OYY:n johtoon Virtanen ja Joki

Edustajisto teki kokouksessaan henkilövalintoja vuodelle 2021

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 8.12.2020 edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Teemu Virtanen  ja hallituksen puheenjohtajaksi Olli Joki.

Virtanen on 27-vuotias biolääketieteellisen fysiikan opiskelija. Hän on toiminut tämän vuoden ajan Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsenenä, ja aikaisemmin muun muassa Tieteellisten vaaliliiton ryhmänjohtajana sekä OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana. Edustajiston varapuheenjohtajaksi valittiin Eerik Silvén.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittu Olli Joki on 23-vuotias kauppatieteiden opiskelija. Hänellä on aikaisempaa kokemusta muun muassa edustajiston jäsenenä ja hallinnon opiskelijaedustajana eli hallopedinä toimimisesta. Edustajiston kokouksessa hyväksyttiin myös uusi strategia vuosille 2021-2025, ja Joki haluaa ryhtyä heti toteuttamaan sen tavoitteita ylioppilaskunnan toiminnassa. “Kannan huolta opiskelijoiden jaksamisesta ja mielenterveydestä näin korona-aikana. Tämähän ei ole uusi ongelma, siitä on ollut paljon puhetta viime vuosina. Nyt poikkeusaikana se on kuitenkin kasvanut entisestään,” Joki kommentoi. Omasta jaksamisestaan hän huolehtii vapaa-ajalla lukemalla, ja rentoutumalla musiikin ja urheilun parissa.

Hallituksen jäseniksi valittiin Emma Hulkkonen, Sara Al Husaini, Ida-Maria Juntunen, Salla Karhunen, Tia Rahkila, Vivek Manjunatha Swamy ja Jukka Turunen. Hallitus valitsee kaksi varapuheenjohtajaa keskuudestaan järjestäytymiskokouksessaan tammikuun 2021 alussa.

Edustajisto on OYY:n ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin. Se valitsee hallituksen, jonka tehtävä on toteuttaa käytännön toimintaa edustajiston hyväksymän toimintasuunnitelman puitteissa.

Skip to content