Haku OYY:n hallitukseen on nyt auki!

Uutista muokattu 28.11.

Haku hallitukseen on auki 4.12. saakka.

Ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä pääsee osallistumaan tapahtumien, kuten Hurmoksen järjestämiseen, tutustumaan paikalliseen ja valtakunnalliseen opiskelijaliikkeeseen ja valvomaan opiskelijoiden etua omalla sektorillaan. Aikaisemmasta kokemuksesta opiskelijajärjestöissä on hyötyä, mutta kiinnostus ja halu oppia uutta riittää. Hallitus toteuttaa edustajiston päättämää toimintasuunnitelmaa, mutta vuoden aikana pääsee myös itse suunnittelemaan ja tekemään paljon erilaista toimintaa omien taitojen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. 

Edustajisto valitsee hallituksen jäsenet vuodelle 2023 kokouksessaan keskiviikkona 7.12. Hakijoilla on mahdollisuus esittäytyä kokouksessa. Hakemukset toimitetaan edustajistolle luettavaksi. 

Vapaamuotoiset hakemukset ja CV lähetetään osoitteeseen hakemukset@oyy.fi sunnuntaina 4.12. klo 23.59 mennessä. Hallitukseen voidaan valita sääntöjen mukaan viidestä kymmeneen jäsentä. Hallitus valitsee varapuheenjohtajat keskuudestaan.

Edustajiston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja vuodelle 2023 valitaan myös  7.12. kokouksessa. Edustajiston puheenjohtajistoon voivat hakea edustajiston varsinaiset jäsenet. Hakemukset ja CV lähetetään osoitteeseen hakemukset@oyy.fi sunnuntaina 4.12. klo 23.59 mennessä.

 

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 15.11. kokouksessa Suvi-Anna Salminen. Lue lisää sivuiltamme!

Lisää uutisia