OYY:n Teemu Virtanen valittiin SYL:n hallitukseen 2020

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous järjestettiin Lahdessa 15.–16. marraskuuta. 

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) hallituksen varapuheenjohtaja Teemu Virtanen on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitukseen vuodelle 2020. Virtanen on oululainen, 26-vuotias biolääketieteellisen fysiikan opiskelija. Hänen vastuualueisiinsa ylioppilaskunnan hallituksessa on on kuulunut sosiaalipolitiikka johtoryhmätyöskentelyn ohella.

Virtaselle on tärkeää, että kaikilla opiskelijoilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tarvittavat tukitoimet opiskelun ja opiskeluelämän haasteisiin.

“Kun opiskelijat saavat tarvittavan tuen sekä terveyteen että opiskeluun liittyvissä asioissa, takaamme että yliopistosta valmistuvat ovat valmiita työelämään tai jatko-opiskeluihin. Pitämällä huolen opiskelijoiden hyvinvoinnista panostamme tulevaisuuden osaajiin ja ammattilaisiin, sekä tätä kautta koko Suomen tulevaisuuteen”, hän kertoo.

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous järjestettiin Lahdessa 15.–16. marraskuuta. 

Henkilövalintojen lisäksi keskeisimpiä päätöksiä liittokokouksessa oli vuoden 2020 toimintasuunnitelmasta päättäminen. 

SYL eli Suomen ylioppilaskuntien liitto ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 132 000 opiskelijaa Suomessa. SYL:n jäseniä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat. Sen keskeisimmät tavoitteet ovat opiskelijoiden sosiaalisen aseman ja opiskelumahdollisuuksien parantaminen. SYL keskittyy toiminnassaan valtakunnalliseen edunvalvonta- ja lainsäädäntövaikuttamiseen.

 

Lisätiedot:

OYY:n hallituksen varapuheenjohtaja, SYL:n hallituksen jäsen (2020) Teemu Virtanen

050 407 8224, teemu.virtanen@oyy.fi

 

OYY:n hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula

040 523 1821, hpj@oyy.fi

 

OYY:n pääsihteeri Kauko Keskisärkkä

040 523 1822, paasihteeri@oyy.fi

 

Skip to content