Hae ylioppilaskunnan hyvinvointikoordinaattoriksi 10.11.2024 mennessä!
OYY etsii joukkoonsa osa-aikaista hyvinvointikoordinaattoria
Oulun yliopiston ylioppilaskunta on noin 12 500 opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö. OYY toimii jäsenistönsä edunvalvonta-, koulutus- ja palvelujärjestönä, joka työllistää tällä hetkellä kahdeksan työntekijää. Oulun yliopisto on kansainvälinen ja monitieteellinen toimintaympäristö, jossa on opiskelijoita yli 90 maasta.
Ylioppilaskuntamme hakee joukkoonsa hyvinvointikoordinaattoria 7.1.2025 tai sopimuksen mukaan alkavaan määräaikaiseen työsuhteeseen, jossa työaika on 20 tuntia viikossa, ja joka päättyy 31.12.2026.
Hyvinvointituutorointi on osa Oulun yliopiston ja Oulun yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijakokemuksen ja hyvinvoinnin toimenpideohjelmaa. Ohjelman tarkoituksena on lieventää opiskelijoiden yksinäisyyttä ja lisätä yhteisöllisyyttä sekä yhdenvertaisuutta. Ohjelmassa tarjotaan mielekästä ajanvietettä, lisätään mielen hyvinvointia sekä edistetään opintojen sujuvuutta.
Hyvinvointikoordinaattorina tehtäväsi on hyvinvointituutoroinnin koordinointi. Tehtäviin sisältyy hyvinvointituutoreiden rekrytointia ja kouluttamista, hyvinvointituutoreiden tuntien koordinointia, tapahtumista viestimistä, yhteistyötä ylioppilaskunnan hallituksen, asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä työn raportointia. Etsimme hyvinvointikoordinaattoria joka on toiminnassaan aloitteellinen, vastuuntuntoinen, yhteistyökykyinen ja kykenee itsenäiseen asiantuntijatyöhön.
Edellytämme sinulta
- kokemusta vapaaehtoisten johtamisesta tai ohjaamisesta
- hyviä vuorovaikutustaitoja ja organisointikykyä,
- hyvää suomen ja englannin kielen taitoa
- vahvaa osaamista sosiaalisen median kanavista
- korkeakouluyhteisön tuntemusta
Eduksi katsomme
- kokemuksen opiskelijatuutoroinnista tai muista vastaavista tehtävistä
- aiemman toimimisen ylioppilaskunnassa
- kokemuksen vapaaehtoisten kouluttamisesta
- Oulun alueen liikunta- ja kulttuuripalveluiden tuntemuksen
- perehtyneisyyden opiskelijajärjestötoimintaan
Tarjoamme haasteellisen, monipuolisen sekä vastuullisen työn opiskelijajärjestön ytimessä. Tässä tehtävässä pääset kehittämään ammattitaitoasi monipuolisesti, tapaamaan paljon erilaisia, mielenkiintoisia ihmisiä sekä tekemään opiskelijalle hyvää elämää mukavassa ja nuorekkaassa työyhteisössä. Saat perehdytyksen tehtäviisi ja työyhteisön tuen, ja työsuhteen aikana on mahdollista saada tarvittavaa koulutusta.
Pohjapalkka on 1200,00 euroa kuukaudessa, työaika on 20 tuntia viikossa. (YTES palkkaryhmä III). Lisäksi palkkauksessa otetaan huomioon mahdolliset kokemus- ja koulutuslisät. Työsuhteeseen kuuluu myös muun muassa liikunta- ja kulttuurietuja. Työsuhteessa noudatetaan ylioppilaskuntien työehtosopimusta. Työ sisältää ajoittain työskentelyä myös iltaisin. Toimessa on kuuden kuukauden koeaika.
Hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan PDF-muodossa sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@oyy.fi. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään tiistaina 10.11.2024 klo 23.59, otsikkoriville maininta ”hyvinvointikoordinaattori”. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin haun päätyttyä.
OYY korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.
Lisätietoja hyvinvointikoordinaattorin työstä:
pääsihteeri Kauko Keskisärkkä, paasihteeri@oyy.fi, 0405231822 (soittoaika 28.10. klo 10-11) ja sosiaalipoliittinen asiantuntija Essi Leinonen, essi.leinonen@oyy.fi, 0405265821 (soittoaika 5.11. ja 7.11. klo 12-14)
Oulun yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asiakirjat ovat pääasiallisesti julkisia. Huomioithan, että hakeneiden nimet kirjataan pöytäkirjaan, joka on saatavilla internetissä. Lähetettyjä hakemuksia käsittelevät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt, ja niitä säilytetään vuoden verran valintapäätöksen tekemisen jälkeen. Valituksi tulleen hakemus liitetään julkisen pöytäkirjan liitteeksi.
Hyvinvointituutorointi toteutetaan Oulun yliopiston kanssa yhteisellä määräaikaisella toimenpideohjelmalla. Työn määräaikaisuuden peruste on rahoituksen ja ohjelman määräaikaisuus.