OYY palkitsi vuoden jäätävän hyvän opettajan ja myönsi sata kunnianosoitusta Annos 62-vuosijuhlilla

OYY:n hallitus päätti myöntää akateemisia ansiomerkkejä sadalle henkilölle, jotka ovat toimineet ansioituneesti opiskelijoiden hyvän elämän puolesta. Vuosijuhlilla palkittiin myös vuoden jäätävän hyvä opettaja.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta myöntää vuosittain akateemisia kunniamerkkejä henkilöille, jotka ovat toimineet ansioituneesti opiskelijoiden hyvän elämän puolesta. Esityksiä palkittaviksi pyydettiin OYY:n piirissä toimivilta järjestöltä, ja päätöksen myönnettävistä tunnustuksista teki OYY:n hallitus 16.3.2022 pidetyssä kokouksessaan. Tunnustukset jaettiin lauantaina 9.4.2022 Annos 62-vuosijuhlassa.

Vuosijuhlilla jaettiin myös perinteinen jäätävän hyvän opettajan palkinto. Sen sai tänä vuonna Elina Niemitalo-Haapola, joka toimii tutkijatohtorina sekä yliopistolehtorina logopedian tutkimusyksikössä. Häntä ehdottaneet opiskelijat kuvailivat Niemitalo-Haapolaa muun muassa kannustavaksi ja tukea antavaksi opettajaksi, jonka monipuoliset arviointimenetelmät tukevat oppimista. Elina Niemitalo-Haapola valittiin palkinnon saajaksi peräti 17 ehdotetun opettajan joukosta. 

 

Vuosijuhlassa jaetut ansiomerkit:

 

I-luokka

Iikka Meriläinen

Jukka Turunen

Olli Joki

Salla Karhunen

Teemu Virtanen



II-luokka

Maria-Anca Catana

Salla Napari

Aleksanteri Lammassaari

Antti Pennala

Hanna Juusola

Henrik Lassila

Jenny Kärki

Mari Kuoppala

Mirjami Oja

Sami Rojo

Sofia Riippi

Sonja Mehtälä

Ukko-Pekka Yliranta

Ville Tapio Saarenpää

Vivek Majuntha Swamy



III-luokka

Aatu Kukkola

Aki Lahtinen

Aleksi Pesonen

Aleksi Värttö

Andreas Malinen

Anniina Palojärvi

Annika Sulkala

Arttu Linnanmäki

Eerik Silvén

Eetu Lehtonen

Elisa Hakkarainen

Ella Palosaari

Elsa Effe

Emilia Laukkanen

Emma Ahtiainen

Emma Ojanen

Evi Bakiris

Hanna Koskela

Hannah Nemes

Hannele Taskinen 

Ida-Maria Juntunen

Iida-Maria Rantanen

Iina Rautasalo

Inker-Elli Näkkäläjärvi

Jaakko Holopainen

Jaakko Karsikko

Jacky Cao

Janne Sipilä

Jasmin Junnelin

Jenni Hautala

Jere Laitinen

Joona Yliselä

Joonas Rantapää

Julius Kittilä

Jussi Hautala

Katja Kemppainen

Katri Kausto

Laura Maaninka

Laura Putkinen

Lauri Kuha

Linda Pihlajaniemi

Loviisa Minkkinen

Maaria Haikola

Mari Laitinen

Marja Lamppu

Markus Nikupeteri

Matti Pieniniemi

Meea Tikkanen

Miia Pääkkönen

Milla-Maaria Pitkänen

Natalia Uutela 

Olli Lehtiniemi

Oula Lipponen

Reetta Kantola

Reetta Ranta-Ojala

Riina Annunen

Roope Vuontisjärvi

Saara Hänninen

Samuli Virtanen

Sanni Räsänen

Sara Al Husaini

Siiri Harju

Silja Öysti

Tanja Rautio

Taru Riipi

Tia Rahkila

Tiia Karhu

Tiia Lippo

Toni Mäkinen

Tuulia Tuomaala

Valtteri Lamberg

Vappu Schroderus

Varpu Suojalehto

Veera Savela

Veikka Ritola

Veikko Tirri

Vili Taskinen

Vilja Tervo 

Väinö Tervonen

Walentin Wilska

 

Standaari:

 

Tuudo

Skip to content