Eurooppa-yliopisto UNICin Working Conference Oulussa
Konferenssi järjestettiin Oulussa 24.–26.9.2024. Kolmipäiväinen tapahtuma sisälsi monipuolista ohjelmaa yliopistolla.
Eurooppa-yliopisto UNICin Working Conference pidettiin Oulussa 24.–26.9.2024 teemalla ”Crossing the Silos and Engaging with Cities”. Yliopistolla järjestettiin kolmen päivän ajan ohjelmaa, joka sisälsi monipuolisia istuntoja ja verkostoitumismahdollisuuksia aamuyhdeksästä iltakuuteen.
OYY:n hallitus ja UNICin Student Boardin opiskelijaedustajat kokoontuivat konferenssin ensimmäisenä päivänä vaihtamaan ajatuksia eri maiden ylioppilaskuntien toiminnasta. Tapaamisessa keskusteltiin opiskelijoiden edunvalvonnan järjestämisestä yliopistoissa, mahdollisista parannuksista sekä siitä, mitä suomalainen järjestelmä voisi oppia muiden yliopistojen käytännöistä. Keskustelu oli antoisaa ja tarjosi osallistujille mahdollisuuden oppia toisiltaan.
Konferenssin avaustilaisuudessa puhuivat Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava ja Oulun yliopiston koulutusvararehtori Mirja Illikainen. UNICin puolelta tilaisuudessa kuultiin verkoston pääsihteeriä ja allianssikoordinaattoria. Tapahtuman toisena päivänä UNICin edustajat vierailivat kaupungintalolla, jossa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä piti puheen.
”Konferenssi oli siitä hyvä, että sen ansiosta saatiin paitsi vahvistettua ylioppilaskunnan kansainvälistä toimintaa, myös parannettua yhteyksiä Oulun kaupunkiin”, iloitsee OYY:n yhteisöasiantuntija Viljami Viinikka.
Eurooppa-yliopistot ovat verkostoja, jotka toimivat eurooppalaisessa korkeakoulutus- ja tutkimusympäristössä. Ne tekevät yhteistyötä opiskelijoiden, opettajien, tutkijoiden ja ympäröivien yhteiskuntien hyväksi. UNIC tarjoaa Oulun yliopiston opiskelijoille muun muassa kansainvälisiä vaihto-ohjelmia, yhteistutkinto-ohjelmia sekä kesä- ja kevätkouluja. Opiskelijat voivat valita kursseja muista UNIC-yliopistoista ja sisällyttää ne osaksi tutkintoaan.
Lisätietoa UNICista löytyy Oulun yliopiston nettisivuilta.