Tule mukaan toimintaan
Yliopistolla toimii paljon erilaisia järjestöjä, jotka kokoavat yhteen tietyn alan opiskelijoita tai toimivat jonkun harrastuksen tai mielenkiinnon kohteen ympärillä. Myös ylioppilaskunta järjestää tapahtumia, ja hyvinvointituutoroinnissa pääsee harrastamaan ohjatusti niin kulttuuria kuin liikuntaakin sekä opettelemaan uusia taitoja.
Mahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan on paljon niin järjestötoiminnan, vaihto-opiskelun kuin kotikansainvälistymisenkin muodossa!
Kansainvälinen yliopistoyhteisö
Kansainvälisyys näkyy kampuksen jokapäiväisessä elämässä. Yliopistolla on paljon kansainvälisiä tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita. Lisäksi Oulun yliopisto on mukana useissa kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa, joiden kautta opiskelijat voivat mm. ottaa kursseja tai lähteä vaihtoon.
Yhdenvertaisuus yliopistolla
OYY edistää yhdenvertaista ja tasa-arvoista opiskeluympäristöä Oulun yliopistolla. Kaikilla on oikeus osallistua sekä opintoihin että vapaa-ajan toimintaan turvallisesti ilman kiusaamista tai häirintää.