: osako.pj(at)students.oamk.fi

GSM: 040-844 1306

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

   
Sivua viimeksi päivitetty 23.05.2007