Hallinnon opiskelijaedustajat

Hallopedit ovat opiskelijoiden äänen esiintuoja päätöksenteossa, jotka vaikuttavat kaikkialla yliopiston hallinnossa hallituksesta tutkinto-ohjelmatoimikuntiin saakka.

Tiedekuntahallitukset

Tiedekuntahallitukset ovat tiedekunnan johtavia, lakisääteisiä monijäsenisiä toimielimiä (yliopistolaki 27§). Ne hoitavat tiedekuntien hallintoa dekanaatin ja tiedekunnan johtoryhmän ohella ja päättävät tiedekunnan toiminnan suuret linjat. Tiedekuntahallituksen tehtävänä on muun muassa hyväksyä tiedekunnan strateginen toimenpideohjelma ja määritellä sille tarvittavat resurssit, hyväksyä tiedekunnan toiminta- ja taloussuunnitelma sekä henkilöstösuunnitelma sekä seurata ja ohjata tiedekunnan asioiden tiedottamista sekä henkilöstölle että opiskelijoille. Opiskelijaedustuksen lisäksi tiedekuntahallituksessa on yliopiston johtosäännön 8§ mukaisesti dekaani, tiedekunnan henkilöstöä ja tiedekunnan kannalta merkittäväksi katsottuja yliopiston ulkopuolisia jäseniä. Hallitukset kokoontuvat tiedekunnasta riippuen hieman vaihtelevasti, keskimäärin muutamia kertoja lukukaudessa. Tiedekuntahallituksen opiskelijaedustajat tekevät yhteistyötä erityisesti tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa.

Tiedekuntahallituksiin valitaan tiedekunnasta riippuen 1–3 varsinaista ja 1–3 varajäsentä kaksivuotiselle kaudelle.

 

  • BMTK:n tiedekuntahallitus

    Opiskelijajäsenet 2026-2027:

    Matilda Härkönen, matilda.harkonen@student.oulu.fi

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

    Varajäsenet:

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

     

  • HUTK:n tiedekuntahallitus

    Opiskelijajäsenet 2026-2027:

    Timi Vähäsarja,
    timi.vahasarja@student.oulu.fi

    Juho Jokinen
    juho.k.jokinen@student.oulu.
    fi 

    Varajäsenet:

    Karoliina Kokko-Tollola
    karoliina.kokko@student.oulu.fi

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

  • OyKKK:n tiedekuntahallitus

    Opiskelijajäsenet 2026-2027:

    Taika Nurkkala,
    taika.nurkkala@student.oulu.fi

    Varajäsenet:

    Aku Westerholm
    Aku.Westerholm@student.oulu.fi

  • KPTK:n tiedekuntahallitus

    Opiskelijajäsenet 2026-2027:

    Marko Venäläinen,
    marko.venalainen@student.oulu.fi

    Säde Saari
    Sade.Saari@student.oulu.
    fi 

    Varajäsenet:

    Neea Juntunen
    neea.juntunen
    @student.oulu.fi

    Tiina-Kaisa Nikkinen
    tiina-kaisa.nikkinen@student.oulu.fi

  • LTK:n tiedekuntahallitus

    Opiskelijajäsenet 2026-2027:

    Fathima Sakeena Abdul Mahir Sakeena.Abdul@student.oulu.fi

    Kaitlyn Tailor
    KTaylor25@student.oulu.fi

    Varajäsenet:

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

     

  • LUTK:n tiedekuntahallitus

    Opiskelijajäsenet 2026-2027:

    Ellinoora Harvio
    ellinoora.harvio@student.oulu.fi

    Viivi Ruottinen
    viivi.ruottinen@student.oulu.fi

    Miikka Lukkaroinen
    miikka.lukkaroinen@student.oulu.fi

    Varajäsenet:

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

  • TTK:n tiedekuntahallitus

    Opiskelijajäsenet 2026-2027:

    Christian Lilja
    chrlilja@live.com

    Anniina Kiviniemi
    anniina.kiviniemi@student.oulu.fi

    Miska Riissanen
    miska.riissanen1@live.com

    Varajäsenet:

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

    Avoin paikka, haku aukeaa tammikuussa

  • TSTK:n tiedekuntahallitus

    Opiskelijajäsenet 2026-2027:

    Aprotim Paul
    aprotim.paul@student.oulu.fi

    Victoria Vangen
    victoria.vangen@gmail.com

    Varajäsenet:

    Vy Nguyen
    tran.nguyen@student.oulu.fi

    Zoe Schulz
    Zoe.Schulz@student.oulu.fi