Mielipidekirjoitus: Koulutus ei ole kauppatavaraa - kuka pääsee korkeakouluun?

Torstaina 15.10. vietetään maksuttoman koulutuksen päivää, joka on Suomen ylioppilaskuntien liiton ja ylioppilaskuntien kansallinen teemapäivä. Sen tarkoituksena on nostaa esiin maksuttoman koulutuksen merkitystä.

Maksuttoman koulutuksen päivä on tänä vuonna yhä merkityksellisempi. Kuvitellaan hetkeksi lukiolainen, joka on juuri saanut tiedon unelmiensa opiskelupaikasta. Ilo onnistumisesta vaihtuu nopeasti huoleksi, sillä jostain pitäisi löytää 10 000 euroa ensimmäisen lukuvuosimaksuun. Kenellä meistä olisi varaa kouluttautua tällaisilla maksuilla? Silti keskustelut julkisesta taloudesta kääntyvät yhä uudelleen mahdollisiin koulutusleikauksiin sekä maksullisella koulutuksella flirttailuun. Keskustelu korkeakoulutuksen maksuttomuudesta on saavuttanut pisteen, jossa kerta toisensa jälkeen koulutuksen pitäisi todistaa olevansa hintansa arvoinen. 

Koko keskustelu lähtee vääristä lähtökohdista, sillä taustalla näkyy muutos tavassa, jolla korkeakoulutuksesta puhutaan. Koulutus nähtiin pitkään kansallisena investointina ja hyvinvointivaltion perustana, mutta sitä tarkastellaan nyt yhä useammin yksilön sijoituksena omaan tulevaisuuteensa. Keskustelussa korostuu se, kuinka tutkinnon kustannukset kuuluvat sen suorittajalle. 

Tässä ajattelussa unohtuu kuitenkin korkeakoulutuksen yhteiskunnallinen merkitys. Maksuttoman koulutuksen tarkoitus ei ole tarjota etuoikeutta vain yksilölle, vaan varmistaa, ettei yhteiskunta menetä osaamista siksi, että kouluttautuminen muodostuu liian suureksi taloudelliseksi riskiksi. Emme voi tietää etukäteen, kuka tekee merkittävän tutkimustuloksen tai kehittää ratkaisun tulevaisuuden haasteisiin. Emmekä todellakaan voi tietää, millaisesta perheestä tai sosioekonomisesta taustasta tällainen opiskelija tulee.

Perhetausta vaikuttaa edelleen vahvasti siihen, kuka päätyy korkeakouluun ja kuka ei. OECD:n Education at a Glance 2025 -tutkimuksen mukaan 62 prosenttia niistä 25–34-vuotiaista suomalaisista, joiden vanhemmista vähintään toisella on korkeakoulututkinto, on itsekin suorittanut sellaisen. Jos vanhempien korkein tutkinto on toiselta asteelta, osuus on 37 prosenttia. Edes maksuton korkeakoulutus ei aina takaa sitä, että ihmiset eri sosioekonomisista taustoista päätyvät korkeakoulutuksen pariin. Korkeakoulutuksen muuttaminen maksulliseksi ei ainakaan lisää sen houkuttelevuutta. 

Maksuttoman korkeakoulutuksen todellista arvoa ei voi mitata euroissa vaan siinä, millaisia mahdollisuuksia se luo. Onko reilua vierittää yksilön harteille asia, josta yhteiskunta niin vahvasti hyötyy? Suojelemalla maksutonta korkeakoulutusta voimme suojella myös yhteiskuntaa, jossa kaikilla on yhdenvertainen mahdollisuus kouluttautua ja tulla miksi vain.

Alkuperäinen julkaisu: Kaleva, 14.10.2026. Voit lukea tekstin Kalevasta klikkaamalla tästä.