Oulun yliopiston ylioppilaskunta jakoi akateemisia kunniamerkkejä etävuosijuhlassaan – korkein tunnustus Hakkaraiselle

OYY palkitsee vuosittain opiskelijan hyvän elämän eteen työskennelleitä toimijoitaan, tällä kertaa etänä järjestetyssä vuosijuhlassa

Oulun yliopiston ylioppilaskunta myöntää vuosittain akateemisia kunniamerkkejä henkilöille, jotka ovat toimineet ansioituneesti opiskelijoiden hyvän elämän puolesta. Esityksiä palkittaviksi pyydettiin OYY:n piirissä toimivilta järjestöltä, ja päätöksen myönnettävistä tunnustuksista teki OYY:n hallitus 23.2.2021 pidetyssä kokouksessaan. Tunnustukset jaettiin lauantaina 27.2.2021 Annos 61-vuosijuhlassa, joka järjestettiin tänä vuonna etänä.

 

Korkea-arvoisin tunnustus eli kunniamerkki myönnettiin Janne Hakkaraiselle. Merkittävän opiskelijajärjestöuransa aikana hän toimi muun muassa OYY:n edustajiston jäsenenä vuosina 2009-2015, joista vuonna 2013 hän toimi ensin edustajiston varapuheenjohtajana ja sen jälkeen puheenjohtajana. Hän on edustanut opiskelijoita muun muassa yliopistokollegiossa sekä opintotukilautakunnassa. Vuonna 2015 Hakkarainen aloitti työskentelyn ylioppilaskunnan viestintäasiantuntijana, ja toimi myös pääsihteerin sijaisena vuoden 2019 aikana. Työssään ylioppilaskunnassa hänellä on ollut suuri rooli toiminnan jatkuvuudessa, ja hän on tehnyt työtä suurella sydämellä haastavissakin tilanteissa. Hakkarainen on toiminut Oulun kaupunginvaltuustossa vuodesta 2012 alkaen, ja ollut tärkeä linkki ylioppilaskunnan ja kaupungin päätöksenteon välillä.  Hakkarainen työskentelee tällä hetkellä viestintäasiantuntijana Oulun yliopistossa.

 

Perinteinen jäätävän hyvän opettajan palkinto jaettiin myös vuosijuhlan yhteydessä. Sen sai tänä vuonna musiikkikasvatuksen lehtori Katja Sutela. Häntä ehdottaneet opiskelijat kuvailivat Sutelaa muun muassa inspiroivaksi ja kannustavaksi opettajaksi, jonka opetus on tarkoituksenmukaista ja positiivista, ja joka tukee opiskelijoita vaikeina hetkinä. Sutela valittiin palkinnon saajaksi peräti 65 ehdotetun opettajan joukosta.

 

Vuosijuhlassa jaetut merkit:

 

Kunniamerkki

Janne Hakkarainen

 

I luokan ansiomerkki

Hyypiö Anni

Leinonen Eetu

Mäki-Pollari Reeta

 

II luokan ansiomerkki

Gioia Sandler Bruno

Impola Jarkko

Kilponen Janne

Mehtätalo Eevasisko

Nieminen Petra

Palokangas Eelis

Siira Santeri

Timonen Tuomas

Viinikka Viljami

 

III luokan ansiomerkki

Aaltonen Toni

Antinkaapo Saana

Bazia Jakub

Bergström Eemeli

Berki Bence

Bäckman Jemina

Eskelinen Janne

Haataja Riikka

Hannonen Juuli

Harju Susanna

Hautamäki Marjut

Heikkinen Jonna

Herala Sami

Hälinen Kaarin

Härkönen Kati

Härkönen Lauri

Issakainen Olga

Junttila Sara

Juntunen Helmi

Juusola Hanna

Jämsä Lilja

Järvinen Pauliina

Kaisko Kalle

Kangas Mari

Kirjavainen Janne

Kivirikko Tiia

Kokkonen Anni

Kokkoniemi Iikka

Kvist Paula

Kärki Timi

Lahdenperä Silja

Laiti Malla

Laitinen Erkki

Lakkala Samuel

Latva-Kyyny Jonna

Lehtonen Aleksi

Lohiniva Inka

Länsman Máren-Elle

Marjakangas Salla

Martinkauppi Noora

Marttila Tuukka

Miettinen Heli

Mikkonen Roosa

Moilanen Marianna

Määttä Emma

Niemelä Anni

Niemi Outi

Niskanen Markus

Oikarinen Hannu

Piukkula Eetu

Postila Aleksi

Putkonen Maiju

Pääkkölä Julia

Pöllänen Antti

Quiroz Marco

Rautio Jori

Salo Saku

Sankila Eero

Sarja Katariina

Siilanen Joonas

Sinisalo Nikolas

Siponen Essi

Sjöberg Suvi

Sohlo Laura

Soudunsaari Joonas

Strand Henri

Taanila Samuli

Tikkanen Vilho

Tuomi Nita

Turpeinen Emmi

Törrö Lotta

Uusi-Seppälä Siru

Veijola Timo

Virtanen Oskari

Yli-Ojanperä Sanni

Skip to content