Edustajisto valitsi Oulun yliopiston opiskelijajäseneksi Juho Jokisen
Edustajisto avasi lukuvuotensa eilen torstaina 3.9. järjestetyssä edustajiston kokouksessa. Kokonaisuudessaan kokous oli kuluvan vuoden kolmas.
Kokouksen kenties jännittävin osuus kulminoitui yliopiston hallituksen opiskelijajäsenen valintaan. Vilkkaan keskustelun ja äänestyksen jälkeen hallituksen opiskelijajäseneksi valittiin suomen kielen opiskelija Juho Jokinen. Aiempaa kokemusta luottamustehtävistä Jokinen on kerryttänyt muun muassa yliopiston hallinnon opiskelijaedustajana eli hallopedinä toimimisen myötä. Lisäksi Jokinen on edustanut opiskelijoita koulutuksen johtoryhmässä. “Koen olevani oppimisorientoitunut ihminen, joten uusi tehtävä ja sen myötä uuden oppiminen tuntuu kiinnostavalta. Odotan tehtävää innolla”, Jokinen kuvailee valinnan jälkeisiä tunnelmiaan.
Jokisen lisäksi hallituksessa on myös toinen opiskelijaedustajan paikka, jossa opiskelijoiden ääntä tuo tällä hetkellä esille Vilma Sippola.
Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita olivat muun muassa ylioppilaskunnan eduskuntavaaliohjelman hyväksyminen sekä myöhemmin syksyllä koittavaan SYL:in liittokokoukseen suuntaavan liittokokousdelegaation valinta. Eduskuntavaaliohjelma julkaistaan OYY:n verkkosivuilla heti, kun se on valmis julkaistavaksi.
