Uutiset Janne Hakkarainen

OYY hakee pääsihteeriä

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on noin 11 000 opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö. OYY toimii jäsenistönsä edunvalvonta-, koulutus- ja palvelujärjestönä, joka työllistää tällä hetkellä kahdeksan työntekijää.

Haemme PÄÄSIHTEERIÄ toistaiseksi voimassa olevaan kokoaikaiseen työsuhteeseen alkaen 14.1.2019 tai sopimuksen mukaan.

Tarjoamme haastavan, monipuolisen ja vastuullisen työn opiskelijajärjestön johdossa sekä mahdollisuuden kehittää ylioppilaskuntaamme. Pääsihteerinämme pääset kehittämään osaamistasi sekä johtamaan ja kehittämään työyhteisöämme.

Pääsihteeri toimii ylioppilaskunnan työntekijöiden esihenkilönä ja vastaa ylioppilaskunnan taloudesta ja hallinnosta. Pääsihteeri johtaa ylioppilaskunnan strategista kehittämistä edustajiston ja hallituksen asettamien reunaehtojen mukaisesti sekä vastaa ylioppilaskunnan päätösten valmistelusta, esittelystä ja toimeenpanosta. Pääsihteerin tehtävänä on myös vastata uusien luottamushenkilöiden ja työntekijöiden koulutuksesta. Lisäksi pääsihteeri osallistuu sidosryhmäyhteistyöhön ylioppilaskunnan ja yhteistyökumppaneiden välillä. Työssään pääsihteeri sitoutuu noudattamaan ylioppilaskunnan arvoja: avoimuus, rohkeus, vaikuttavuus ja yhteisöllisyys.

Edellytämme pääsihteeriltämme henkilöstö- ja taloushallinnon tuntemusta sekä aiempaa rekrytointikokemusta. Pääsihteerimme on oltava työssään huolellinen ja vastuuntuntoinen, ja odotamme häneltä hyviä viestintä-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä hyvää ongelmanratkaisukykyä. Edellytämme myös hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Arvostamme aiempaa johtamiskokemusta, perehtyneisyyttä julkishallintoa ja työsuhteita koskevaan lainsäädäntöön sekä korkeakouluopintoja ja ylioppilaskuntaliikkeen tuntemusta. Tehtävään sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa. Työ sisältää ajoittain ilta- ja viikonlopputyötä sekä matkustamista.

Työhaastattelut järjestetään viikolla 50, ja haastateltaville ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Lisäksi järjestämme haastatelluille soveltuvuustestit tammikuun alussa. Lopullisen valinnan uudeksi pääsihteeriksemme tekee ylioppilaskunnan edustajisto.

Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen on toimitettava (pdf-muodossa) 4.12.2018 klo 23.59 mennessä sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@nulloyy.fi.

Otsikkoriville maininta ”pääsihteeri”. Hakemukset kuitataan vastaanotetuiksi.

Lisätietoja antavat:

Edustajiston puheenjohtaja Elisabet Shnoro, epj@nulloyy.fi, hakuprosessiin liittyen
Hallituksen jäsen Toni Sandvik, p. 050 407 8694, toni.sandvik@nulloyy.fi, hakuprosessiin liittyen
Pääsihteeri Aino-Kaisa Manninen, p. 040 523 1822, paasihteeri@nulloyy.fi, toimenkuvaan liittyen 30.11. asti