Yliopistokollegio
Kollegio on yliopiston hallituksen ohella yliopistomme vaikutusvaltaisin toimielin. Julkisoikeudellisen yliopiston kollegion toimivallasta ja kokoonpanosta on säädetty yliopistolaissa. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi hallituksen jäsenmäärästä päättäminen ja hallituksen jäsenten valintojen vahvistaminen, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen sekä hallituksen jäsenten tehtävästään vapauttaminen.
Yliopistokollegion tehtävänä on:
1) päättää hallituksen jäsenmäärästä sekä hallituksen ja sen jäsenten toimikauden pituudesta;
2) valita yliopistolain 15 §:n 4 momentissa tarkoitetut jäsenet yliopiston hallitukseen;
3) vahvistaa yliopistolain 15 §:n 2 momentissa tarkoitettujen yliopistoyhteisön ryhmien valinnat hallituksen jäseniksi;*
4) vapauttaa hallituksen jäsen tehtävästään hallituksen esityksen perusteella;
5) valita yliopiston tilintarkastajat;
6) vahvistaa yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille;
7) päättää vahingonkorvauskanteen nostamisesta hallituksen jäsentä, rehtoria ja tilintarkastajaa vastaan;
8) päättää hallituksen jäsenen vapauttamisesta tehtävästään yliopistolain 65 §:n 3 momentin mukaisesti.
Oulun yliopiston kollegioon valitaan 8 varsinaista opiskelijaedustajaa ja 8 henkilökohtaista varajäsentä kaksivuotiselle kaudelle.
-
Opiskelijaedustajat
Opiskelijajäsenet 2026-2027:
Leea Putula, leea.putula@student.oulu.fi
Varajäsen: Jonne Haapala jonne.haapala@student.oulu.fiMiikka Lukkaroinen, miikka.lukkaroinen@student.oulu.fi
Varajäsen: Mari Strömsund, mari.stromsund@student.oulu.fi
Aino Uitamo, aino.uitamo@student.oulu.fi
Varajäsen: Tuulia Kervinen, tuulia.kervinen@student.oulu.fiKaroliina Kokko-Tollola, karoliina.kokko@student.oulu.fi
Varajäsen: Shimul Battacharjee, Shimul.Bhattacharjee@student.oulu.fiMarko Venäläinen, marko.venalainen@student.oulu.fi
Varajäsen: Tra My Dang, My.Dang@student.oulu.fiIikka Kokkoniemi, iikka.kokkoniemi@student.oulu.fi
Varajäsen: Elias Mäkinen, Elias.K.Makinen@student.oulu.fi
Aku Westerholm, Aku.Westerholm@student.oulu.fi
Varajäsen: Sigourney Zipagan Abrigo, SigourneyZipagan.Abrigo@student.oulu.fi
Lauri Ala-Mursula, Lauri.Ala-Mursula@student.oulu.fi
Varajäsen: Aprotim Paul, aprotim.paul@student.oulu.fi
