Blogi: Yliopisto on ennen kaikkea mahdollisuus

Suomalainen korkeakoulutus on rakennettu ajatukselle siitä, että jokaisella on oikeus sivistykseen. Tämä tarkoittaa oikeutta etsiä omaa suuntaansa, yhdistää ja vaihtaa aloja sekä rakentaa omaa osaamistaan ilman, että kukaan rankaisee siitä. Tällä hetkellä maan hallitus kuitenkin valmistelee uutta yhden opiskeluoikeuden säännöstä korkeakouluihin. Muutoksen myötä uuden opiskelupaikan vastaanottaminen edellyttäisi alemmasta tai samantasoisesta korkeakoulupaikasta luopumista. Tämä muutos toimii täysin päinvastaisella logiikalla aiemmasta olettaen, että sivistyksen saavuttaminen on nopeuskilpailu. 

Monien alojen tutkinto-ohjelmat ovat jo nyt tiukasti säädeltyjä ja opintopistekatot estävät laajempien sivuaineiden käynnin. Esimerkiksi Lupa- ja valvontaviraston ja Opetushallituksen vaatimukset määrittelevät muun muassa opettajankoulutuksen ja psykologian tutkintojen sisällöt niin tarkasti, ettei opiskelija voi sisällyttää tutkintoon uusia, työelämälle tärkeitä sivuaineita tai muita opintokokonaisuuksia. Jos opiskelija ei voi laajentaa tutkintoaan sisäisesti, on hänen ainoa mahdollisuutensa hakea toista opiskeluoikeutta. 

Jos opiskelija ei voi laajentaa tutkintoaan sisäisesti, on hänen ainoa mahdollisuutensa hakea toista opiskeluoikeutta. 

Tämä on erityisen huolestuttavaa nyt, kun työelämässä tarvitaan yhä kasvavissa määrin monialaista osaamista. Monialainen osaaminen ei siis ole trendi, vaan todellinen valtti työmarkkinoilla. Silti uusi säännös vaikeuttaa ja hidastaa tällaisen osaamisen hankkimista. 

Meillä on jo käytössä laajat ensikertalaiskiintiöt, jotka ohjaavat opiskelupaikat heille, joilla ei vielä aiempaa korkeakoulupaikkaa ole. Lisäksi moni hakija ei ota toissijaista opiskelupaikkaa vastaan, jos ensimmäinen hakukohde on hakupainealalta. Korkeakoulujen sisäänotossa on jo mekanismi, joka vapauttaa paikkoja ilman, että opiskelijoiden oikeuksia rakentaa monitieteistä osaamista kavennetaan.

Yliopisto on ennen kaikkea mahdollisuus, jonka voima on kätkettynä uteliaisuuteen ja ajattelun vapauteen. Näiden tuottama sivistys ei ole suoritus, eikä sitä voi mitata tutkintojen määrällä tai valmistumisen nopeudella. Sivistys on pitkä matka, joka vaatii aikaa ja tilaa tutkia sekä välillä myös epäonnistua ja yrittää uudelleen. Lisäksi yliopistojen rooli korostaa laaja-alaista sivistystä, joka kuuluu kaikille.

Yliopisto on ennen kaikkea mahdollisuus, jonka voima on kätkettynä uteliaisuuteen ja ajattelun vapauteen.

Todelliset pullonkaulat eivät kuitenkaan synny opiskelijoista, vaan opetuksen resurssipulasta, ohjauksen puutteesta ja rahoitusmallista, joka palkitsee tutkintojen määrästä eikä oppimisesta. Erityisesti aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on entisestään heikentänyt mahdollisuuksia päivittää osaamista joustavasti. Opiskelijoiden liikkumatilan kaventaminen ei ratkaise näitä ongelmia, vaan siirtää vastuun opiskelijoille. 

Yliopisto ei ole koskaan toiminut tyhjiössä muusta yhteiskunnasta irrallaan. Sen tehtävä on katsoa tätä hetkeä pidemmälle ja tarjota tila, jossa ajattelu voi kasvaa yli rajojen. Juuri siksi yhden opiskeluoikeuden säännös on pohjimmiltaan kysymys siitä, miten ymmärrämme sivistyksen ja kenelle katsomme sen kuuluvan.

Siksi on syytä pysähtyä miettimään, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa. Toivon, että yhteiskunta ymmärtää, etteivät uudet ideat synny vain yhden tieteenalan sisällä, vaan siellä missä näkökulmat törmäävät ja täydentävät toisiaan. Monitieteisyys on tulevaisuuden vaatimus, joka nähdään jo nyt työmarkkinoilla ja tieteellinen tutkimus vastaa tähän ylittämällä perinteiset rajat. Miksi siis rajoittaisimme sitä?

Blogin on kirjoittanut OYY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Elli Myllymäki