|
||
|
|
Tukea asumiseen
Opintorahan asumislisäAsumislisää maksetaan vain opiskelukuukausilta opiskeluasunnon asumismenoihin. Opiskelija voi hakea opintotuen asumislisää, jos hän asuu vuokra-, asumisoikeus- tai osaomistusasunnossa. Asumislisä myönnetään opiskeluajan asuntoon. Asumislisä on verotonta tuloa. Asumislisää ei saa opiskelija, joka - asuu vanhempansa luona - asuu samassa asunnossa oman lapsensa tai puolisonsa lapsen kanssa - asuu omistamassaan tai puolisonsa omistamassa asunnossa (asunto katsotaan omistusasunnoksi, jos opiskelijan, hänen puolisonsa tai heidän yhteenlaskettu omistusosuutensa asunnosta on vähintään puolet) - olisi oikeutettu oppilaitoksen maksuttomaan asuntolapaikkaan, ellei ole erityisen painavia syitä sille, että opiskelija ei voi ottaa vastaan asuntolapaikkaa - saa aikuiskoulutustukea tai muuta etuutta, joka estää opintotuen myöntämisen tai - asuu samassa taloudessa eläkkeensaajan asumistukea saavan henkilön kanssa (koko asunnon asumismenot otetaan huomioon asumistuessa). Opiskelijat, jotka eivät ole oikeutettuja asumislisään, voivat hakea asumistukilain mukaista yleistä asumistukea asuinpaikkakunnan Kelan toimistosta. Opiskelija kuuluu yleisen asumistuen piiriin myös silloin, kun hänellä ei ole oikeutta opintotukeen puutteellisen opintomenestyksen, työkyvyttömyyden (saa sairauspäivärahaa) tai opintotukiajan päättymisen vuoksi. Asumistukea ei kuitenkaan myönnetä ajalle, jolloin opiskelija kuuluu edelleen opintotuen piiriin, mutta asumislisää ei makseta (esimerkiksi oppilaitoksen kesäloma). Opiskelijan omat tulot vaikuttavat oikeuteen saada asumislisää samoin kuin opintorahassa. Myös samassa asunnossa asuvan puolison tulot otetaan huomioon. Vanhempien tulot vaikuttavat vain perheettömällä alle 18-vuotiaalla opiskelijalla, joka opiskelee toisen asteen oppilaitoksessa. Asumislisän määrä Suomessa opiskelevan asumislisä on 80 prosenttia hyväksyttävistä asumismenoista. Asumismenoja ei oteta huomioon 252 euroa ylittävältä osalta. Jos asumismenot ovat alle 33,63 euroa kuukaudessa, asumislisää ei makseta. Suomessa opiskelevan asumislisä on siten 26,90 - 201,60 euroa kuukaudessa Jos opiskelija asuu vanhemmaltaan vuokratussa tai vanhempansa omistamassa asunnossa, asumislisä on enintään 58,87 euroa kuukaudessa - myös silloin, kun tällainen asunto on samassa kiinteistössä kuin vanhemman vakituinen asunto. Jos vanhemmalta vuokrattu tai vanhemman omistama asunto on samassa kiinteistössä kuin vanhemman vakituinen asunto, opintoraha myönnetään samansuuruisena kuin vanhemman luona asuvalle (asumislisä on enintään 58,87 e/kk).Samalla kiinteistöllä tarkoitetaan samaa asunto-osakeyhtiötä tai tonttia. Asunto katsotaan vanhemman omistamaksi, jos vanhempi tai vanhemmat omistavat asunnosta tai sen omistajayhtiöstä vähintään puolet. Kansanopiston tai liikunnan koulutuskeskuksen maksullisella linjalla opiskelevan, oppilaitoksen asuntolassa asuvan opiskelijan asumislisän määrä on 58,87 euroa kuukaudessa. Ulkomailla opiskelevan vuokralla asuvan asumislisä on eräitä alhaisen vuokratason maita lukuun ottamatta 180,80 euroa kuukaudessa ja 1.11.2005 lukien 210,00 euroa kuukaudessa edellyttäen, että kuukausittaiset asumismenot ovat vähintään 33,63 euroa kuukaudessa. Nämä asumislisät ovat vakiomääräisiä eli niiden suuruus ei määräydy asumismenojen perusteella. Tiedot: www.kela.fi
