OYY vierailulla Kajaanissa!
Kajaanissa alkaa syksyllä 2024 yliopisto-opetusta, ja OYY kävi tutustumisvierailulla kaupunkiin

Oulun yliopisto käynnistää syksyllä 2024 Kajaanissa varhaiskasvatuksen ja erityisopetuksen koulutuksia. Opinnot toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Kajaanin ja Iisalmen kaupunkien erillisrahoituksella.
Syksyllä 2024 opintonsa aloittaa 40 varhaiskasvatuksen kandidaatiksi ja 20 erityisopettajaksi valmistuvaa opiskelijaa. Syksyllä 2025 käynnistyvät puolestaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan maisteriopinnot, joihin tullaan valitsemaan 20 opiskelijaa. Koulutuksilla vastataan Kainuun ja Ylä-Savon opettajapulaan. Opinnot toteutetaan monimuotoisesti siten, että lähiopetus tullaan järjestämään Kajaanissa ammattikorkeakoulun tiloissa.
OYY:n hallituksen jäseniä ja asiantuntijoita vieraili Kajaanissa 5.6.2024. Tutustuimme vierailulla kaupunkiin, Kajaanin yliopistokeskukseen ja Kajaanin ammattikorkeakouluun. Kajaanissa toimii jo YTHS:n toimipiste, joka palvelee jatkossa myös yliopisto-opiskelijoita paikkakunnalla. Lisäksi vierailun yhteydessä aloitettiin keskustelu yhteistyöstä Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta KAMOn kanssa.
Meillä on suunnitteilla uusi vierailu Kajaaniin syksyllä, kun uudet opiskelijat ovat aloittaneet opintonsa. Kajaanin opiskelijat saavat saman esittelyn ylioppilaskunnasta ja meidän palveluista kuin oululaisetkin fuksit. Olemme olemassa kaikkia jäseniä varten paikkakunnasta riippumatta, ja lähes kaikki palvelut on saatavilla sähköpostilla, puhelimitse tai etätapaamisten muodossa. Haluamme myös tukea kajaanilaisia opiskelijoita järjestämään omaa toimintaa ja tapahtumia.