OYY:n pääsihteerinä aloittaa Eetu Leinonen
Edustajisto valitsi Eetu Leinosen pääsihteeriksi kokouksessaan 13.2.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) uudeksi pääsihteeriksi on valittu Eetu Leinonen. Leinonen, 26, valittiin tehtävään yksimielisesti edustajiston kokouksessa 13. helmikuuta 2025. Hän aloittaa tehtävässä 24. maaliskuuta 2025.
Leinonen on valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenaan tilastotiede ja opiskelee parhaillaan suomen kieltä. Hänellä on monipuolista kokemusta ylioppilaskunnasta: Leinonen on toiminut OYY:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2020 sekä työskennellyt yhteisöasiantuntijana. Ennen siirtymistään pääsihteeriksi Leinonen on työskennellyt Oulun yliopistolla opiskelijaliikkuvuuden parissa.
OYY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Sippola kuvailee Leinosen olevan erinomainen valinta tehtävään: “Eetulla on paljon kokemusta ylioppilaskunnasta eri rooleissa sekä laajaa osaamista, joka tulee varmasti hyödyttämään ylioppilaskuntaa. Odotan yhteistyötä hänen kanssaan innolla.”
Leinonen itse odottaa uuden roolinsa tuomia mahdollisuuksia ja haasteita: “Olen innoissani uudesta tehtävästä. Edessä on paljon mielenkiintoisia haasteita, kuten uusiin tiloihin asettuminen ja ylioppilaskunnan palveluiden kehittäminen.”
Lisätietoja:
Eetu Leinonen: paasihteeri@oyy.fi
hallituksen puheenjohtaja Vilma Sippola: hpj@oyy.fi