Asumislisä 80 prosenttia asumismenoistaOpintotuen asumislisässä huomioon otettavien asumismenojen enimmäismäärä on 252 euroa kuukaudessa. Asumislisä on 80 prosenttia huomioon otettavista asumismenoista. Jos opiskelijan asumismenot ovat vähintään 252 euroa kuukaudessa, hän saa asumislisää 201,60 euroa kuukaudessa. Ulkomailla opiskelevien vakiomääräinen asumislisä on 210 euroa kuukaudessa. Jos asumislisän saajan asumismenot ovat yli 214,44 euroa kuukaudessa ja jos nämä kustannukset eivät ole Kelan tiedossa, opiskelijan tulee ilmoittaa voimassa olevat asumismenot opintotuen olosuhdemuutosilmoituksella (lomake OTm). Ilmoituksen liitteeksi tarvitaan kopio vuokranmaksukuitista tai vuokrankorotusilmoituksesta. Lisätietoja Kelan Internet-sivuilta. Lisää asumislisästäAsumislisään on oikeus opiskelijoilla, jotka asuvat vuokra-, asumisoikeus- tai osaomistusasunnossa. Siten asumislisän piirissä ovat lapsettomat avio- ja avoparit, alivuokralaiset ja muut opiskelijat, jotka eivät asu asunnossa yksin. Asumislisää voi myös saada vuokralla asuva ulkomailla opiskeleva. Kun asunnossa asuu useampia henkilöitä, asumismenot jaetaan tasan asukkaiden kesken. Näin tehdään aina kun kyseessä on avio- tai avopuolisot tai rekisteröity parisuhde. Kelan ohjeen mukaan samassa asunnossa kahdestaan asuvat katsotaan pääsääntöisesti avopariksi, kun he ovat eri sukupuolta ja samaa ikäluokkaa. Opintotuen asumislisän ratkaisussa käytetään väestörekisteritietoja. Jotta asumislisähakemus voidaan ratkaista on väestörekisteritietojen oltava ajantasalla. Tällöin hakemukseen ei tarvitse liittää otetta talonkirjasta. Asumislisän määrä on 80% kuukausivuokrasta. Vuokran 252 € ylittävää osaa ei oteta huomioon asumislisää myönnettäessä, joten asumislisän enimmäismäärä on 201,60 €. Opiskelijan osuus asumismenoista saadaan jakamalla koko asunnon asumismenot asukkaiden lukumäärällä. Jos asumismenot ovat alle 33,63 €/kk, ei asumislisää myönnetä. Jos opiskelija on vuokrannut asuntonsa vanhemmaltaan tai jos asunto on vanhemman omistama, on asumislisä enintään 58,87 € /kk. Puolison tulot otetaan huomioon asumislisää myönnettäessä. Opiskelijalla on oikeus täysimääräiseen asumislisään, jos puolison ansio- ja pääomatulojen määrä on enintään 15 200 € vuodessa. Opiskelijat, jotka eivät ole oikeutettuja asumislisään, kuuluvat yleisen asumistuen piiriin. Opiskelija kuuluu yleisen asumistuen piiriin, jos hän asuu samassa asunnossa oman lapsensa tai puolison lapsen kanssa tai omassa tai puolisonsa omistamassa asunnossa. Myös vanhempiensa luona asuvat kuuluvat vanhempiensa asumistukiruokakuntaan. Yleistä asumistukea haetaan KELA:lta |
Kirjaudu sisään |