Hae hallopediksi yliopistokollegioon kaudeksi 2026-2027!
Haluatko päästä vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan yliopisto kehittyy? Tule mukaan yliopistokollegioon – paikkaan, jossa opiskelijoiden ääni kuuluu korkeimmalla tasolla!
Oulun yliopiston ylioppilaskunta hakee opiskelijajäseniä yliopistokollegioon kaksivuotiskaudelle 2026-2027. Kollegiossa pääset edustamaan opiskelijoita yliopiston päätöksenteossa, tekemään yhteistyötä henkilökunnan ja johdon kanssa sekä kehittämään omaa asiantuntemustasi ja verkostojasi.
Kollegio on yliopiston hallituksen ohella yliopistomme vaikutusvaltaisin toimielin. Julkisoikeudellisen yliopiston kollegion toimivallasta ja kokoonpanosta on säädetty yliopistolaissa. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi hallituksen jäsenmäärästä päättäminen ja hallituksen jäsenten valintojen vahvistaminen, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen sekä hallituksen jäsenten tehtävästään vapauttaminen.
Yliopistokollegion tehtävänä on:
1) päättää hallituksen jäsenmäärästä sekä hallituksen ja sen jäsenten toimikauden pituudesta;
2) valita yliopistolain 15 §:n 4 momentissa tarkoitetut jäsenet yliopiston hallitukseen;
3) vahvistaa yliopistolain 15 §:n 2 momentissa tarkoitettujen yliopistoyhteisön ryhmien valinnat hallituksen jäseniksi;*
4) vapauttaa hallituksen jäsen tehtävästään hallituksen esityksen perusteella;
5) valita yliopiston tilintarkastajat;
6) vahvistaa yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille;
7) päättää vahingonkorvauskanteen nostamisesta hallituksen jäsentä, rehtoria ja tilintarkastajaa vastaan;
8) päättää hallituksen jäsenen vapauttamisesta tehtävästään yliopistolain 65 §:n 3 momentin mukaisesti.
Etsimme yliopistokollegioon motivoituneita opiskelijoita kaikilta koulutusaloilta. Aiempaa kokemusta ei tarvita – tärkeintä on kiinnostus vaikuttamiseen ja halu tuoda opiskelijoiden näkökulmaa esiin. Yliopistokollegion kokoontumisista maksetaan opiskelijajäsenille palkkiota 41,20 euroa / kerta, mikäli jäsen ei kuulu yliopiston henkilökuntaan.
Haku kaudelle 2026-2027 on auki 9.11.2025 asti.
Lisätietoja:
Mikko Hakoniemi (kopoasiantuntija@oyy.fi)
Eetu Leinonen (paasihteeri@oyy.fi)